ELäMää HUKKASENKUJALLA - Sunnuntaina, 30.11.2014 klo 20:36
Parina ensimmäisenä päivänä se ei uskaltanut yhtään tutkia uutta kotia, vaan pysytteli pääasiassa eteisessä. Kun nostin sen yöksi makuuhuoneeseen sänkyni viereen tutulle makuualustalle, pysyi se siinä koko yön. Pikkuhiljaa se rupesi liikkumaan enemmän ja tutki lelujakin. Miesystävääni Pekkaa se pelkäsi niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä, mutta muutaman tapaamiskerran jälkeen jo heilutti hänelle häntää. Helmi pelkäsi minuakin, ei uskaltanut tulla syliin kun istuin lattialla. Istuin vain lattialla pitkään, tekemättä mitään. Odotin. Lopulta Helmi tuli syliin. Ulos lähteminen oli vaikeaa, koska en meinannut saada Helmiä kiinni. Hihnaa laittaessa se rimpuili niin paljon, että oli vaikea saada hihnan lukkoa osumaan pantaan. Ulkona Helmi olisi halunnut vain takaisin kotiin ja se kiljui ja rimpuili hihnassa. Mutta kun en antanut periksi, vaan vain seisoin paikoillani, niin se luovutti. Se oppi nopeasti, että kun äkkiä tekee tarpeet, pääsee takaisin sisälle. Se ei halunnut kävellä yhtään ulkona.
Kun Helmi oli täyttänyt 4 kuukautta, mentiin pentukurssille. Helmi oli siellä yllättävän reipas. Se teki mielellään kaikki mitä pyysin. Se ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin minusta ja makupaloista. Muita koiria ja ihmisiä se pelkäsi. Muuten kyllä oli innokas ja häntä pystyssä liikkui. Pentukurssin jälkeen mentiin agilityyn valmistavalle kurssille. Mutta se ei alkanutkaan niin hyvin. Helmi oli muuttunut todella pelokkaaksi, se ei halunnut edes makupaloja. Se halusi vain pois. En ymmärrä, miten siitä reippaasta ja innokkaasta Helmistä oli yhtäkkiä tullut niin pelokas. Kuitenkin treenipaikka oli sama tuttu halli, missä oltiin pentukurssikin käyty. Pari kertaa tunnin lopussa Helmi teki löysät kakat hallin lattialle, vaikka oli kakannut uloskin ennen halliin menoa. Sitä vain pelotti niin paljon, että meni mahakin ihan sekaisin. Ei sitten menty enää seuraavalle kurssille, koska Helmi ei selvästi tykännyt olla tuolla. Vaikka ihan viimeisellä kurssikerralla Helmi innostui ja jopa karkasi Pekan luo, joka istui vähän matkan päässä lattialla.
Käytiin yhdessä mätsärissäkin, mutta sielläkin Helmiä pelotti ihan hirveästi. Ei nostanut häntää ylös. Olisin toivonut, että Helmistä olisi tullut näyttelykoira, mutta koska sen pelot vain pahenivat koko ajan, päätin unohtaa näyttelyhaaveet. Toki olisin voinut kokeilla, olisiko Helmi rohkaistunut kovalla siedättämisellä ja treenaamisella, mutta jotenkin tuo pelokkuus oli niin voimakasta, etten ruvennut treenaamaan.
Helmi ei halunnut kotiympyröissäkään lenkkeillä, koska sitä pelotti niin paljon. Käveltiin ihan kodin lähellä ja pikkuhiljaa pidennettiin lenkkiä sen mukaan, miten paljon Helmiä pelotti. Jos se meni ihan lukkoon, oltiin menty liian kauas kotoa. Jos Helmille kelpasivat makupalat, oltiin sopivan matkan päässä. Jossain välissä se ei suostunut syömään muualla kuin kotona neljän seinän sisällä. Irti en uskaltanut Helmiä päästää ihan pikkuisena, koska pelkäsin, että se juoksisi kotiin ja jäisi auton alle matkalla. Kun Helmiä pelotti, se ei kuullut eikä nähnyt mitään. Se yritti vain paeta.
Kun Helmi oli 7kk:n ikäinen, kävelin sen kanssa kuntopolkua pitkin ja annoin Helmin olla vapaana. Se oli silloin jo oppinut pysymään lähelläni ja söi makupalojakin melko kaukana kotoa. Mutta yhtäkkiä mutkan takaa tulikin belgianpaimenkoira omistajineen ja sekin koira oli irti. Helmi kääntyi takaisin samantien kun huomasi koiran ja tottakai se belgianpaimenkoira lähti Helmin perään. Se ajoi Helmin kauas pellolle. Belgianpaimenkoira tuli kyllä nopeasti takaisin omistajansa luo, mutta Helmi ei. Lähdin Helmin perään ja lopulta näin sen kaukana pellon reunassa. Menin sinne, mutta Helmi lähti tielle, kotiinpäin. Kun itse pääsin tielle, en nähnyt Helmiä enää missään. Kävelin kotiin ja siellähän Helmi istui pihalla! Kerrostalon pihalla pyykkitelineen alla. Se ei reagoinut kutsuuni. Kävelin rauhallisesti sen luo ja kun olin metrin päässä, se tunnisti minut ja tuli viereen iloisena. Tuon tapauksen jälkeen en päästänyt Helmiä vapaaksi kuin vasta yli 1-vuotiaana turvallisella pellolla.
10kk:n ikäisenä Helmi keksi rähjäämisen lenkeillä. Se räksytti kaikille vastaantuleville koirille. Päätin puuttua siihen heti ja ahkeran treenaamisen ansiosta se melko nopeasti oppikin suuntaamaan huomionsa minuun eikä niihin vastaantilijoihin. Palkkasin sen makupalalla aina jokaisen ohituksen aikana ja jälkeen. Pitkään kuitenkin olin itse lenkeillä aina skarppina ja valmiina kaivamaan makupaloja taskusta. Useimmat koirat kierrettiin kauempaa. 1,5-vuotiaana Helmi oli jo niin paljon rennompi lenkeillä, että riitti, että palkkaan sen vasta jonkin matkaa ohituksen jälkeen.
Nyt kun Helmi on 2v7kk, se on paljon rohkeampi ja rennompi kotona ja muuallakin. Se pelkää edelleen vieraita koiria ja ihmisiä eikä mene lähelle. Kuitenkin nyt viimeaikoina se on omatoimisesti mennyt haistelemaan vierasta ihmistä ja jopa heiluttanut häntää. Edelleen jos joku vieras lähestyy Helmiä, perääntyy se ja haukkuu. Sen pitää saada itse tehdä aloite tutustumisessa. Vieraita koiria se ei voi sietää. Haukkumalla komentaa muut kauemmas. Helmistä ei tullut harrastuskoiraa, mutta rakas perheenjäsen se on silti. Persoona isolla P:llä.
Helmi
Helmi haettiin kesäkuussa 2012 Ilmajoelta. Oulusta oli pitkä matka, viitisen tuntia ajettiin yhteen suuntaan. Helmillä oli 2 siskoa, ne olivat lyhytkarvaisia ja Helmi ainoa pitkäkarvainen chihuahua. Kasvattajan keittiössä, missä pennut olivat, oli muutama muukin chihuahua. Pentujen emän lisäksi yksi muu aikuinen narttu sekä yksi 4-kuinen pentu. Pentujen isä tavattiin vain pikaisesti sillä reissulla, kun käytiin katsomassa 5-viikkoisia pentuja. Kun oltiin hakemassa Helmiä, pennut juoksivat villinä ympäri keittiötä. Helmi oli pennuista ainoa, joka ei tullut syliin, vaan juoksi vain karkuun. Kasvattaja nappasi sen vauhdista kiinni, laittoi sille pannan kaulaan ja sitten nosti pennun boksiin. Koska ajomatka oli pitkä, Helmi joutui olemaan yksin boksissa turvallisuussyistä. Alkumatkan se kiljui, mutta sitten hiljeni eikä koko matkan aikana kuulunut boksista enää mitään. Paluumatka tehtiin yöllä, joten ei pysähdytty ollenkaan. Kotipihassa kun avasin boksin oven, Helmi oli pelokkaana painautunut ihan boksin takanurkkaan. Otin sen syliin ja vein kotiin.Parina ensimmäisenä päivänä se ei uskaltanut yhtään tutkia uutta kotia, vaan pysytteli pääasiassa eteisessä. Kun nostin sen yöksi makuuhuoneeseen sänkyni viereen tutulle makuualustalle, pysyi se siinä koko yön. Pikkuhiljaa se rupesi liikkumaan enemmän ja tutki lelujakin. Miesystävääni Pekkaa se pelkäsi niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä, mutta muutaman tapaamiskerran jälkeen jo heilutti hänelle häntää. Helmi pelkäsi minuakin, ei uskaltanut tulla syliin kun istuin lattialla. Istuin vain lattialla pitkään, tekemättä mitään. Odotin. Lopulta Helmi tuli syliin. Ulos lähteminen oli vaikeaa, koska en meinannut saada Helmiä kiinni. Hihnaa laittaessa se rimpuili niin paljon, että oli vaikea saada hihnan lukkoa osumaan pantaan. Ulkona Helmi olisi halunnut vain takaisin kotiin ja se kiljui ja rimpuili hihnassa. Mutta kun en antanut periksi, vaan vain seisoin paikoillani, niin se luovutti. Se oppi nopeasti, että kun äkkiä tekee tarpeet, pääsee takaisin sisälle. Se ei halunnut kävellä yhtään ulkona.
Kun Helmi oli täyttänyt 4 kuukautta, mentiin pentukurssille. Helmi oli siellä yllättävän reipas. Se teki mielellään kaikki mitä pyysin. Se ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin minusta ja makupaloista. Muita koiria ja ihmisiä se pelkäsi. Muuten kyllä oli innokas ja häntä pystyssä liikkui. Pentukurssin jälkeen mentiin agilityyn valmistavalle kurssille. Mutta se ei alkanutkaan niin hyvin. Helmi oli muuttunut todella pelokkaaksi, se ei halunnut edes makupaloja. Se halusi vain pois. En ymmärrä, miten siitä reippaasta ja innokkaasta Helmistä oli yhtäkkiä tullut niin pelokas. Kuitenkin treenipaikka oli sama tuttu halli, missä oltiin pentukurssikin käyty. Pari kertaa tunnin lopussa Helmi teki löysät kakat hallin lattialle, vaikka oli kakannut uloskin ennen halliin menoa. Sitä vain pelotti niin paljon, että meni mahakin ihan sekaisin. Ei sitten menty enää seuraavalle kurssille, koska Helmi ei selvästi tykännyt olla tuolla. Vaikka ihan viimeisellä kurssikerralla Helmi innostui ja jopa karkasi Pekan luo, joka istui vähän matkan päässä lattialla.
Käytiin yhdessä mätsärissäkin, mutta sielläkin Helmiä pelotti ihan hirveästi. Ei nostanut häntää ylös. Olisin toivonut, että Helmistä olisi tullut näyttelykoira, mutta koska sen pelot vain pahenivat koko ajan, päätin unohtaa näyttelyhaaveet. Toki olisin voinut kokeilla, olisiko Helmi rohkaistunut kovalla siedättämisellä ja treenaamisella, mutta jotenkin tuo pelokkuus oli niin voimakasta, etten ruvennut treenaamaan.
Helmi ei halunnut kotiympyröissäkään lenkkeillä, koska sitä pelotti niin paljon. Käveltiin ihan kodin lähellä ja pikkuhiljaa pidennettiin lenkkiä sen mukaan, miten paljon Helmiä pelotti. Jos se meni ihan lukkoon, oltiin menty liian kauas kotoa. Jos Helmille kelpasivat makupalat, oltiin sopivan matkan päässä. Jossain välissä se ei suostunut syömään muualla kuin kotona neljän seinän sisällä. Irti en uskaltanut Helmiä päästää ihan pikkuisena, koska pelkäsin, että se juoksisi kotiin ja jäisi auton alle matkalla. Kun Helmiä pelotti, se ei kuullut eikä nähnyt mitään. Se yritti vain paeta.
Kun Helmi oli 7kk:n ikäinen, kävelin sen kanssa kuntopolkua pitkin ja annoin Helmin olla vapaana. Se oli silloin jo oppinut pysymään lähelläni ja söi makupalojakin melko kaukana kotoa. Mutta yhtäkkiä mutkan takaa tulikin belgianpaimenkoira omistajineen ja sekin koira oli irti. Helmi kääntyi takaisin samantien kun huomasi koiran ja tottakai se belgianpaimenkoira lähti Helmin perään. Se ajoi Helmin kauas pellolle. Belgianpaimenkoira tuli kyllä nopeasti takaisin omistajansa luo, mutta Helmi ei. Lähdin Helmin perään ja lopulta näin sen kaukana pellon reunassa. Menin sinne, mutta Helmi lähti tielle, kotiinpäin. Kun itse pääsin tielle, en nähnyt Helmiä enää missään. Kävelin kotiin ja siellähän Helmi istui pihalla! Kerrostalon pihalla pyykkitelineen alla. Se ei reagoinut kutsuuni. Kävelin rauhallisesti sen luo ja kun olin metrin päässä, se tunnisti minut ja tuli viereen iloisena. Tuon tapauksen jälkeen en päästänyt Helmiä vapaaksi kuin vasta yli 1-vuotiaana turvallisella pellolla.
10kk:n ikäisenä Helmi keksi rähjäämisen lenkeillä. Se räksytti kaikille vastaantuleville koirille. Päätin puuttua siihen heti ja ahkeran treenaamisen ansiosta se melko nopeasti oppikin suuntaamaan huomionsa minuun eikä niihin vastaantilijoihin. Palkkasin sen makupalalla aina jokaisen ohituksen aikana ja jälkeen. Pitkään kuitenkin olin itse lenkeillä aina skarppina ja valmiina kaivamaan makupaloja taskusta. Useimmat koirat kierrettiin kauempaa. 1,5-vuotiaana Helmi oli jo niin paljon rennompi lenkeillä, että riitti, että palkkaan sen vasta jonkin matkaa ohituksen jälkeen.
Nyt kun Helmi on 2v7kk, se on paljon rohkeampi ja rennompi kotona ja muuallakin. Se pelkää edelleen vieraita koiria ja ihmisiä eikä mene lähelle. Kuitenkin nyt viimeaikoina se on omatoimisesti mennyt haistelemaan vierasta ihmistä ja jopa heiluttanut häntää. Edelleen jos joku vieras lähestyy Helmiä, perääntyy se ja haukkuu. Sen pitää saada itse tehdä aloite tutustumisessa. Vieraita koiria se ei voi sietää. Haukkumalla komentaa muut kauemmas. Helmistä ei tullut harrastuskoiraa, mutta rakas perheenjäsen se on silti. Persoona isolla P:llä.
