Pvm:

07.06.2016

Paikkakunta:

Parkano

Lisääjä:

PSPKK

Tapahtuma lisätty:

13.04.2016



Nuorten koirakerho

Nuorten koirakerho on oivallinen tilaisuus nuorelle aloittaa koiraharrastus. Koirakerhossa opetellaan koiran kouluttamista, ja tavoitteena on löytää ilo koiran kanssa harrastamisesta. Kerhossa saa perustietoja ja taitoja koirankoulutukseen sekä hoitoon liittyen. Kerhossa perehdymme mm. eri koirarotuihin, eri koiraharrastuslajeihin ja koiran käsittelyyn. Myös toiveet kerhon sisällöstä otetaan huomioon. Aikaisempaa kokemusta koiran koulutuksesta ei tarvitse olla. Treenaamme ulkona hiekkakentällä. Kerho on tarkoitettu 13-17-vuotiaille tytöille ja pojille.

Mukaan tuleva koira voi olla nuoren/perheen oma tai tuttavalta lainattu. Koiran rokotuksien tulee olla kunnossa eikä se saa olla juoksussa tai sairas. Koiran tulee myös olla sosiaalinen vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan. Nuoren on hallittava koiransa omilla fyysisillä voimillaan (huomioi koiran koko ja voimat!).

Kerhon järjestää Parkanon seudun palveluskoirakerho ja vetäjänä toimii Elina Kyrönviita-Vähämaa. Kerho alkaa 7.6.2016, ja sisältää 8 harjoituskertaa. Ensimmäisellä kerralla kerrotaan pelisäännöistä ja käytännön asioista, jolloin myös huoltajan on hyvä osallistua. Kerho kokoontuu tiistaisin klo 17-18 PSPKK:n kentällä Poikkeusjärventiellä. Kerhon hinta on 15 €, PSPKK:n nuorisojäsenille ilmainen (jäsenmaksu 10 €/vuosi). Mukaan mahtuu 10 koirakkoa.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset pe 3.6.2016 mennessä sähköpostitse ekyronviita@gmail.com