Pvm:

13.01.2017

Paikkakunta:

Kangasala

Linkki:

Avaa linkki uuteen ikkunaan

Lisääjä:

Nanuki

Tapahtuma lisätty:

14.11.2016



Hihnakäytöskurssi

Hihnakäytöskurssilla harjoitellaan rentoa ja sujuvaa hihnassa kulkemista neljän koiran pienryhmässä.
HUOM! Kurssi ei sovellu ns. remmirähjääjille vaan keskittyy vetäviin ja hihnassa poukkoileviin koiriin. Kurssi sopii kaiken ikäisille koirille, eikä ongelmia tarvitse vielä hihnassa kulkemisen kanssa olla vaan kurssilla voidaan myös ennaltaehkäistä ongelmien syntyä.
Ensimmäinen kurssikerta pidetään pienkoulutustilassa (Artturintie 12 i, Kangasala) ja koirat jätetään aluksi autoon odottamaan siksi aikaa kun käydään läpi teoriaa ja tehdään käytännön harjoituksia ilman koiraa.
Kurssikertoja on kolme (3) ja ne on aina peräkkäisinä viikkoina samaan aikaan. Kurssikerrat järjestetään ensimmäisen kerran jälkeen erilaisissa paikoissa ulkona (kauppojen pihat tms.) ja näistä sovitaan aina kouluttajan kanssa edellisellä kerralla.
Kouluttajana toimii Annaliina Tolppa.