Pvm:

15.11.2015

Aika:

16.00

Paikkakunta:

Ylöjärvi

Tarkempi sijainti:

Pinotie 2, Ylöjärvi

Maksut:

105e

Yhteystiedot:

Krista Karhu

Linkki:

Avaa linkki uuteen ikkunaan

Lisääjä:

koirakoutsi

Tapahtuma lisätty:

14.07.2015



Toko alkeiskurssi -Koirakoutsi

Koiran hyvinvoinnin kannalta aktivointi on tärkeää, että koira saa tehdä töitä myös aivoillaan. TOKO eli tottelevaisuuskoulutus on yksi mahdollisuus yhteiseen harrastukseen ja sitä voi harrastaa kaikkien koirien kanssa, ikään tai rotuun katsomatta! Kokeneiden ja aktiivisesti kilpailevien TOKO-koutsiemme kanssa käydään läpi eri toko-luokissa esiintyvät liikkeet ja harjoitellaan niiden optimaalista suorittamista. Lähdemme liikkeelle koulutuksen alkeista, kuitenkin koirakon taso huomioiden. TOKO-koutsin koulutukset sopivat myös pennuille, joko pentukurssin lisäksi tai ilman!

Toko-koutseja järjestetään kurssimuotoisesti sekä valmennusryhmä eli "valkku"-koulutuksina. Alkeiskurssit keskittyvät nimensä mukaisesti tokon alkeisiin ja ne sisältävät 6 käytännön harjoituskertaa 4-6 koirakon ryhmissä. Jatkokurssiin kuuluu 6 käytännön kertaa.

HUOM: alkeiskurssiin sisältyy myös tokon perustaidot-luento, jonne tokoryhmäläiset saavat halutessaan tulla mukaan. Ilmoittaudu kuitenkin erikseen luennolle osoitteella: koirakoutsi@netti.fi.

Luentopäivät syyskaudella ovat: 13.7. klo 18, 17.8 klo 19, 28.9 klo 19 ja 9.11 klo 19

käytännönharjoitukset su klo 16-17 ajalla 15.11-20.12 MARIN ryhmä

Ilmoittautumiset koirakoutsi@netti.fi

TERVETULOA!