Pvm:

29.07.2020

Aika:

18.00 - 18.50

Paikkakunta:

Tuusula

Tarkempi sijainti:

Tuusulan uimahallin nurmikenttä

Linkki:

Avaa linkki uuteen ikkunaan

Lisääjä:

PiskiTiski

Tapahtuma lisätty:

13.06.2020



PiskiTiskin pentukurssi (2-5kk pennuille)

PiskiTiskin uudistetulla pentukurssilla pääset harjoittelemaan tärkeitä taitoja, joiden avulla pystyt kouluttamaan pennustasi kunnon koirakansalaisen, jonka kanssa eläminen on helppoa.

Kurssilla opitaan oman koiran motivointia, arjen perustaitoja kuten kontaktia, luopumista, luoksetuloa ja hihnakäytöstä sekä kehitetään myös ohjaajan koulutustaitoja monipuolisesti. Kaikilta treenikerroilta saa kotiläksyjä, jotta opitut asiat yleistyisivät paremmin myös arjen oikeisiin tilanteisiin.

Kurssin ensimmäinen kerta on teoriakerta, jossa tutustutaan hieman koulutuksen saloihin ja harjoitellaan ryhmän kanssa kouluttajan ohjauksessa mekaanisia taitoja, joita koulutuksessa aina tarvitaan.

Kurssi sopii koulutuspolkuaan aloitteleville koirakoille, joilla ei vielä ole koulutuskokemusta.

HUOM. Kurssi toteutetaan ulkokoulutuksena Hyrylän uimahallilla.

Kouluttajana toimii Hanna Havurinne.

Lisäinfo ja ilmoittautuminen PiskiTiskin nettisivuilta.