Pvm:

21.08.2015

Aika:

10.00

Paikkakunta:

Helsinki

Linkki:

Avaa linkki uuteen ikkunaan

Lisääjä:

Heiluvahanta

Tapahtuma lisätty:

23.06.2015



HEILUVA HÄNTÄ: Nose Work alkeet

Nose Work alkeet

Nose Work on uusi, USA:sta Suomeen rantautunut nenätyöskentelyyn eli hajuerotteluun keskittynyt harrastuslaji koirille. Koira oppii erottamaan etsittävän hajun muiden tuoksujen ja häiriöiden joukosta ja ilmaisemaan sen jollain koulutetulla käytöstempulla kuten istuminen, maahanmeno tai kuonolla kohteeseen kohdentaminen.

Laji ei vaadi koiralta tai ohjaajalta mitään erikoistaitoja ja koska sitä ei harrasteta ryhmäkurssina, se sopii myös ihmis- tai koira-aroille yksilöille. Lajin periaatteisiin kuuluu, että tekemisen täytyy olla mukavaa ja hauskaa sekä ihmisille että koirille. Tiukkoja palkitsemiseen tai hallintaan liittyviä sääntöjä ei ole ja käytettävät koulutusmenetelmät perustuvat palkitsemiseen ja positiiviseen vahvistamiseen.

Nose Work on erinomainen aktivointimenetelmä, jota voi harrastaa helposti myös kotona. Toki haasteita kaipaavat koirakot voivat ottaa tähtäimeen lajin kokeet ja kilpailut – joissa koira on aina hihnassa.

Kurssilla opitaan Nose Work -harrastuksen perustaidot. Koirakot harjoittelevat yksitellen. Muiden koirien tulee odottaa vuoroaan rauhassa sisällä sermin takana tai autossa. Mikäli erikoisjärjestelyjä tarvitaan, ota yhteyttä kouluttajaan.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

Nose Work -peruskurssi on tarkoitettu koirakoille, joilla ei ole aikaisempaa hajuerottelukokemusta.

Nose Work sopii kaikille koirille ja ohjaajille: myös aroille, sokeille tai kuuroille koirille tai koirille, joilla on joitain fyysisiä vammoja kuten vikaa selässä tai ja jaloissa.

Sopii myös veteraanikoirille kuin myös yli 4kk ikäisille pennuille.

Suositeltavat esitiedot:

Miten eläin oppii? (sisältyy hintaan)
Mitä kurssi pääpiirteittään sisältää?

Omistaja oppii hajukoiran kouluttamisen perusasiat ja harjaantuu tekemään omalle koiralleen sopivia harjoituksia.
Koiralle varmistetaan itsenäisen työskentelyn pohja, perushallinta, hajun etsimisen taidot purkkietsinnän kautta ja kurssin loppupuolella ainakin laatikko- ja sisäetsinnän harjoitteilla sekä rakennetaan ongelmanratkaisukykyä ja häiriöiden sietoa.
Treenit pyritään räätälöimään kullekin koirakolle sopiviksi – treenit yksi koira kerrallaan, muut ryhmäläiset seuraavat ja oppivat toistensa suorituksista.