Pvm:

15.05.2019

Aika:

18-20

Paikkakunta:

Lempäälä

Tarkempi sijainti:

Tampereentie 495

Maksut:

3€

Lisääjä:

Netta97

Tapahtuma lisätty:

19.01.2019



Junior handler-treenit

Pohjois-Hämeen kennelpiirin nuorisojaosto järjestää junior handler-treenejä kerran kuukaudessa tammikuusta toukokuuhun!

Toukokuun treenit ovat 15.5. klo 18-20 Your Dog-hallilla, joka sijaitsee Lempäälässä. Halli on kuitenkin aivan Tampereen rajalla (heti Multisillan jälkeen Sääksjärvellä, lähellä moottoritietä). Myös bussit (50,26) kulkevat hallin viereen.

Toukokuun treeneissä erikoistutaan FCI8-ryhmän rotuihin eli nuorille tuodaan treenattavaksi kyseisen ryhmän koiria ja nuoret saavat kysellä rodun harrastajilta sekä ohjaajilta vinkkejä. Perehdymme mahdollisimman rodunomaiseen esittämiseen, mutta tutustumme myös eri yksilöihin. Omat koirat jätetään siis tällä kertaa kotiin ja keskitytään uusiin tuttavuuksiin.

Treenit sopivat aivan kaiken tasoisille lajista kiinnostuneille. Treenit ohjaavat Noora Hirvonen ja Netta Elomaa, jotka ovat lajin entisiä aktiivisia harrastajia ja käyvät edelleen paljon koiranäyttelyissä.

Junior handler on nuorten oma laji, jossa mitataan koiran esittämistaitoja sekä nuoren ja koiran yhteistyötä. Junior handler-kilpailuja järjestetään koiranäyttelyiden yhteyksissä ja kilpailuissa voivat kilpailla 10-17-vuotiaat nuoret.

Otamme kuitenkin treeneihin myös nuorempia osallistujia, jos kiinnostusta nuorelta itseltä löytyy. Ohjaajat hankkivat myös mielellään lainakoiria, jos nuorelta ei löydy omaa koiraa tai haluaa harjoitella muiden rotujen esittämistä. Jos haluat lainkakoiran, ilmoita siitä ilmoittautuessasi.

Treenit maksavat 3€ ja se maksetaan ohjaajalle treeneihin tullessa. Varaa mieluiten tasaraha!

ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittaudu sähköpostitse nettaelomaa@gmail.com viimeistään 13.5. mennessä. Muista mainita, jos tarvitset lainakoiraa!

Huom! Jos sinulta löytyy FCI8-ryhmän koira/koiria kotoa tai tiedät keneltä voisi lainakoira löytyä, laitathan siitäkin sähköpostia :) Otamme mielellämme mahdollisimman paljon eri rotuja nuorille treenattavaksi. Koiran ei tarvitse osata näyttelyjuttuja ennestään, mutta se tulee olla sopiva nuoren esitettäväksi (ei liian omistajan perään, pystyy treenaamaan, vaikka samassa tilassa paljon koiria).