Borderterrierin juuret ovat Englannin ja Skotlannin rajaseudulla, sana border tarkoittaa rajaa. Cheviot-vuorten ylätasangoilla kulki mustalaisten ja kattilanpaikkaajien mukana rohkeita ja älykkäitä terrierejä jo 400 vuotta sitten. Nämä rajaseudun koirat ovat joidenkin terrierirotujen ja myös borderterrierin esi-isiä.


Borderterrieri on ennen kaikkea rohkea ja kestävä, ehkä hieman arkisen näköinen metsästyskoira. Sen on kyettävä seuraamaan ratsukkoa vaihtelevassa maastossa kokonaisen päivän ja vielä senkin jälkeen sen on oltava innokas syöksymään luolaan hätistämään kettu sieltä ulos.

Koska ketut eivät juurikaan vaani kaupungeissa, ovat borderinomistajat keksineet koirilleen uusia harrastuksia. Mieluisin niistä lienee agility. Borderin terve ja liioittelematon rakenne oli tarpeen raskaassa maastossa liikuttaessa ja tämä ominaisuus pääsee oikeuksiinsa myös agilityradalla. Borderterrierin mittasuhteet muistuttavat hevosen mittasuhteita ja sen rakenne on omiaan nopeutta ja ketteryyttä vaativaan ratatyöskentelyyn. Kun borderi tekee jotakin, se tekee sen täysillä - ja kovaäänisesti. Agilityssä useimmat haukkuvat täysin rinnoin radalla edetessään. Maalissa odottaa palkinto; pallolta tai vetolelulta otetaan luulot pois – aivan kuten ketulta aikanaan!

Borderi on oikea koira aktiiviseen ja liikkuvan perheeseen. Se sopii hyvin myös lapsilauman joukonjatkoksi, mutta silloinkin sitä on kasvatettava jämäkällä aikuisen otteella. Se on kyllin älykäs käyttääkseen hyväkseen ihmisen heikkouksia, jolloin se saattaa ottaa ohjat omiin tassuihinsa. Johdonmukaisella, väsymättömällä ja sopivasti tiukalla pentukasvatuksella borderista saa mahtavan ystävän ja uskomattoman monipuolisen harrastekumppanin.


Borderiharrastajia toimii menestyksekkäästi agilityn ja luolametsästyksen lisäksi mm. TOKOn, pelastuskoiratoiminnan ja MEJÄn parissa. Borderi toimii hyvin myös ylösajavana lintukoirana asiantuntevan kouluttajan käsissä. Jänistä taitaa jokainen borderi osata ajaa...

Pelkäksi "sohvakoiraksi" varsinkaan pennusta ja nuoresta borderterrieristä ei ole, mutta harrasteiden ei tarvitse olla normaalia kummempia; lenkkeilyä, metsässä samoilua, veneilyä, mökkeilyä. Tärkeintä on että borderi saa olla mukana kaikessa elämänmenossa.


Borderin karvapeite on kaksinkertainen. Vanha päällyskarva nypitään pois kaksi-kolme kertaa vuodessa ja arat alueet siistitään saksilla. Rutiinihoitoon kuuluu korva-, vatsanalus- ja tassukarvojen sekä kynsien leikkaaminen kuukausittain.

Borderterrierin koko määritellään painon mukaan; nartut 5,2-6,3 kg ja urokset 6-7 kg. Käytännössä nykyborderit ovat painavampia kuin rotumääritelmää kirjoitettaessa. Rintakehän ympärysmitta on tärkeä, se ei saa olla liian pyöreä vaan miehen kämmenien tulee ylettyä sen ympäri - liian suuri borderi ei mahtuisi kettuluolaan. Nartut ovat yleensä 32-37 ja urokset 33-39 cm korkeita, vaikka korkeutta ei rotumääritelmässä mainitakaan. Borderterrierin värejä ovat mm. parkin- ja harmaanruskea sekä sininen (parkinruskea/musta valkoisilla värikarvoilla). Ulkomuotoseikoista pää on tärkeimpiä. Borderin pään tulee muistuttaa saukon päätä ja tummissa pähkinänruskeissä silmissä on oltava kiinnostunut ja ystävällinen katse.


Yleisesti ottaen borderterrieri on terve rotu. Rodussa esiintyvät perinnöllisiksi määritellyt sairaudet ovat lähinnä yksittäistapauksia ja esim. epilepsiatyyppisten kohtausten esiintymisen ehkäisyyn rotujärjestö on antanut ohjeet jalostuksen tavoiteohjelmassa joka on kokonaisuudessaan mm. Borderterrierikerhon kotisivuilla.

Borderterriereitä on Suomessa n. 1700-1800, pentuja syntyy 130-170 vuodessa. Borderterrierikerhossa on jäseniä n. 700, joista kasvattajia parisenkymmentä.