Tietoa tapahtumasta
Tällä harrastuskoirien omalla pentukurssilla rakennetaan vahvat perustaidot tulevaa rally-tokon ja/tai tokon harrastuspolkua varten. Kurssilla käymme läpi lajeille yhteisten liikkeiden opettamista, yhteistyön rakentamista ja pohjustamme työkaluja pidemmälle etenevään lajikouluttamiseen. Harjoittelemme pennun ehdoilla, positiivisesti ja leikillisesti, jotta oppiminen on innostavaa ja itsevarmuus kasvaa luonnollisesti. Samalla ohjaaja saa käytännön työkaluja, jotka tukevat jatkossa pitkälle etenevää lajiharjoittelua. Tämä kurssi on tarkoitettu koirakoille, joilla on selkeitä harrastustavoitteita Rally-tokon ja TOKOn parissa. Kurssi sopii alle 12kk ikäisille pennuille. Sopii myös jatkokurssiksi pentukurssin jälkeen. Kurssi pidetään neljän koirakon pienryhmänä ja kaikki koirakot työskentelevät tilassa yhtä aikaa, joten pennut oppivat keskittymään ja toimimaan myös muiden koirien läsnäollessa. Tämä on taito, joka kantaa pitkälle tulevissa treeneissä ja kilpailuissa. Treenikerrat pidetään seuraavanlaisesti: 15.10. 29.10. 12.11. 26.11. 10.12. Kouluttajana toimii kokenut TOKOn ja rally-tokon valmentaja Sirke Viitanen.
Hyvä tietää
- Hinta
- 150
- Järjestäjä
- PiskiTiski Oy
- Paikka
- PiskiTiski Oy
- Osoite
- Tuusula
- Tila
- Sisätila
- Ilmoittautuminen
- Järjestäjän sivulla
Kuvat tapahtumasta
PiskiTiski · 4 muuta tulevaa tapahtumaa
Saman lisääjän tulevat tapahtumat
Koirametsät lähellä
Muut tapahtumat samoihin aikoihin
15LOKAKoulutus
15LOKAKoulutus
17LOKAKoulutus
18LOKAKoulutus
18LOKAKoulutus
18LOKAKoulutusVirhe tiedoissa tai asiaton tapahtuma?
