UUTINEN - Perjantaina, 20.09.2013 klo 23:53
Tanskassa kohu tiukasta koiralaista
Tanskassa on noussut kohu koiralaista, jota noudatettiin Cato-koiran tapauksessa hyvinkin tiukasti
Tanskan lain mukaan vaaralliset koirat lopetetaan. Koiraa pidetään vaarallisena, jos se puree toista koiraa tai ihmistä tai eläintä. Weimarinseisoja Cato määrättiin lopetettavaksi sen jälkeen, kun se oli reviiriään puolustaessaan purrut toiselle koiralle ompelua vaatineen haavan. Useat klinikat kieltäytyivät lopettamasta Catoa, mutta lopulta torstaina Cato lopetettiin.
Aiheesta uutisoi Suomessa alunperin Ylen uutiset
Koirat.com - 20.09.2013
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Kansalaisaloite ilotulitteiden kieltämiseksi muilta kuin ammattilaisilta - allekirjoita!
- Kennelliiton hätäkokous - liitto ei kannata rotukieltoja
- Tiibetinspanieliyhdistykseltä kavallettiin yli 75 000 euroa
- Taiwanissa ei saa syödä enää koiranlihaa
- Eläintenpitokiellossa yli 400 ihmistä Suomessa
- Pariskuntien erot voivat olla ongelmallisia koiranomistajille
- Berliinissä koira saa kulkea vapaana - jos sekä koira että omistaja läpäisevät testin
- Koirien salliminen kirjastossa ei ollut perustuslain vastaista
- Sakkoja koirien vapaanapitämisestä
- Koirien haukunnasta sakkoja
- Yliopiston eläinsairaala hävisi oikeustaistelun koiran hoitokuluista
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Inarissa koiravuoroja hiihtoladulle
- Sakkotuomio koiran trimmauksesta
- Koirien salakaupasta sakot
- Koirat tervetulleita Mikkelin torille
- Tanska uudisti koiria koskevaa lainsäädäntöään
- Auton alle jäävä koira aiheuttaa ongelmia korvausten osalta
- Kennellitto perui sankarikoiran arvon kahdelta koiralta
- Lemmikkiketun kuolemasta sakkotuomio vinttikoirien omistajalle
- Kennelliitto harkitsee tiukempaa puuttumista mm. englanninbulldoggin jalostukseen
- Uusi realitysarja järkyttää Ruotsissa
- Miehelle pahoinpitelytuomio koiran käytöstä
- Suurista koirista tullut luksusesineitä Hong Kongissa
- Raatelijakoirat määrättiin lopetettavaksi
- Koirat pidettävä kytkettynä - luonnossa on lisääntymisaika
- 3700 euron lasku raatelutapauksesta
- Lapsia ei toivota koirapuistoon
- Koirien osamaksukauppa aiheuttaa ongelmia
- Vierasta koiraa ei saa silittää pään päältä
- Koira karkasi auton alle - auton vahingot korvaa omistaja
- Landseer puri lasta - omistajalle sakkoja
- Tamperelaiset kiertävät koiraveroa
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiralauman kidutuksesta sakkoja
- Turussa valvotaan koirakuria
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Kansanedustaja haluaa puuttua pentutehtailuun
- Marokkoon lakiuudistus koiranpuremien takia
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Kaukasianpaimenkoiran omistuskiista hovioikeudessa
- Kolariin joutunut koira karkuteillä Satakunnassa
- 22-vuotiaalle naiselle vankeutta koiriensa rääkkäyksestä
- Tahvo-koiran tappanut rottweiler tuomittiin valtiolle
- Koiratappelujärjestäjät pidätettiin Filippiineillä
- Koira-ajokortti tulee Saksaan
- Vain puolet eläinrääkkääjistä eläintenpitokieltoon
- Koirille kaksi kahvilaa Tampereelle
- Rico-amstaffin tapaus käräjillä
- Kulkukoira pilasi vankilapaon
- Irtiolleet koirat aiheuttivat suuret vahingonkorvaukset
- Enemmistö ravintoloista ei salli vieläkään koira-asiakkaita
- Metsästäjä ei ollut syyllinen koiransa aiheuttamaan autovahinkoon
- Koiria vapaana ulkoiluttaneelle sakot
- Ravintoloiden ja kahviloiden koirakiellolle suunnitellaan muutosta
- Vaarallisille koiraroduille rekisteröintipakko Australiassa
- Sakkoja omistajalle koiran hyökättyä toisen kimppuun
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Pelastuslaitos irrotti sänkyyn jumittuneen koiran
- Takavarikoidut koirat sai myydä ennen oikeusprosessin alkua
- Kahden koiran kavaltamisesta ehdollista
- Koiraa parvekkeelta roikottaneelle eläintenpitokielto
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Pitbullien omistaja tuomittiin käräjäoikeudessa
- Suomen Kennelliitto aloittaa kampanjan koiramyönteisten lakien puolesta
- Koiranpennun pahoinpitelystä vankeustuomio ja sakkoja
- Lemmikkien tunnistusmerkintää vaaditaan pakolliseksi
- Yhden koiran politiikka käyttöön Shanghaissa
- Koirien jatkuvasta haukkumisesta sakot
- Onko tuomitulla rääkkääjällä oikeus ottaa uusi koira?
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Ruotsalainen toyvillakoira on maailman kaunein
- Koirat pidettävä kiinni luonnossa
- Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011
- Eläintenpitokiellossa ollut hoiti koiria - koirat tuomittiin valtiolle