Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Rhodesiankoira

Vaikka rhodesiankoira on alun perin kehitetty Etelä-Afrikassa, se tuli tunnetuksi vasta Zimbabwessa. Maan entinen nimi oli Etelä-Rhodesia, mistä rodun nimi on peräisin. Tätä koiraa käytettiin vaarallisten eläinten metsästyksessä. Sitä sanotaan myös leijonakoiraksi.

Ikimba Phezulu Skippy 6kk Tarujen Nadhiri sohvalla Deici 3kk Harjaselän Katupoika "Sami" 6 kk Myy 7kk Bawabu Runako Rezene

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 6 eli Ajavat ja jäljestävät koirat.

Taustaa

Varhaiset eurooppalaiset siirtolaiset toivat Etelä-Afrikkaan koiria Euroopasta. Ne risteytyivät paikallisten puolikesyjen metsästyskoirien kanssa. Näillä hottentottien koirilla oli selässään vastakarvajuova, joka on tunnusomainen myös nykyiselle rhodesiankoiralle. Rohkeaa ja voimakasta koiraa käytettiin leijonan jäljitykseen ja se on yhä edelleen suosittu metsästyskoira. Lisäksi sitä pidetään vahti- ja seurakoirana.

Vastakarvajuova

Jo hävinneiden hottentottikoirien tunnusomaisin piirre on säilynyt rhodesiankoirassa: sen lapojen lähellä on vastakkaiset viuhkamaiset karvapyörteet, joita kutsutaan kruunuiksi. Ne liittyvät vastakarvajuovaan, joka kulkee selkäpiitä pitkin ulottuen lantion tienoille. Siinä karvat kasvavat päinvastaiseen suuntaan kuin muualla selässä. Rhodesiankoiria on nykyisin kaikkialla maailmassa ja niitä on usein mukana isommissa koiranäyttelyissä. Ne viihtyvät kodeissa, joissa on runsaasti tilaa, maatiloilla mieluummin kuin kaupungeissa.

Luonne

Ystävällinen ja rohkea; herkkä.

Koko

Korkeus: uros 63-69 cm, narttu 61-66 cm Paino: uros 36,5 kg, narttu 32 kg

Liikunta

Liikunnallinen koira, jonka pitää päästä juoksemaan ilman talutushihnaa. Varmista, että koira saa riittävästi liikuntaa; muuten siitä voi tulla hankala.

Kotioloissa

Uskollinen vartija. Totuta pennusta saakka kohtaamaan vieraita ihmisiä.

Käytös

Vanvaluonteinen; vaatii hyvää koulutusta pennusta lähtien; ei suhtaudu aina hyväksyvästi toisiin koiriin. Pidä huoli, että koulutus on myönteinen kokemus.

Turkinhoito

Turkin hoito on helppoa; vastakarvajuova säilyttää muotonsa itsestään.

Terveys

Geenimuutos, joka saa aikaan selän vastakarvajuovan, aiheuttaa joskus myös kehityshäiriötä (dermoid sinus). Tällaiset pennut lopetetaan. Varmista, että eläinlääkäri on tutkinut pennun.

Lyhyesti

  • Itsevarma ja rohkea
  • Ainutlaatuinen karvoitus
  • Luonteenomainen väri
  • Aktiivinen luonne
  • Sopii parhaiten lämpimiin oloihin
  • Voimakas

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"