Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Venäjänmustaterrieri

Tämän erikoisen rodun kehitti kylmän sodan aikana Neuvostoliiton armeija. Entisen liittovaltion hajottua koiriakin pääsi ulkomaille, ja nykyisin se tunnetaan hyvin sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa.

puutarhurin ahkera apulainen Anjuta iz Russkoi Dinastii "Samba" 7 kk Eppix-tytöt Dobmann Don Duke "hugo" rakkain lelu Chirka´s Cmirdin-Luts Eppix Chahinja

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 2 eli Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat.

Taustaa

Mustaterrierin esi-isiin kuuluu peräti 17 eri rotua. Koiran väri on luultavasti peräisin suursnautserilta. Rodun kehittämisen alkutaipaleella myös airedalenterrierillä ja rottweilerilla oli merkittävä osuus. Päämääränä oli sellaisen sellaisen vahtikoiran kehittäminen, joka olisi kyllin kestävä työskentelemään äärimmäisissä sääoloissa ja jolla olisi luotettava luonne. Vasta vuonna 1957, vuosikymmenen hankkeen aloittamisen jälkeen, muutamien ensimmäisten yksilöiden annettiin siirtyä siviilien omistukseen. Sen jälkeen kasvattajat ovat yrittäneet saada rodun ulkonäön vakiinnutettua.

Sopeutuva

Yhdysvaltojen kansallinen kennelklubi (American Kennel Club, AKC) hyväksyi mustaterrierin roduksi vuonna 2004. Se on osoittautunut monipuoliseksi koiraksi, joka näyttelykehän lisäksi loistaa myös tottelevaisuus- ja agilitykilpailuissa. Ainoa kielteinen puoli - ainakin osalle ihmisistä - on koiran kestävyys: se tarvitsee paljon liikuntaa ja pitkiä kävelyjä.

Luonne

Älykäs, lojaali, tottelevainen ja uskollinen; suhtautuu vieraisiin epäluuloisesti. Vahdi koiraa, kun paikalla on vieraita.

Koko

Korkeus: uros 66-72 cm narttu 64-70 cm

Liikunta

Tarvitsee paljon liikuntaa; hyvin kestävä. Käy pitkillä kävelyillä koiran kanssa.

Kotioloissa

Innokas vahtikoira.

Käytös

Tottelevainen, mutta tarvitsee päättäväistä koulutusta pennusta lähtien. Kouluta ja järjestä ohjelmaa ikävystymisen ja häiriökäyttäytymisen välttämiseksi.

Turkinhoito

Uroksilla on harja kaulan ympärillä; karvoja irtoaa vain niukasti. Harjaa ja kampaa 1-2 kertaa viikossa.

Terveys

Lonkkavikaa; etenevää verkkokalvon surkastumaa (PRA). Varmista, että lonkat ja silmät on tutkittu sukulinjoista.

Lyhyesti

  • Tiheä musta turkki
  • Uusi rotu
  • Hyvin tasainen luonne
  • Vaikuttava ulkonäkö
  • Karvoja irtoaa vähän
  • Melko helppo kouluttaa

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"