
Schipperke
3–9 kg25–33 cm

Shetlanninlammaskoira eli sheltti on pienikokoinen, kaunis ja oppivainen paimenkoira. Se muistuttaa pienoiskokoista collieta.
Shetlanninlammaskoira on kehittynyt Shetlandinsaarilla Skotlannin pohjoispuolella. Karuilla saarilla tarvittiin pientä, sitkeää ja vähällä ruualla pärjäävää koiraa, joka paimensi lampaita ja vahti pihapiiriä. Rodun taustalla arvellaan olleen pohjoisia pystykorvatyyppisiä paimenkoiria, ja myöhemmin siihen risteytettiin skotlantilaista collieta ja pieniä seurakoiria. Sheltti oli alun perin paimen- ja pihavahtikoira, mutta nykyään sen päätehtävä on seurakoirana oleminen.
1900-luvun alussa jalostukseen lisättiin pienikokoista pitkäkarvaista collieta, mikä muokkasi rodun ulkonäköä kohti nykyistä. Rotua kutsuttiin aluksi nimellä Shetland Collie, mutta collien kasvattajien vastustuksen vuoksi nimeksi vakiintui Shetland Sheepdog. Englannin Kennel Club tunnusti rodun vuonna 1909. Vaikka sheltti näyttää pienoiscollielta, se on oma, Shetlandinsaarilla syntynyt rotunsa.
Suomeen ensimmäinen sheltti tuli vuonna 1951, kun Ra-Cebo-kennel toi Ruotsista nartun Stormkappans Tallyho. Samoihin aikoihin Karion-kennel toi Ruotsista uroksen, ja vuonna 1957 tuotu englantilainen narttu aloitti suomalaisen kasvatuksen merkittävän kauden. 1950-luvulla rekisteröitiin yhteensä 131 shelttiä. Vuosina 1951–2015 Suomessa rekisteröitiin yhteensä noin 26 700 shetlanninlammaskoiraa.
Shetlanninlammaskoira on pieni, pitkäkarvainen ja sopusuhtainen paimenkoira, jonka rungon pituus on hieman säkäkorkeutta suurempi. FCI:n rotumääritelmän mukaan uroksen ihannesäkäkorkeus on 37 cm ja nartun 35,5 cm, ja yli 2,5 cm:n poikkeama kumpaan tahansa suuntaan on vakava virhe. Rotumääritelmä ei anna painolle rajoja. Keskiluustoinen narttu painaa tyypillisesti noin 6–7 kg ja uros 8–9 kg. Koko vaihtelee käytännössä paljon, jopa saman pentueen sisällä, ja ylisuuret koirat on tunnistettu yhdeksi rodun jalostusongelmaksi.
Pää on pitkä, kiilamainen ja hienopiirteinen, ja kallo ja kuono ovat yhtä pitkät. Korvat ovat pienet ja korkealle kiinnittyneet. Tarkkaavaisena koira kantaa ne pystyssä kärjet eteenpäin taittuneina. Pennuilla korvien asentoa joudutaan joskus tukemaan esimerkiksi teippauksella hampaanvaihdon aikana.
Turkki on kaksikerroksinen: peitinkarva on pitkä, karhea ja suora, pohjavilla lyhyt, pehmeä ja tiheä. Kaulus on hyvin runsas, ja eturaajoissa sekä kintereiden yläpuolella on pitkät hapsut. Urokset ovat yleensä narttuja järeämpiä ja runsasturkkisempia.
Rotumääritelmä kuvaa sheltin valppaaksi, ystävälliseksi, älykkääksi, sitkeäksi ja aktiiviseksi. Se on kiintynyt omistajaansa ja tottelevainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, mutta ei koskaan hermostunut. Liiallinen aggressiivisuus ja arkuus ovat hylkääviä virheitä. Omistajien kokemusten perusteella keskivertosheltti on lähestyttävä, hyväluonteinen ja avoin, mutta hieman levoton, eloisa ja käyttöviettinen kohtalaisesti.
Sheltti kiintyy koko perheeseen ja haluaa olla mukana arjessa. Se on yleensä lempeä lapsia kohtaan ja innokas leikkikaveri, mutta herkkä koira ei pidä kovakouraisesta käsittelystä eikä jatkuvasta hälinästä. Paimenkoiran vaisto voi näkyä juoksevien lasten kantapäiden haukkumisena tai kiertämisenä, ja siihen kannattaa puuttua ohjaamalla koira muuhun tekemiseen.
Vieraisiin sheltti suhtautuu usein pidättyväisesti ja tarvitsee hetken aikaa tutustumiseen. Pidättyväisyys on rodulle tyypillistä, mutta selvä arkuus ei ole. Siksi pennun sosiaalistaminen on tärkeää. Muiden koirien ja kotieläinten kanssa sheltti tulee yleensä hyvin toimeen, eikä se ole taipuvainen hakemaan riitaa.
Haukkuherkkyys on sheltin tunnetuin luonteenpiirre. Se ilmoittaa äänekkäästi ovikellosta, ohikulkijoista ja innostuessaan myös leikin tai lenkkiin lähdön lomassa. Haukkuun kannattaa puuttua jo pentuiässä. Monelle sheltille on hyödyllistä opettaa, että haukkuminen on sallittua vain luvalla.
Sheltti on yksi helpoimmin koulutettavista roduista: se on tarkkaavainen, nopea oppimaan ja haluaa tehdä yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Herkkyyden vuoksi koulutuksen pitää olla johdonmukaista ja positiivista. Kova käsittely tai kiivas ääni voi saada koiran lukkiutumaan, kun taas palkkaan perustuva koulutus tuo esiin rodun parhaat puolet. Luoksetulo onnistuu yleensä hyvin, sillä sheltti pysyttelee mielellään omistajansa lähellä.
Tyypillisiä haasteita ovat haukkuminen, ääniherkkyys ja pidättyväisyys uusissa tilanteissa. Pentua kannattaa totuttaa rauhallisesti kaupungin ääniin, liikenteeseen, erilaisiin ihmisiin ja käsittelyyn. Paimennusvietti voi ilmetä liikkuvien kohteiden, kuten pyöräilijöiden tai autojen, jahtaamisena, joten hihnakäytös ja impulssikontrolli kannattaa harjoitella huolella.
Suomessa sheltit harrastavat näyttelyiden lisäksi erityisesti agilityä, rally-tokoa, tokoa, paimennusta, noseworkia ja koiratanssia. Shelttejä nähdään agilityssä myös kansainvälisissä kilpailuissa, ja rotu on menestynyt lajissa pitkään. Rodun luonnetta voi arvioida myös luonnetestissä ja MH-luonnekuvauksessa, joille on laadittu sheltin ihanneprofiilit.
Aikuinen sheltti tarvitsee päivittäin noin 1,5–2 tuntia liikuntaa ja tekemistä, mutta se ei vaadi tuntikausien rasitusta, vaan sopeutuu myös kaupunkielämään. Tärkeintä on, että liikunta on monipuolista: lenkkejä, vapaata juoksua turvallisessa paikassa ja aivotyötä. Pennun liikunta koostuu lyhyistä lenkeistä ja vapaasta leikistä, ja pitkiä lenkkejä lisätään vähitellen kasvun edetessä.
Älykäs sheltti tylsistyy, jos sillä ei ole tekemistä, ja tylsistyminen näkyy usein haukkumisena. Temppujen opettelu, nenätyöt, etsintäleikit ja lyhyet koulutushetket väsyttävät tehokkaasti. Moni sheltti nauttii harrastuksesta, jossa se pääsee työskentelemään ohjaajansa kanssa.
Runsas turkki näyttää työläältä, mutta se ei takkuunnu tai likaannu helposti. Perusharjaus tehdään noin kahden viikon välein suihkuttamalla turkkiin vettä tai hoitoainetta ja harjaamalla se kerros kerrokselta pohjaa myöten. Korvien takaa, kainaloista ja housuista karva takkuuntuu herkimmin, joten ne kammataan useammin. Sheltti ei ole trimmattava rotu, mutta korvien ja tassujen karvoja siistitään ohennussaksilla.
Pohjavilla irtoaa kausittain runsaasti, nartuilla usein myös juoksun tai pentueen jälkeen. Karvanvaihdon aikana harjataan päivittäin, ja kuollut pohjavilla irtoaa parhaiten pesun ja kuivauksen yhteydessä. Kynnet leikataan säännöllisesti ja tassunpohjien karvat siistitään. Ruokinnassa kannattaa seurata painoa, sillä runsas turkki peittää ylipainon helposti. Kylkiluiden pitäisi tuntua sormin turkin läpi. Lisää ruokinnasta koiran ruokinnan oppaassa.
Shetlanninlammaskoira on suhteellisen terve ja pitkäikäinen rotu. Keskimääräinen elinikä on noin 12–14 vuotta, eikä 15–17 vuoden ikä ole harvinainen. Perinnöllisten vikojen ja sairauksien määrä on kuitenkin kasvanut, ja jalostuksen tärkein tavoite on koira, jolla ei ole kipua tai elämänlaatua heikentäviä sairauksia.
Suomessa vuosina 2013–2022 tutkituista sheltteistä keskimäärin 76,6 % oli silmiltään terveitä, 78,7 % sai lonkkatuloksen A tai B ja 94,1 % kyynärtuloksen 0. MDR1-geenivirheen kantaja- tai sairausstatus kannattaa selvittää jokaiselta sheltiltä, ja tulos on hyvä kertoa eläinlääkärille.
Shetlanninlammaskoira kuuluu Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA). Nykyinen ohjelma on voimassa vuodesta 2025 vuoteen 2027. Pentue rekisteröidään vain, jos vanhemmilla on astutushetkellä:
PEVISA on vähimmäistaso. Rodun jalostusohjeessa jalostuskoiralta edellytetään lisäksi muun muassa vähintään 2 vuoden ikää, virallista polvitutkimusta, pentuna tehtyä silmätutkimusta ja hyvää luonnetta, eikä jalostukseen käytetä esimerkiksi kinnervikaa tai epilepsiaa sairastavaa koiraa. Silmien uusintatutkimusta suositellaan 6 vuoden iän jälkeen, koska PRA puhkeaa usein myöhään. Pyydä kasvattajalta ennen pennun varaamista nähtäväksi vanhempien viralliset terveystutkimusten tulokset ja kysy lähisukulaisten terveydestä.
Aikuinen sheltti voi tottua olemaan yksin kohtuullisen työpäivän ajan, kun yksinoloa on harjoiteltu pennusta asti vähitellen ja koira on saanut ennen lähtöä liikuntaa. Ihmisrakas sheltti ei kuitenkaan sovi päivittäin pitkiksi ajoiksi yksin jätettäväksi. Tylsistynyt tai ahdistunut sheltti haukkuu helposti, mikä kuuluu kerrostalossa naapureille.
Pienen kokonsa ansiosta sheltti sopeutuu kerrostaloon, ja se sopii hyvin kaupunkielämään. Haukkuherkkyys on kerrostaloasumisen suurin haaste, ja rappukäytävän ääniin totuttaminen kannattaa aloittaa heti. Omakotitalon pihalla sheltti viihtyy, mutta tarvitsee aidan. Pihalle yksin jätetty sheltti alkaa helposti vahtia ja haukkua ohikulkijoita.
Tiheän pohjavillan ansiosta sheltti sietää Suomen talvea hyvin, eikä terve aikuinen koira tarvitse pakkasella takkia. Lumi kertyy kuitenkin paakuiksi tassujen karvoihin ja housuihin, joten tassujen karvojen siistiminen helpottaa talvilenkkejä. Helteellä paksu turkki lämmittää, joten lenkit siirretään viileisiin aikoihin ja koiralle järjestetään varjoa ja vettä. Turkkia ei pidä ajella helteen vuoksi.
Shetlanninlammaskoira ei ole allergiaystävällinen rotu. Pohjavilla irtoaa kausittain runsaasti, ja allergeeneja on myös koiran hilseessä ja syljessä. Allergisen kannattaa viettää aikaa aikuisten shelttien kanssa ennen päätöstä ja tutustua allergiaystävällisiin koirarotuihin.
Sheltti on kokonsa puolesta helppo matkakumppani: se mahtuu pieneen häkkiin autossa ja kulkee mukana mökille ja harrastuksiin. Autossa koira kuljetetaan kiinnitetyssä häkissä tai turvavaljaissa. Lisää vinkkejä löydät koiran kanssa matkustamisen oppaasta.
Pienen koiran ruokakulut ovat maltilliset. Suurimmat menoerät tulevat harrastuksista, vakuutuksesta ja eläinlääkärikäynneistä. Turkinhoitoon tarvitaan hyvät harjat ja kammat sekä tehokas kuivain, mutta trimmaamossa käynnit eivät ole välttämättömiä, jos turkin hoitaa itse.
Shetlanninlammaskoira on ollut Suomen suosituimpia koirarotuja jo pitkään. Se on ryhmässään toiseksi suosituin saksanpaimenkoiran jälkeen ja kuuluu Suomen kymmenen suosituimman rodun joukkoon. Vuonna 2024 Suomessa rekisteröitiin 1 041 shelttiä, mikä oli viidenneksi eniten kaikista roduista. Rekisteröinnit olivat huipussaan vuonna 2014, jolloin rekisteröitiin 1 072 koiraa. Vuosina 2011–2015 rekisteröitiin keskimäärin noin 1 040 shelttiä vuodessa.
Suomessa rotua harrastettiin aluksi kahdessa yhdistyksessä: Helsingissä vuonna 1966 perustetussa Suomen Shetlanninlammaskoira – Finska Shetland Sheepdog ry:ssä ja Porissa vuonna 1967 perustetussa Suomen Shelttiyhdistys ry:ssä. Yhdistykset sulautuivat vuonna 1984 rotujärjestö Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry:ksi. Yhdistys ohjaa rodun jalostusta, kerää omistajilta terveystietoja ja järjestää jalostustarkastuksia.
Vain pieni osa sheltteistä on käynyt luonnetestissä, joten luonnetta koskeva tieto perustuu pitkälti omistajien kokemuksiin. Luonnetesti tai MH-luonnekuvaus kertoo omistajallekin paljon koirasta, vaikka sitä ei käytettäisi jalostukseen.
Kasvattajan kuuluu tutkituttaa pentujen silmät virallisesti ennen luovutusta, joten silmätutkimuksen tulos on hyvä pyytää nähtäväksi. Kysy myös, täyttääkö yhdistelmä rodun jalostusohjeen vähimmäisvaatimukset ja mikä on pentueen sukusiitosaste.
Väri on makuasia, eikä se vaikuta luonteeseen. Merle-värisen pennun kohdalla kannattaa kuitenkin kysyä, miten yhdistelmä on PEVISA-ehtojen mukaan testattu. Pennun aikuiskokoa on vaikea ennustaa, koska koko vaihtelee rodulla paljon. Jos tavoitteena on näyttely tai tietty harrastus, kerro siitä kasvattajalle, sillä linjoissa on eroja rakenteessa ja viettisyydessä.
Rekisteröidyn pennun vanhemmat ovat täyttäneet PEVISA-vaatimukset, ja polveutuminen on tiedossa. Rekisteröimättömän pennun vanhempien silmä- ja nivelterveyttä ei voi tarkistaa. Lue lisää koiran rekisteröinnistä.
Pentu voi muuttaa uuteen kotiin aikaisintaan 7 viikon iässä. Virallista suositushintaa ei ole, ja pennun hinta vaihtelee kasvattajan ja yhdistelmän mukaan. Vertaile useampaa kasvattajaa ja kysy, mitä hintaan sisältyy. Pentuja voi etsiä Koiratorilta.
Herkkä sheltinpentu tarvitsee ensimmäisinä päivinä rauhaa ja säännöllisen rytmin. Uusiin ääniin ja ihmisiin tutustutaan vähitellen ja pennun omaan tahtiin. Yksinolon ja sisäsiisteyden harjoittelu aloitetaan heti, ja haukkumiseen puututaan ohjaamalla pentu muuhun toimintaan. Kattavan muistilistan löydät pentuoppaasta.
Shetlanninlammaskoira sopii aktiiviselle ihmiselle tai perheelle, joka haluaa oppivaisen ja kiintyvän kumppanin ja on kiinnostunut tekemään koiran kanssa jotain yhdessä. Se on hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi, kunhan omistaja hyväksyy rodun herkkyyden ja on valmis sosiaalistamaan pentua huolellisesti. Harrastuksista kiinnostuneelle sheltti on monipuolinen ja innokas työpari.
Rotu ei sovi omistajalle, joka toivoo hiljaista koiraa ohuiden seinien kotiin tai ei halua harjata turkkia ja imuroida karvoja. Se ei myöskään viihdy taloudessa, jossa koira jäisi päivittäin pitkäksi aikaa yksin ilman tekemistä. Jos sheltin koko ja luonne kiinnostavat mutta haluat isomman koiran, vertaa pitkäkarvaista collieta. Vielä enemmän työtä kaipaavalle harrastajalle sopii bordercollie.
Vastaa viiteen kysymykseen, niin näet, kuinka hyvin shetlanninlammaskoira sopii sinun arkeesi, ja mitkä rodut sopisivat vielä paremmin.
Shetlanninlammaskoira on pieni koirarotu. Säkäkorkeus on tyypillisesti 33–40 cm ja paino 6–9 kg. Urokset ovat yleensä narttuja kookkaampia.
Shetlanninlammaskoira elää tyypillisesti 12–14 vuotta. Elinikään vaikuttavat perimä, ruokinta, painonhallinta ja liikunta.
Liikuntatarve on runsas: aikuinen koira tarvitsee noin 1,5–2 tuntia päivässä. Kasvavan pennun liikuntaa annostellaan maltillisemmin.
Kyllä, rotu sopii yleensä hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Rodun karvanlähtö on runsas. Turkki: pitkä ja runsas, tiheä pohjavilla. Turkinhoito on työläs.
Kerrostalo on mahdollinen, mutta rodun runsas liikuntatarve ja haukkuherkkyys kannattaa ottaa huomioon. Riittävä päivittäinen liikunta ja aktivointi ovat tärkeimmät edellytykset.
Shetlanninlammaskoira kuuluu FCI:n ryhmään 1 (lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)). Nykyään sitä käytetään erityisesti paimenkoirana, harrastuskoirana ja perhekoirana.
Lapsiystävällisyys on rodulla erittäin hyvä. Lasten ja koiran yhteiseloa kannattaa aina valvoa ja opettaa molemmille hyvät tavat.
Kyllä, haukkuherkkyys on sheltille tyypillistä. Se haukkuu ovikellolle, ohikulkijoille ja innostuessaan. Haukkuun kannattaa puuttua jo pentuna, ja monelle sheltille on hyvä opettaa, että haukkuminen on sallittua vain luvalla.
Aikuinen sheltti voi tottua olemaan yksin kohtuullisen työpäivän ajan, kun yksinoloa on harjoiteltu vähitellen pennusta asti. Ennen yksinoloa koiran pitää saada liikuntaa. Pitkiin päivittäisiin poissaoloihin ihmisrakas rotu ei sovi.
Sheltti ei ole allergiaystävällinen rotu. Pohjavilla irtoaa kausittain runsaasti, ja allergeeneja on myös hilseessä ja syljessä. Allergisen kannattaa tavata rodun koiria ennen pennun hankintaa.
Virallista suositushintaa ei ole, ja hinta vaihtelee kasvattajan ja yhdistelmän mukaan. Vertaile useampaa kasvattajaa ja varmista, että vanhemmilla on PEVISA-ohjelman vaatimat lonkka-, kyynär- ja silmätutkimukset.
Vanhemmilla pitää olla astutushetkellä lonkka- ja kyynärkuvauslausunto sekä enintään 24 kuukautta vanha silmätarkastuslausunto. PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Lisäksi ohjelma rajoittaa urosten jälkeläismäärää ja sisältää merle-väreihin liittyviä geenitestiehtoja.
MDR1 on resessiivisesti periytyvä geenivirhe, joka tekee koirasta yliherkän tietyille lääkeaineille, kuten ivermektiinille. Sen voi todeta geenitestillä poskisolu- tai verinäytteestä. Testitulos kannattaa selvittää ja kertoa eläinlääkärille.
Ei. Sheltti ei ole trimmattava rotu, ja turkki pidetään luonnollisena. Perusharjaus noin kahden viikon välein riittää, karvanvaihdon aikana useammin. Korvien ja tassujen karvoja voi siistiä ohennussaksilla.
Sheltti muistuttaa pientä pitkäkarvaista collieta, mutta se on Shetlandinsaarilla kehittynyt oma rotunsa. Sheltin ihannesäkäkorkeus on 35,5–37 cm, kun collie on selvästi isompi. Sheltti on yleensä myös äänekkäämpi ja eloisampi.
Kuva: Shetlanninlammaskoira (piirroskuva). Värit: Soopeli, kolmivärinen, blue merle tai musta-valkoinen. Rotukuvaus perustuu rodun yleisiin ominaisuuksiin, ja yksilöiden välillä on eroja. Ennen pennun hankintaa kannattaa tavata rodun koiria, keskustella useamman kasvattajan kanssa ja pyytää nähtäväksi vanhempien terveystutkimusten tulokset. Päivitetty 28.10.2026.
Kaikki rodut ryhmässä lammas- ja karjakoiratKaikki pienet koirarodutLapsiperheelle sopivat koirarodutAloittelijalle sopivat koirarodut
Kukaan ei ole vielä kertonut kokemuksistaan shetlanninlammaskoiran kanssa. Omistajien kokemukset auttavat rotua harkitsevia enemmän kuin mikään rotukuvaus.
Nämä rodut ovat kooltaan, käyttötarkoitukseltaan ja liikuntatarpeeltaan lähellä tätä rotua.

3–9 kg25–33 cm

9–12 kg25–30 cm

11–17 kg25–33 cm

17–25 kg45–55 cm

18–27 kg51–56 cm

9–18 kg33–46 cm