Julkaise Twitterissä Jaa MySpacessa Jaa Deliciousissa Tilaa uutiset Googleen
UUTINEN - Lauantaina, 23.02.2013 klo 15:27

Ksylitolia syöneet koirat kiidätettiin sairaalaan

Helsingissä kiidätettiin kaksi koiraa pieneläinsairaalaan lauantain vastaisena yönä ksylitolimyrkytyksen takia


Toinen koirista oli sekava ja oksenteleva, toinen puolestaan vetämätön ja makoileva. Koirien omistaja oli soittanut hätäkeskukseen, joka lähetti paikalle pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikön. Samalla naista kehotettiin soittamaan pieneläinsairaalaan, josta käskettiin tulla suorinta tietä paikan päälle. Ylipalomies Jari Viento muistuttaa, että ksylitoli on ihmisille terveellistä, mutta eläimille vaarallista.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Koirat.com - 23.02.2013

Aiheeseen liittyviä uutisia: