Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Sileäkarvainen noutaja

Sileäkarvainen noutaja on englantilainen metsästyskoirarotu

Sileäkarvainen noutaja

Piki poika Cindy pentuna Luka vauhdissa VIltin Rasputin Topi1 Olga Lupiini Kvicksans Heaven Can Wait "Ninja"

Historia

1700-luvun lopulla Englannissa tuli suosituksi ajometsästys. Tällöin tarvittiin noutamiseen erikoistuneita koiria, joilla oli pehmeä nouto-ote. Siihen saakka metsästyksessä oli käytetty pointteri- ja setterityyppisiä koiria sekä erilaisia vesispanieleita. Ajometsästys asetti koiralle hieman erilaiset vaatimukset, sillä koiran oli stressantumatta kestettävä runsas ammunta sekä lintujen pudotukset. Koiran piti olla ehdottomasti hiljainen ja rauhallinen, jottei se säikyttäisi riistaa eikä häiritsisi ampujaa.
Käyttötarkoitus muokkasi jalostettavien koirien ruumiinrakennetta ja kokoa. Vaadittaviin ominaisuuksiin yritettiin päästä risteyttämällä lammaskoiria, settereitä, spanieleita ja vesikoiria. Lammaskoiria käyttämällä parannettiin koulutettavuutta, spanieleilla metsästysominaisuuksia, vesikoirilla vesityöskentelyä ja settereillä hyvää vainun käyttöä.
Sileäkarvaisten noutajien jalostamisessa suurin merkitys oli S. E. Shirleylla (Englannin Kennelliiton perustaja), joka risteytti näitä "noutajia" suurten newfoundlandin koirien, suurten labradorin koirien sekä St. Johnin koirien kanssa. Nämsä Shirleyn jalostamat aaltokarvaiset noutajat olivat hieman raskaampia verrattuna tämän päivän sileäkarvaisiin noutajiin. Kaikilla englantilaisilla noutajaroduilla on tämä sama tausta. Heterogeenisesta ryhmästä koiria, joita kutsuttiin yleisnimellä "noutaja", kehitettiin kasvattajien omiin tarkoituksiin ja mieltymyksiin parhaiten soveltuvia koiria. Aaltokarvaista noutajaa kutsuttiin Suomessa aluksi pitkäkarvaisiksi noutajiksi,millä nimellä ne näkyvät edelleen vanhoissa koirakirjoissa. Lopulta rodun nimitys muutettiin vastaamaan alkuperämaan nimitystä ”flat-coated retriever” eli sileäkarvainen noutaja.

Nykyinen käyttötarkoitus

Sileäkarvainen noutaja on erittäin energinen koira ja se ei viihdy kotona löhöillen edes vanhana. Se haluaa toimintaa. Flatti oppii nopeasti ja haluaa palvella isäntäänsä. Se on joskus malttamaton ja sillä ei aina ole paras mahdollinen keskittäytymiskyky, mikä vaikeuttaa sen kouluttamista. Flatti on haaste kouluttajalle! Sileäkarvainen noutaja kehittyy hitaasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja sen kouluttaminen vaatii ohjaajalta kärsivällisyyttä.
Sileäkarvaiset noutajat ovat yleensä aina innokkaita noutamaan. Pennusta lähtien ne haluavat kantaa lähes kaikkea, mitä suuhunsa saavat. Ne myös rakastavat uimista. Näiden perusominaisuuksien vuoksi flatit soveltuvat erinomaisesti metsästys- ja metsästyskoekäyttöön. Energisyytensä ja hyvän vainunsa vuoksi ne soveltuvat myös kaikkeen muuhun mahdolliseen toimintaan kuten esim. jäljestykseen, agilityyn, pk-kokeisiin ja vesipelastukseen.

Ulkomuoto

Sileäkarvainen noutaja on keskikokoinen, iloinen, eloisa koira. Rotumääritelmän lause "voimakas olematta kömpelö, jalo olematta hontelo" kuvaa osuvasti sen ulkomuotoa. Flatti on vahvuusasteeltaan kultaisen noutajan ja setterin välimuoto. Flatilla tulee olla voimakas luusto, mutta se ei saa tulla liian raskaaksi, sillä silloin sen rodunomainen työskentely kärsii. Sileäkarvainen noutaja ei koskaan ole matalaraajainen. Uroksen ihannekorkeus on 58-61 cm ja nartun 56-59. Uroksen ihannepaino on 25-35 kg ja nartun 25-34 kg.
Sileäkarvaisen noutajan pään muoto on rodulle tyypillinen. Viimeistään se erottaa flatin labradorista ja kultaisesta noutajasta. Sivusta katsottuna sileäkarvaisen noutajan pää on pitkänomainen. Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset ja linjoitukseltaan yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa. Pään tulee olla ehdottomasti kuiva. Sileäkarvaisen noutajan karvapeite on tiheä ja laadultaan hieno tai karkeahko, mahdollisimman sileä. Hännässä ja raajoissa tulee olla runsaat hapsut. Flatin rotumääritelmän mukaiset värit ovat musta ja maksanruskea. Keltaisia pentuja syntyy satunnaisesti.

Hoito ja terveys

Liikunnantarve on aikuisella flatilla suuri. Kannattaa selvittää, millaiset ulkoilutusmahdollisuudet omalla asuinalueella ja lähiympäristössä ovat. On huomioitava, että pelkästään remmilenkit, omassa pihassa tai koirapuistossa juoksentelu eivät tyydytä flatin liikunnantarvetta. Parhaiten lenkkeily toteutetaan siten, että koira saa juosta metsässä vapaana, pari kolme tuntia joka päivä ja kelillä kuin kelillä! Myös uiminen on flatille mieluista ja hyvää liikuntaa.

Ihanteellinen sileäkarvainen noutajan turkki ei vaadi paljon hoitoa,vain kampaamista silloin tällöin, pesun tarvittaessa ja jonkin verran siistimistä näyttelyihin. Jokaviikkoisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluvat kynsien leikkaus, korvien ja hampaiden tarkistus sekä puhdistus tarvittaessa.

Sileäkarvainen noutaja elää yleensä täysillä ja polttaa kynttiläänsä molemmista päistä eikä välttämättä ole kovinkaan pitkäikäinen. Flattien yleisin kuolinsyy on syöpä eri muodoissaan, ja sitä esiintyy myös nuorilla koirilla. Myös sydänsairauksia, epilepsiaa ja allergioita esiintyy jonkin verran. Lonkkakuvaustilastojen mukaan 10 - 15 prosenttia on lonkkavikaisia, kyynärpäiden OD:tä ei myöskään esiinny kovin paljon. Sen sijaan flateilla esiintyy jossakin määrin patella luksaatiota eli polvilumpion sijoiltaanmenoa. Vakavia silmäsairauksia esiintyy vain vähäisessä määrin.

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 8 eli Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat.

Tämän esittelyn laatija:

Rotuesittelyn on laatinut Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry.