Lyhytkarvaisen unkarinvizslan sanotaan polveutuvan unkarilaisten valloittajien mukanaan tuomista koirista, joita kutsuttiin myös turkkilaisiksi keltaisiksi koiriksi. Nykykäsityksen mukaan rotu ei kuiten-kaan ole todennäköisesti 150 vuotta vanhempi ja se on pointterin, saksanseisojan, kopon ja württem-bergin risteytyksen tulos. Vizslasta tuli nopeasti suosittu, mutta rotu lähes hävisi maailmansotien aika-na. Toisen maailmansodan jälkeen tehdyissä risteytyksissä vizslaan mahdollisesti risteytettiin italiana-jokoiraa.

Lyhytkarvainen vizsla on lempeä, ystävällinen ja tarmokas metsästyskoira. Uros saattaa olla aggressii-visempi kuin narttu, mutta kumpikaan ei sovi vahtikoiraksi. Ne ovat uskollisia ja toimeliaita metsästys-koiria. Vizsla ei ole esimerkiksi englantilaisiin kanakoiriin verrattuna kovin nopea, mutta kylläkin sin-nikäs, voimakas ja tyylikäs seisoja.

Rotumääritelmän mukaan lyhytkarvainen unkarinvizsla on monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira, jonka tulee toimia niin aukealla, metsässä kuin vedessäkin. Sillä tulee olla seuraavat tyypilliset ominaisuudet: erinomainen hajuaisti, kiinteä seisonta, erinomainen nouto sekä määrätietoinen ja innokas riistan seuraaminen uidessa. Se toimii yhtä lailla hankalassa maastossa kuin äärimmäisissä sääolosuhteissakin. Se on tehokas metsästyskoira, minkä vuoksi paukkuarkuus, riistanpelko ja puutteellinen seisonta ja noutaminen ovat virheitä, samoin kuin haluttomuus vesityöskentelyyn.

Lyhytkarvaisen unkarinvizslan vahvuus metsästyskoirana piilee sen monipuolisuudessa. Suomessa vizslaa käytetään lähestulkoon poikkeuksetta seisovana lintukoirana. Erinomaisen hajuaistinsa ja tark-kuutensa ansiosta sitä voidaan käyttää myös mm. vedestä noutavana lintukoirana sekä jäljestävänä koi-rana. Se on määrätietoinen ja jälkitarkka, eikä jätä jälkityöskentelyä keskeneräiseksi.

Suomessa lyhytkarvaisen unkarinvizslan rodunomaisia käyttöominaisuuksia mitataan kanakoirien erikoiskokeella (KAER), ja sen rotujärjestö on Saksanseisojakerho ry (www.saksanseisojakerho.fi).