Lakelandinterrieri
Lakelandinterrieri on tyylikäs koira, jolla on kuitenkin vankka työkoiran tausta kettujen ja saukkojen metsästyksessä. Sisukasta ja toimeliasta rotua käytettiin luolakoirana. Koska vanhat vaistot ja toimeliaisuus on monella rodun edustajalla edelleen tallella, sille on edelleen tarjottava riittävästi puuhaa nykytehtävässään harrastus- ja seurakoirana.
Luonteeltaan ”leikki” on iloinen, peloton, tarkkaavainen, nopealiikkeinen ja aina valmis toimintaan. Se on myös rohkea, ystävällinen ja itsevarma. Lakelandinterrieri on suhteellisen helppo kouluttaa, joskin sen keskittymiskyky yhteen asiaan on suhteellisen lyhyt kestoinen.
Rotu on melko pieni Suomessa ja pentuja syntyykin vain pari pentuetta vuodessa. Rotuvalintaa tehdessä täytyy muistaa lakelandinterrierin tausta. Rotu sopii parhaiten aktiiviselle ihmiselle eikä välttämättä ole paras vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi.
Historia
Lakelandinterrieri on kotoisin Englannin vuoristoiselta ja runsasjärviseltä seudulta. Tämän tyyppisiä koiria kutsuttiin Cumberlandin ja Ullswaterin terriereiksi, riippuen alueesta jolla elettiin. Kyseessä on vanha työkoirarotu, jotka osallistuivat tilallisten apuna kettujen ja saukkojen metsästykseen.
Lakelandinterrieri nimi otettiin käyttöön vuonna 1912 Keswickissä, jonne kokoontunut terrieriharrastajien joukko halusi näin nimetä ”uuden”, ”kehitetyn” lakelandinterrierin omaksi rodukseen. Rodun vakiintuminen tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen v. 1921, kun Englannin Lakelandinterrieri-yhdistys perustettiin ja Englannin Kennel Klubi virallisti rodun vuonna 1927.
Nykyinen käyttötarkoitus
Nykyään lakelandinterrieri on harrastus- ja seurakoira. Lakelandinterrierille on erittäin tärkeää antaa aktiviteetteja ja virikkeitä, jotta koira pysyy ns. kädessä. Rodusta ei missään nimessä ole ”sohvaperunaksi”. Lakeland on sopivan kokoisena, nopealiikkeisenä, älykkäänä, vilkkaana, uteliaana sekä rohkeana ja periksi antamattomana koirana kiitollinen rotu melkein mihin vain harrastukseen.
Monella lakelandinterrierillä on vanhat vaistot hyvin tallessa, mutta vain harvat ovat hankkineet käyttövaliotunnuksen luolilta. Perinteisen harrastuksen korvikkeeksi ovat yhä voimakkaammin nousseet uudet lajit: agility, etsintä-, sekä pelastuskoiratoiminta. Löytyypä muutamia erittäin harjaantuneita sienikoiraleikkejä.
Ulkomuoto
Lakelandinterrieri on tyylikäs, työskentelyyn soveltuva karkeakarvainen terrieri. Rodun alkuaikoina on jalostukseen käytetty useita eri risteytyksiä toivottujen ominaisuuksien saavuttamiseksi: nykyisin jo kadonnutta Old English Black and Tan Terrieriä sekä monien nykyisten terrierirotujen esi-isiä. Tämän moninaisen jalostuspohjan tuloksena lakelandinterrierin turkin värille sallitaan useita vaihtoehtoja: musta, sininen, maksanruskea, vehnänvärinen, punainen, black and tan, grizzle and tan, liver and tan ja blue and tan. Yleisimpien värien ollessa kuitenkin black and tan, grizzle and tan ja punainen. Erikoisuutena muihin maihin verrattuna Suomessa on useita laadukkaita mustia lakelandinterriereitä. Musta väri on nykyisin erittäin harvinainen jopa rodun kotimaassa Englannissa.
Hoito ja terveys
Lakelandinterrieri on trimmattava rotu. Turkin tulee olla karkea ja tiivis. Turkki hylkii likaa eikä päästä vettä iholle asti. Karkeakarvaisena terrierinä ”leikistä” ei irtoa karvaa, jos sen turkkia trimmataan. Jos koira ei käy näyttelyissä, turkin voi myös leikata trimmauskoneella tai saksilla. Tällöin turkki muuttuu pehmeämmäksi ja vaalenee. Se ei myöskään hyljeksi likaa yhtä hyvin kuin karkea turkki.
Oikeanlainen lakelandin trimmaus vaatii taitoa ja kokemusta. Trimmauksen voi opetella tekemään myös itse. Jos kyseessä on näyttelykoira, ei koiraa melkein voi trimmata liian usein. Kotikoira voidaan trimmata noin 4 kertaa vuodessa. Tämä kuitenkin vaatii sen, että koiraa harjataan säännöllisesti sekä leikataan karvat koiran anturoiden välistä sekä peräpeilistä.
Lakelandinterrieri ei kuulu PEVISA:n piiriin. Lakelandinterrieri on melko terve ja pitkäikäinen rotu. Keskimäärin niiden voidaan odottaa elävän 12-14-vuotiaiksi, mutta 15-17-vuotiaatkaan eivät ole harvinaisuuksia. Lakelandinterrierit ry toteutti vuonna 2005 terveyskyselyn, johon saatiin 115 vastausta koirien terveydestä ja luonteesta. Tavallisimpana vaivana ja kuolinsyynä ilmoitettiin erilaiset kasvaimet ja syövät (28% vastanneista).
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 3 eli Terrierit.
Tämän esittelyn laatija:
Rotuesittelyn on laatinut Lakelandinterrierit ry.
Lakelandinterrierit ry on perustettu vuonna 1988. Yhdistys kuuluu Suomen Terrierijärjestöön ja sitä kautta myös Suomen Kennelliittoon. Lakelandinterrierit ry:n tarkoituksena on edistää lakelandinterriereiden kasvattamista ja jalostamista Suomessa sekä kehittää rodun arvostusta. Yhdistys neuvoo kaikissa rotuun liittyvissä asioissa.
Yhdistys järjestää jäsenilleen monenlaisia tapahtumia kesäleiristä erilaisiin kursseihin ja lajitutustumisiin. Tavoitteena Lakelandinterrierit ry:llä on saada “leikki-ihmiset” tapaamaan toisiaan ja tuomaan samalla rodun monipuolisuutta esille. Yhdistyksen perinteisiin tapahtumiin kuuluvat Leikki-leiri kesällä sekä ulkoilupäivä syksyisin.
Lakelandinterrierit ry myös julkaisee Leikki-lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehdessä on ajankohtaisia artikkeleita, kertomuksia “leikeistä” sekä tietoa tapahtumista.