Pvm:

07.07.2014

Aika:

17.00

Paikkakunta:

Ylöjärvi

Tarkempi sijainti:

Pinotie 2

Maksut:

110€

Yhteystiedot:

Krista Karhu
Puh: 0405111160

Linkki:

Avaa linkki uuteen ikkunaan

Lisääjä:

koirakoutsi

Tapahtuma lisätty:

23.04.2014



Häiriöharjoittelu -Koirakoutsi

Koirat sopeutuvat varsin taitavasti nyky-ympäristöön ja sen ärsykkeisiin. Joskus voi kuitenkin tulla eteen tilanteita, joissa koiran keskittymiskyky katoaa tyystin tai ainakin vähenee huomattavasti. Syynä voi olla esim. liika innostuminen muista koirista tai arkuus jotain asiaa kohtaan. Häiriöitä voidaan harjoitella hallituissa olosuhteissa, jolloin edellämainitun kaltaisia häiriötilanteita voidaan kohdata riittävän etäältä ja samalla tukea koiran toivottua käytöstä. Vähitellen tätä uutta käytösmallia yleistetään eri ympäristöihin ja koirakon normaalielämään.

Koulutuksessa voidaan harjoitella myös erityisesti toko-kokeissa esiintyviä häiriötekijöitä. Erilaisten harjoitusten avulla koira opetetaan keskittymään ohjaajaansa muiden koirien, lepattavien kehänauhojen tai liikkeenohjaajan läsnäolosta riippumatta. Samalla saadaan koiran työskentelyyn itsevarmuutta ja sen myötä iloisuutta!

Häiriöiden harjoittelu-kurssi sisältää luennon ja 3 käytännön harjoituskertaa 4-5 koirakon ryhmässä. Ensimmäinen käytännön harjoitus kestää 2 h, muut tunnin.

Kurssi pidetään lämpimässä sisähallissa.

Hinta 110 euroa per koirakko.

HUOM! Luento-osuus ma 7.7 klo 17
ja käytännönharjoitukset maanantaisin 14-22-7 klo 17.30

Ilmoittautumiset: koirakoutsi@netti.fi

TERVETULOA