Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Shar pei

Shar pei on kiinalainen molossirotu

Pave Nopsannallen Hirmu Herkules Calle ja Poke Vili CHESHA - Musta Shar Pei Royal Sapphire Destinys Bounty Moona keväällä -07

Historia

Rodun alkuperän uskotaan saaneen alkunsa jo liki 2000-vuotta sitten Han-dynastian aikaan Etelä-Kiinassa. Dai Lekin kylässä, Kwan tungin maakunnassa. Shar pei kuuluu Tang Dogeihin kuten myös Chow Chow, ja Tang Dogia pidetään rodun esi-isänä. Hong Kongissa osaan kannasta risteytettiin myös muita rotuja, ennenkuin niitä alettiin viemään USA:han. Rodun nimi tarkoittaa "hiekkakoiraa", nimitys on tullut luultavasti siitä että turkki on erittäin lyhyttä ja karkeaa. Yleisin väri on fawn mutta nykyään myös muitakin värejä löytyy esim:suklaa, musta, punainen ja sininen.

Nykyinen käyttötarkoitus

Käyttötarkoitukseltaan shar pei on hyvin moninainen; se toimi kiinalaisilla talonpojilla vahti- ja metsästyskoirana, sekä koiratappeluissa. 70-luvulla annettiin ymmärtää, että rotu oli kuolla sukupuuttoon ja se kirjattiinkin Guinnessin ennätystenkirjaan kynologisena harvinaisuutena, eli oli yksi harvinaisemmista roduista maailmassa. Rotua alettiinkin sitten viemään Hong Kongin kautta lähinnä Amerikkaan. josta se kirjavien vaiheiden ja sisäsiitosten kautta lähti leviämään muuallekkin maailmaan ja Eurooppaan.

Ulkomuoto

Shar peistä on tätä nykyä kaksi eri ulkomuototyyppiä . Tyypit ovat: alkuperäinen Bone Mouth, sekä jalostetumpi Meat Mouth (mm. massiivisempi pää) joita on suurin osa kannasta. Myös karvanlaatuja on kaksi: lyhyt Horse coat ja pidempi Brush coat. Rotumääritelmiä on kuitenkin vain yksi ja koirat arvostellaan samassa kehässä riippumatta tyypistä tai karvanlaadusta. Tämä voi tuottaa hankaluuksia ulkomuototuomareille.

Hoito ja terveys

Shar pei on isäntäväkeensä kiintyvä eikä välttämättä välitä vieraista, tai suhtautuu niihin pidättyvästi. Se on myös suhteellisen itsepäinen ja jotkin yksilöt omaavat vielä taisteluvietin, joten kaikki rodunedustajat eivät tule toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Tosin luonne erot voivat vaihdella suurestikin. Se tarvitseekin määrätietoisen kasvatuksen, eikä sitä suositella ensimmäiseksi koiraksi.

Yleensä shar peistä esiintyvät kuvat ovat pennuista jotka kasvaessaan suoristuvat. Aikuisella koiralla ei saa olla liikaa nahkaa ja poimuja. Normaali terve koira ei kaipaa mitään erityistoimenpiteitä hoidon suhteen. Lisätietoja rodusta löytyy Suomen shar pei harrastajien nettisivuilta.

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 2 eli Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat.

Tämän esittelyn laatija:

Rotuesittelyn on laatinut Suomen Shar Pei Harrastajat.