Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Pienimünsterinseisoja

Pienimünsterinseisoja on seisova lintukoira.

Pienimünsterinseisoja poseeraa poseerauskuva vuoden vanhana Roosa Uiminen on intohimoni Jasu 1v Isa 9vk

Historia

Pienimünsterinseisoja polveutuu jo keskiajalla haukkametsästäjän apuna toimineista, yläpäisesti hakevista, liikkeelle ajavista pitkäkarvaisista lintukoirista. Niitä kutsuttiin haukkakoiriksi tai karkottaviksi koiriksi tai myöhemmin myös viiriäiskoiriksi ja spioneiksi. Osa tutkijoista arvelee niiden silkkikarvaisten esi-isien tulleen idästä ja Espanjasta Ranskaan, Saksaan ja Englantiin. Maastoa risteilemällä ne etsivät riistaa, osoittivat sen seisomalla ja ajoivat sen liikkeelle, jonka jälkeen haukka päästettiin irti. Rotua on käytetty jonkin verran myös verkkokoirana, jolloin se myös pysähtyi riistan ilmasta vainutessaan.

Tämä koira oli vuosisatojen ajan suosituin metsästyskoira varsinkin Westfalenissa, Saksan luoteisosissa lähellä Hollannin rajaa, ja Hollannissa. 1700-luvulla erotettiin pitkäkarvaiset seisojat jo pieneksi ”spioniksi” ja suuremmaksi ”kanakoiraksi”. Spion tarkoittaa ”urkkijaa” tai ”vakoojaa” ja kuvaa rodun varovaista työskentelytapaa. Pieniä seisojia kutsuttiin myös tiheikkökoiriksi pääasiallisen käyttömaastonsa mukaan ja maisterin- tai pastorinkoiriksi, koska usein näillä oli juuri tämä rotu metsästys- ja perhekoiranaan. Rodun kasvatusalueen ulkopuolella sitä kutsuttiin münsteriläiseksi roduksi.

Valtaesiintymisalueellaan rotua löytyi joka maalaistalon pihasta. Vaikeassa maastossa metsästämisen lisäksi sen piti vahtia taloa, ja sen oli ehdottomasti tultava toimeen lasten ja tilan kotieläinten kanssa. Metsälle sitä ei joudettu opettamaan, joten sen tuli toimia synnynnäisesti ilman sen suurempaa koulutusta. Siltä vaadittiin myös varmaa noutoa sekä maalta että vedestä.

Tuliaseiden kehityttyä pienet valkopohjaiset koirat menettivät suosiotaan vahvempien ja tummempien koirien tieltä. Kun koirille ruvettiin 1800-luvulle tultaessa laatimaan rotumääritelmiä Saksassakin, spionit siirrettiin syrjään monen muun maatiaisrodun lailla, koska ne eivät mahtuneet saksanseisojan perusraameihin. Jalostuspohja hupeni vähiin jo 20 vuodessa. Vain syrjäisimpiin kolkkiin, pieniin luoteissaksalaisiin maalaiskyliin, jäi kasvatusta.

Varsinainen rodun ”keksijä” oli Edmund Löns. Hän löysi melkein unohtuneesta rodusta aivan 1900-luvun alussa kaksi erinomaista metsästyskoirakantaa: opettaja Heitmannin koirat Burgsteinfurtista ja metsänvartija Wolfbergin koirat Dorstenista. Hän ryhtyi risteyttämään kantoja keskenään. Heitmann kutsui kasvattamiaan koiria Heidewachteleiksi, nummiviiriäiskoiriksi, ja tämän nimityksen Lönskin otti käyttöön. Puhdasta rotulinjaa sotki myös pitkäkarvaisen saksanseisojan ja spanielin risteytys, uros Lord-Schleithoff 1910-luvulla. Sekarotuisuuden tultua ilmi tämä koira poistettiin nopeasti siitoksesta, mutta se jätti jälkensä.

17.3.1912 perustettiin Osnabrückissä rotuyhdistys Verein für Kleine Münsterländer Vorstehhunde (Heidewachtel) ja avattiin rotukirja. Vuonna 1918 muotoili rodun toinen mahtimies, filosofian ja lääketieteen tohtori Friedrich Jungklaus epävirallisen pienimünsterinseisojan rotumääritelmän. Rotu yleistyi nopeasti 20-luvulle tultaessa, kun tieto sen erinomaisista metsästysominaisuuksista levisi.
Nimi Heidewachtel painettiin unohduksiin 1930-luvulla ja ruvettiin puhumaan pienimünsterinseisojasta. Ensimmäinen virallinen rotumääritelmä laadittiin 1936.
Toinen maailmansota pysäytti koetoiminnan, mutta kasvatus jatkui. Koirissa oli sodan jälkeen kolme erilaista, eri metsästysalueisiin tarkoitettua tyyppiä, jotka kulkuyhteyksien parannuttua ovat sekoittuneet mutta aiheuttavat kirjavuutta ulkonäköön nykyisinkin. Sen koko ja monipuoliset käyttöominaisuudet ovat vain lisänneet sen suosiota pienentyvillä metsästysmailla, joilta jokainen otus on saatava talteen.

Nykyinen käyttötarkoitus

Pienimünsterinseisoja on seisova lintukoira. Sen tehtävä on etsiä ja paikallistaa riistaa, osoittaa se seisomalla, ajaa se käskystä liikkeelle ja noutaa ammuttu tai jäljittää haavoittunut riista. Pienimünsterinseisoja on käyttöominaisuuksiltaan monipuoliseen metsästykseen soveltuva seisova lintukoira. Rodun kotimaassa sitä käytetään seisovana lintukoirana, vesilinnustuksessa noutajana, pienpetokoirana (supi, kettu mm.) ja haavoittuneen riistan jäljestäjänä. Lisäksi myös tiheiköistä liikkeelle ajavana koirana ja seisovana koirana kaniinin metsästyksessä. Suomessa pienimünsterinseisojaa käytetään seisovana lintukoirana kanalinnunmetsästyksessä ja noutavana koirana vesilinnunmetsästyksessä sekä kyyhkysjahdissa. Vähäisessä määrin myös haavakoitten jäljestyksessä ja pienpetokovuutta arvostetaan Suomessakin.

Pienimünsterinseisoja on hyvävainuinen, kestävä ja yhteistyöhaluinen, ja sen työskentelyssä kuvastuu pyrkimys löytää riistaa. Se hakee riistaa maastoon soveltuvalla laajuudella ja hakukuviolla, ensisijaisesti ilmavainulla ja tuulta hyväkseen käyttäen. Sen liikkuminen on kevyttä ja eloisaa ja hyvävauhtista, joskaan sen työskentelyssä tärkeintä ei ole juoksunopeus vaan haun tarkkuus. Se työskentelee halukkaasti myös pensaikoissa ja tiheiköissä. Riistan talteenottotaipumuksiltaan pienimünsterinseisoja on erinomainen. Se noutaa halukkaasti ja varmasti sekä maalta että vedestä. Se on innokas ja vahva uimari ja sen kylmänsietokyky on hyvä. Sen karvapeite suojaa sitä erilaisissa sääolosuhteissa ja vaikeakulkuisissa tiheiköissä.

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 7 eli Kanakoirat.