Kooikerhondje

Historia ja alkuperä

Kooikerhondje on vanha hollantilainen koira, jonka nimi tulee sanasta kooi eli sorsanpyydys. Koiran tehtävä ei ollut metsästää sorsia vaan houkutella niitä: se liikkui pyydyksen kanavan reunalla valkoista, töyheväistä häntäänsä heilutellen, ja uteliaat sorsat uivat sen perässä kapenevaan verkkokanavaan, jonka päässä pyytäjä odotti. Tätä samaa koiraa esittävät monet 1400–1800-lukujen hollantilaiset maalaukset, etenkin 1600-luvulta.

1900-luvun alussa pyydysten käyttö väheni ja rotu oli lähes kadonnut. Toisen maailmansodan aikana Ammerstolin paronitar van Hardenbroek alkoi etsiä vanhojen maalausten kaltaista koiraa ja löysi Frieslandin maatilalta Tommie-nimisen nartun, joka sai ensimmäisen pentueensa vuonna 1942. Nykyinen rotu on rakennettu hyvin pienen kantakoiramäärän varaan. Hollannin kennelliitto hyväksyi rodun väliaikaisesti vuonna 1966 ja virallisesti vuonna 1971, ja FCI hyväksyi sen vuonna 1990.

Suomeen ensimmäinen kooikerhondje, Falony-Flame Urjette v. Muskyteira, tuli vuonna 1991. Rotu on Suomessa edelleen melko harvalukuinen. Hollannissa kooikerhondjeja käytetään yhä sorsapyydyksillä, Suomessa rotu on lähinnä perhe- ja harrastuskoira.

Ulkonäkö ja koko

Kooikerhondje on pieni, sopusuhtainen ja lähes neliömäinen spanielityyppinen koira. Rotumääritelmän mukaan uroksen ihannesäkäkorkeus on 40 cm ja nartun 38 cm, ja niistä hyväksytään 2 cm ylitys tai 3 cm alitus. Käytännössä urokset ovat siis 37–42 cm ja nartut 35–40 cm. Painoa rotumääritelmä ei anna; tyypillinen paino on noin 9–11 kg.

Turkki on keskipitkä, hieman laineikas tai suora ja pehmeä, ja sen alla on hyvin kehittynyt pohjavilla. Etujaloissa on kohtalaiset hapsut, takajaloissa pitkät housut ja hännässä runsas valkoinen töyhtö. Koira esitetään luonnollisessa, trimmaamattomassa turkissa.

Väri ja mustat korvakorut

• Väri: selvärajaiset oranssinpunaiset laikut puhtaan valkoisella pohjalla, oranssinpunaisen tulee olla vallitseva. Päässä on valkoinen otsapiirto, ja posket sekä silmänympärykset ovat värillisiä.
• Korvakorut: korvien hapsujen mustat kärjet ovat rodulle tunnusomaiset ja erittäin toivottavat.
• Hylkäävät virheet: musta-valkoinen tai kolmivärinen väritys sekä vihainen tai liian arka luonne.
• Häntä: ulottuu kintereeseen ja kannetaan selkälinjan tasolla tai lähes pystyssä, kiertynyt häntä on virhe.

Luonne ja käyttäytyminen

Kooikerhondjen luonne rotumääritelmän mukaan

Rotumääritelmä kuvaa kooikerhondjea vilkkaaksi, ketteräksi, itsevarmaksi, riittävän sinnikkääksi ja ystävälliseksi. Se on valpas mutta ei äänekäs. Pelokas käytös on vakava virhe. Rodun tunnusmerkki on herkkyys: kooikerhondje reagoi voimakkaasti ankaraan kohteluun ja voi olla aluksi varautunut vieraita kohtaan, mutta tutustuttuaan siitä tulee uskollinen ystävä.

Perhe ja lapset

Kooikerhondje kiintyy koko perheeseen ja haluaa olla mukana arjessa. Se on leikkisä ja jaksaa touhuta lasten kanssa, mutta herkkänä koirana se ei pidä riehumisesta tai kovakouraisesta käsittelystä. Parhaiten yhteiselo sujuu perheessä, jossa lapset osaavat antaa koiralle rauhan ja koiralla on oma lepopaikka.

Vieraat ihmiset ja muut eläimet

Vieraisiin kooikerhondje suhtautuu usein pidättyvästi ja haluaa tutustua omassa tahdissaan. Väkisin rapsuttaminen ei kuulu sen mieltymyksiin. Muiden koirien kanssa rotu tulee yleensä toimeen, kun se on sosiaalistettu hyvin. Sorsanhoukuttelijan perimä näkyy kiinnostuksena lintuihin ja pikkueläimiin, joten kissan kanssa yhteiselo vaatii totuttelua pennusta asti.

Vahtiminen ja itsenäisyys

Kooikerhondje ilmoittaa vieraista äänistä, mutta ei ole rotumääritelmän mukaan äänekäs koira. Haukkumisen määrä vaihtelee yksilöittäin ja riippuu paljon siitä, saako koira riittävästi tekemistä. Se tekee mielellään yhteistyötä, mutta harkitsee välillä itse, onko pyyntö järkevä.

Koulutus ja harrastukset

Kooikerhondje oppii nopeasti, ja ruokahalu tekee siitä innokkaan oppijan. Positiivinen vahvistaminen toimii hyvin, mutta kova ääni tai rankaiseminen saa herkän koiran sulkeutumaan. Lyhyet ja vaihtelevat harjoitukset pitävät motivaation yllä paremmin kuin pitkät toistosarjat.

Sosiaalistaminen on rodun tärkein kasvatustehtävä. Pentua kannattaa totuttaa rauhallisesti erilaisiin ihmisiin, ympäristöihin, ääniin ja käsittelyyn niin, ettei se joudu ylivoimaisiin tilanteisiin. Tyypillisiä haasteita ovat luoksetulo lintujen tai riistan hajun vietellessä sekä jännittyneisyys uusissa paikoissa.

Kooikerhondjeja nähdään Suomessa monipuolisesti eri lajeissa. Agilityssä rodun edustajat ovat menestyneet SM-, PM- ja MM-tasolla, ja rally-tokossa on useita valioita. Hyvä nenä sopii MEJÄän eli metsästyskoirien jäljestämiseen ja noseworkiin, ja osa koirista on jäljestysvalioita. Lisäksi koiria on osallistunut spanielien taipumuskokeeseen, tokoon, BH-kokeeseen, luonnetestiin ja MH-luonnekuvaukseen.

Liikunta, aktivointi ja turkinhoito

Liikunta aikuisena ja pentuna

Aikuinen kooikerhondje tarvitsee noin 1,5–2 tuntia liikuntaa päivässä. Mieluiten siihen kuuluu vapaata juoksua turvallisessa paikassa, maastolenkkejä ja uintia, sillä rotu pitää vedestä. Pennun liikunta annostellaan lyhyinä ulkoiluina ja vapaana leikkinä, ja pitkiä lenkkejä lisätään vähitellen kasvun mukaan.

Aktivointi

Pelkkä lenkki ei riitä aktiiviselle spanielille. Nenätyöt, jäljestys, piilotettujen esineiden etsiminen ja temppujen opettelu väsyttävät tehokkaasti ja vähentävät levottomuutta. Jos tekemistä on liian vähän, koira keksii sitä itse.

Turkinhoito ja karvanlähtö

Kooikerhondjen turkki hylkii likaa ja on helppohoitoinen. Harjaus kerran viikossa ja pesu tarvittaessa, esimerkiksi mutaisen uintiretken jälkeen, riittävät. Korvien hapsuista ja kyynärpäiden takaa tarkistetaan takut. Kaksinkertainen turkki lähtee karvaa ympäri vuoden ja eniten karvanvaihdon aikaan, ja irtokarva kerääntyy nurkkiin. Koiraa ei trimmata, mutta tassujen pohjien karvat voi siistiä. Korvat kannattaa tarkistaa uimisen jälkeen.

Ruokinta ja painonhallinta

Ahne kooikerhondje lihoo helposti, jos koulutuspalkat unohtuvat laskuista. Palkat kannattaa vähentää päivän ruoka-annoksesta ja seurata painoa ja vyötäröä säännöllisesti. Lisää aiheesta koiran ruokinnan oppaassa.

Terveys ja elinikä

Kooikerhondje on pääosin terve ja keskimäärin 12–14-vuotiaaksi elävä rotu, mutta sen suurin terveysriski liittyy jalostuspohjan kapeuteen. Koko maailman kooikerhondjekanta polveutuu 13 kantakoirasta, joista vain noin viiden geenejä on jäljellä, ja keskimääräinen sukusiitosaste on noin 33 %. Kapea perimä lisää resessiivisten ja autoimmuunisairauksien riskiä.

HNM eli ENM, perinnöllinen nekrotisoiva myelopatia

HNM, josta aiemmin käytettiin nimeä ENM, on harvinainen etenevä selkäydinsairaus. Oireet alkavat yleensä 3 kuukauden ja vuoden iässä liikkumisen poikkeavuuksina ja etenevät takaruumiin halvaukseen. Sairautta ei voi hoitaa. Se periytyy resessiivisesti, joten sairas koira on saanut geenin kummaltakin oireettomalta kantajavanhemmalta. Hollannissa kehitetty geenitesti on ollut käytössä vuodesta 2012, ja sen avulla sairaiden pentujen syntyminen voidaan estää. Suomessa jalostukseen hyväksytään yhdistelmät vapaa × vapaa ja kantaja × vapaa, sekä yhdistelmä, jossa vain toinen koira on testattu ja tulos on vapaa.

Von Willebrandin tauti tyyppi III (vWD)

Tyypin III von Willebrandin tauti on resessiivisesti periytyvä verenvuototauti, jossa veren hyytymistekijää on liian vähän. Lievimmillään se näkyy runsaana verenvuotona esimerkiksi leikkauksissa, vakavimmillaan vuodot voivat olla hengenvaarallisia. Kooikerhondjen oma geenitesti otettiin rutiinikäyttöön vuonna 1998. Systemaattisen seulonnan ansiosta tautia ei rodulla enää esiinny, ja kaikki Suomessa nyt elävät koirat ovat geneettisesti vapaita. Jalostuskoiran status on silti selvitettävä omalla testillä tai sukupolvien testituloksilla, ja ulkomaisen jalostuskumppanin kanssa vaaditaan testi myös suomalaiselta koiralta.

Muut kooikerhondjen terveysongelmat

• Polymyosiitti (PM) eli autoimmuuniperäinen monilihastulehdus. Maailmalla tapauksia on todettu yli 180, Suomessa 0–1 vuodessa. Noin kolmannes kannasta kantaa riskimutaatioita, ja alttiuden selvittävää geenitestiä suositellaan kaikille jalostuskoirille.
• Muut autoimmuunisairaudet ja epilepsia: kohtauksia saaneita koiria ei käytetä jalostukseen.
• Silmäsairaudet: perinnöllinen kaihi, väärin kasvavat ripset (distichiasis), PHTVL/PHPV ja MRD. Yli 95 % viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa silmäpeilatuista yli 300 koirasta on ollut silmiltään terveitä.
• Patellaluksaatio ja lonkkaniveldysplasia, joita seurataan virallisilla tutkimuksilla.
• Selän muutokset kuten välilevyrappeuma (IVDD) ja häntämutkat. Yhä useampi kasvattaja tekee selkäkuvaukset ja CDDY- eli FGF4-retrogeenitestin.
• Munuaisten kehityshäiriöt, joiden yleistymisen arvellaan liittyvän sukusiitokseen.

PEVISA ja suositellut terveystutkimukset

Kooikerhondje ei kuulu Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA), joten pentueen rekisteröinnille ei ole rotukohtaisia terveystutkimusvaatimuksia. Rodun jalostusohjeet ovat kuitenkin tarkat. Niiden mukaan jalostuskoiralla tulee olla:

• Silmätutkimus vähintään 12 kuukauden iässä, enintään 24 kuukautta vanha astutushetkellä. Perinnöllinen kaihi sulkee koiran jalostuksen ulkopuolelle.
• Polvitutkimus vähintään 12 kuukauden iässä. Hyväksytty tulos on 0, tai 1, jos toisen vanhemman tulos on 0.
• Lonkkakuvaus vähintään 12 kuukauden iässä. Hyväksytyt tulokset ovat A ja B, sekä C, jos toinen vanhempi on A tai B.
• HNM- ja vWD-status geenitestillä tai sukupolvien tuloksilla, sekä suositeltuna PM-alttiustesti.
• Molemmat vanhemmat vähintään 24 kuukauden ikäisiä ja näyttelystä vähintään laatuarvosana EH (tai H, jos toinen vanhempi on ERI).

Kysy kasvattajalta, täyttääkö yhdistelmä nämä ohjeet, ja pyydä nähtäväksi vanhempien viralliset terveystutkimusten ja geenitestien tulokset ennen pennun varaamista.

Arki kooikerhondjen kanssa

Yksin kotona

Aikuinen kooikerhondje voi tottua olemaan yksin kohtuullisen työpäivän ajan, kun yksinoloa on harjoiteltu pennusta asti vähitellen ja koira on saanut ennen lähtöä liikuntaa. Ihmisläheisenä rotuna se ei viihdy pitkiä päiviä yksin, ja tylsistynyt koira voi alkaa äännellä tai tuhota tavaroita.

Kerrostalo vai omakotitalo

Koon puolesta kooikerhondje sopii kerrostaloon hyvin, mutta asumismuotoa tärkeämpää on päivittäinen liikunta ja luonnon läheisyys. Omakotitalon pihalla koira ei liiku itsekseen riittävästi, eikä piha korvaa yhteisiä lenkkejä. Aidan pitää olla tiivis, sillä riistan hajut houkuttelevat.

Suomen talvi ja kesähelle

Pohjavillallinen turkki pitää kooikerhondjen lämpimänä tavallisilla pakkasilla, eikä se yleensä tarvitse takkia liikkuessaan. Tassujen väliin kertyy helposti lumipaakkuja, joita varten tassukarvat kannattaa pitää lyhyinä. Kesähelteellä raskas liikunta siirretään aamuun ja iltaan, ja uiminen on rodulle hyvä tapa viilentyä.

Allergia ja karvanlähtö

Kooikerhondje ei ole allergiaystävällinen rotu. Kaksinkertainen turkki lähtee karvaa tasaisesti ja kausittain runsaammin, ja allergeeneja on myös hilseessä ja syljessä. Allergisen kannattaa viettää aikaa rodun koirien kanssa ennen päätöstä ja tutustua allergiaystävällisiin koirarotuihin.

Matkustaminen ja auto

Kooikerhondje mahtuu autossa pieneen häkkiin ja tottuu matkustamiseen yleensä hyvin, kun automatkoja harjoitellaan lyhyistä alkaen. Lentomatkoilla se on useimmiten liian iso matkustamoon. Vinkkejä löydät koiran kanssa matkustamisen oppaasta.

Kustannukset

Ruoka- ja tarvikekulut ovat pienen koiran tasoa, eikä turkki vaadi trimmaamista. Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat eniten harrastukset, vakuutus ja eläinlääkärikäynnit. Jalostukseen aikovan kannattaa varautua myös silmä-, polvi-, lonkka- ja selkätutkimusten sekä geenitestien kuluihin.

Kooikerhondje Suomessa

Kooikerhondje on Suomessa harvalukuinen mutta tunnettu harrastusrotu. Ensimmäinen koira tuotiin vuonna 1991, ja vuoden 2022 loppuun mennessä rotua oli rekisteröity kaikkiaan 1 857 yksilöä. Rodun edustajia näkee etenkin agility- ja rally-tokokentillä sekä MEJÄ-kokeissa.

Rotujärjestö

Rodun rotujärjestö on Suomen Kooikerhondje ry. Yhdistys ohjaa rodun jalostusta, kerää terveystietoja ja tekee terveystutkimusyhteistyötä Utrechtin yliopiston kanssa.

Roturisteytysohjelma

Suomen kooikerhondjejalostuksen erikoisuus on virallisesti hyväksytty roturisteytysohjelma. Vuonna 2019 päätettiin laajentaa rodun perimää risteytyksillä, koska kapeaa geenipohjaa ei voi korjata rodun sisällä eikä rodun kotimaa salli vierasta verta. Ensimmäinen risteytyspentue syntyi vuonna 2021. Risteytyksissä on käytetty muun muassa työlinjaista cockerspanielia, shetlanninlammaskoiraa, phaleneta, keskikokoista villakoiraa ja markiesjeta.

• Laajuus: tavoitteena 1–3 risteytyspentuetta vuodessa, ja risteytystaustaisten koirien osuus saa olla enintään 30 % Suomen kannasta.
• Vaiheet: viisi ensimmäisen polven (F1) pentuetta vuosina 2021–2025 ja toisen polven (F2) pentueita vuodesta 2024 lähtien.
• Valinta: risteytyskoirat käyvät läpi terveystutkimukset ja virallisen hyväksynnän ennen jalostuskäyttöä, ja tavoitteena on säilyttää rodun ulkonäkö ja luonne.
• Ohjelma: voimassa on versio 2.1 (2025).

Jalostuksen keskeiset tavoitteet

Jalostuksen tavoitteena on perinnöllisen monimuotoisuuden lisääminen, sukusiitoksen vähentäminen ja autoimmuunisairauksien, kuten polymyosiitin, vastustaminen. Siksi yksittäisten koirien jälkeläismääriä rajoitetaan: elinikäinen enimmäismäärä on 21 pentua, eikä koiran osuus saa ylittää 10 % kahden edellisen vuoden pennuista. Myös luonteeseen kiinnitetään huomiota, ja MH-luonnekuvauksessa hylättyä koiraa ei käytetä jalostukseen.

Kooikerhondjen pennun hankinta

Mitä kasvattajalta kannattaa kysyä

• Täyttääkö yhdistelmä rodun jalostusohjeet, ja jos ei, miksi?
• Mitkä ovat vanhempien silmä-, polvi- ja lonkkatulokset sekä HNM-, vWD- ja PM-geenitestien tulokset?
• Onko vanhemmille tehty selkäkuvaus tai CDDY-testi?
• Mikä on pentueen sukusiitosaste, ja onko kyse roturisteytyspentueesta?
• Millainen luonne vanhemmilla on, ovatko ne käyneet luonnetestissä tai MH-luonnekuvauksessa, ja saako emän tavata?

Koska pentueita syntyy vähän, pennun saamiseen kannattaa varata aikaa ja olla yhteydessä useampaan kasvattajaan jo hyvissä ajoin.

Rekisteröity vai rekisteröimätön pentu

Koska rodulla ei ole PEVISA-ohjelmaa, rekisteröinti ei sinänsä takaa vanhempien terveystutkimuksia. Rekisteröidyn pennun sukutaulu on kuitenkin varma, ja kasvattaja voi näyttää vanhempien viralliset tulokset. Geenitestit ovat kooikerhondjella erityisen tärkeitä. Lue lisää koiran rekisteröinnistä.

Luovutusikä ja hinta

Pentu voi muuttaa uuteen kotiin aikaisintaan 7 viikon iässä. Hinta vaihtelee kasvattajan mukaan. Kysy, mitä hintaan sisältyy, ja vertaile useampaa kasvattajaa. Pentuja voi etsiä myös Koiratorilta.

Ensimmäinen viikko kotona

Herkkä kooikerhondjenpentu tarvitsee ensimmäisinä päivinä rauhaa ja tuttuja rutiineja. Uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustutaan vähitellen ja pennun ehdoilla, ja yksinoloa sekä sisäsiisteyttä harjoitellaan heti lyhyin jaksoin. Kattava muistilista on pentuoppaassa.

Kenelle kooikerhondje sopii?

Kooikerhondje sopii aktiiviselle ihmiselle tai perheelle, joka liikkuu mielellään luonnossa ja haluaa koiran kanssa jonkin yhteisen harrastuksen. Sen pieni koko tekee siitä helpon kuljettaa ja käsitellä, mutta energiatasoltaan se on täysi käyttökoira. Ensikertalainenkin pärjää, jos on valmis panostamaan sosiaalistamiseen ja palkkaavaan koulutukseen.

Rotu ei sovi kodiksi, jossa koira jäisi päivittäin pitkiksi ajoiksi yksin tai jossa liikunta jäisi lyhyisiin pihalenkkeihin. Se ei myöskään ole paras valinta, jos toivoo koiraa, joka hakeutuu jokaisen vieraan syliin, tai jos kotona on paljon meteliä ja riehumista. Herkkä kooikerhondje voi ankarassa ympäristössä muuttua araksi.

Pienen kannan vuoksi pentua voi joutua odottamaan pitkään. Jos haluat samantyyppisen, hieman isomman ja toimeliaan noutajan, tutustu novascotiannoutajaan, ja spanieleista cockerspanieli on lähin vertailukohta.