Takaisin




EKKU BLOKKAA - Maanantaina, 30.07.2018 klo 10:58

Kesäkuulumisia

Terve taas pitkästä aikaa. Edellisestä kirjoituksesta on jo vierähtänyt jokunen tovi, koska tässä on ollut kaikenlaista hässäkkää. Kesäkin on ollut niin upea, että eihän sitä ole juuri sisällä aikaa viettänyt, vaan päivät ovat menneet ulkona oleskellessa.

Myös Pepe on nauttinut kesästä ja viimeksi mainitsemani oudot vammat ovat kadonneet kokonaan ja koira on ollut terveenä. Nämä punkit ovat kuitenkin aiheuttaneet minulle harmaita hiuksia, sillä valehtelematta, joka ainoa päivä on koirasta saanut ainakin yhden punkin repiä irti. Pepellä on kyllä punkkipanta, mutta punkkeja on ilmeisesti niin paljon, että väistämättä niistä aina jokunen koiraan tarttuu pannasta huolimatta.

En saata kuvitellakaan millainen punkkisirkus koiran nahassa olisi ilman tuota punkkipantaa. Luin jostain myös, että koiran ruokavalioon, kun lisää valkosipulia, niin punkit pysyvät poissa. Olen pistänyt valkosipulia ruokaan ihan minimaalisen määrän, sillä liika valkosipuli voi olla koiralle kuulemma vaarallista ja aiheuttaa anemiaa.

Täytyy olla tarkkana kyllä siitä, että koira pysyy nyt terveenä sillä talous ei tällä hetkellä kestä uusia eläinlääkäri reissuja. Hankin Pepelle kyllä vakuutuksen, mutta silti omavastuun osuus vakuutuksesta on noin sadan euron luokkaa, mikä tämän hetkisellä budjetillakin on melko paljon.

Viimeksi jouduin ottamaan kaksi luottoa eläinlääkärikuluihin, jonka jälkeen turvauduin vielä kolmanteen kulutusluottoon, koska minulle tuli yllättäviä henkilökohtaisia menoja.

Kolmas laina oli kuitenkin niin sanottu lainojen yhdistämislaina, jolla maksoin myös aikaisemmat ottamani luotot pois. Näin ei tarvitse maksaa kaikista korkoja, vaikka tästäkin isommasta lainasta korkoja toki tulee, etenkin, kun otin sille hieman pidemmän maksuajan.

Mutta eipä voi mitään, nyt kesätöistä tienaamillani rahoilla lyhennän tuota lainaa minkä pystyn ja pistän hieman rahaa myös säästöön, jos Pepeä täytyy käyttää vielä talven aikana eläinlääkärissä. Onpahan ainakin vakuutuksen omavastuun verran sitten rahaa säästössä. Toivottavasti mitään sairauksia ei kuitenkaan tule ja koira pysyy virkeänä.

Viikon verran olisi vielä kesätöitä jäljellä, jonka jälkeen pidän viikon lomaa, ennen koulun alkamista. Lomalla en ajatellut tehdä mitään sen ihmeempiä. Käyn kenties ainoastaan vanhempieni mökillä hieman kalastelemassa ja rentoutumassa ennen koulun alkamista. Jaksaa sitten taas aloittaa koulunkäynnin, kun akut on niin sanotusti ladattu täyteen. Pääsee Pepekin juoksemaan siellä sitten täysin vapaana pitkin järven rantoja. Onhan se tavallaan loma myös koiralle, kun pääsee ilman hihnaa tai aitoja nauttimaan luonnosta ja vapaudesta.

Tässäpä oli sitten kuulumiset tältä erää. Toivottelen kaikille blogini lukijoille oikein hyvää loppukesää.