HALLAN HARHAA - Keskiviikkona, 28.07.2010 klo 22:16
No ei se oikeasti ollu ihan kamalan hirveää. Emännällä oli nimittäin tasku ihan täynnä makkaraa ja sitten siellä oli yksi salainen lelu jota ei näe muualla kuin treeneissä. Sen nimi on pikkupiru ja se vinkuu ja pomppii. Ainoo vaan, että kun mä olin just syöny ennen treenejä, niin ei mua kauheesti jaksanu kiinnostaa siellä mitkään makkarat ja kun siellä oli niin paljon kavereita (muita pentuja!) niin ei se lelukaan niin kauheen kiinnostava ollu.
No ensin me tehtiin siellä ihan tavallisia juttuja. Mä istuin ja katsoin emäntää silmiin ja sain siitä nameja. Sit mun piti mennä maahan ja sekinhän on oikeasti ihan tosi helppoa, mutta yhtäkkiä niille ei ollenkaan kelvannut mun maahan menot. Mä kun menen aina makaamaan silleen että mun takajalat sojottaa taaksepäin sammakkoasennossa. Toinen vaihtoehto on maata kyljellään ja kolmas se että piilottaa etutassut masun alle. Mutta mikään ei kelvannut vaikka kokeilin kaikkia. Lopulta mä kokeilin sitäkin että pistän toisen etutassun masun alle piiloon, toisen sojottamaan suoraan sivulle ja sit makaan niin että takajalat on sivulle ja pää toiselle sivulle niin että selkäranka kiertyy. Mutta sekään ei kelvannut. Niinpä mä päätin että oli aika ottaa kovat aseet käyttöön ja näytin kaikille mun masun. Siinä vaiheessa emäntä sanoi että me ei enempää treenata maahan menoa siellä kentällä vaan tehdään sitä kotona.
Seuraavalla kerralla se maahanmeno alkoi jo sujua vähän paremmin. Mä menin ainakin joka viides kerta maahan ihan oikein. Sitten meidän piti tehdä sellaista sarjaa jossa vuorotellen istutaan ja mennään maahan ja siinä välissä ei kai oikein kuuluis pompata ylös. Mutta mä pomppasin silti. Joka kerta ja se johtuu emännän mukaan siitä että mulla on vieteri mun pyllyssä. Se pentukurssin vetäjä nauroi, kun kävi ilmi, että mä osaan sanan pylly. Ja että mä pistän mun pyllyn alas maahan menossa usein vasta sitten, kun mulle sanoo pylly. Se ei kuulemma oo ihan tavallinen käskysana. (No ei tietenkään oo, hölmö Sehän on mun osa eikä mikään käsky!). Saatiin lisäkotiläksyksi maahanmeno+istumisharjoittelua.
Sit meidän piti opetella seuraamista ja mä osasinkin jo valmiiksi mennä sivulle. Mutta kun emäntä kumartui mun ylleni vetäjän ohjeiden mukaisesti (joksikin imuuttamiseksi se sitä kutsui) ja tunki makkaran mun nenän eteen niin mä pelästyin ihan kamalasti. Emäntä ei nimittäin koskaan normaalisti kumartele mun ylleni eikä anna nameja tyhjästä. Mä sain siitä kumartelusta trauman enkä enää suostunu menemään sivulle jolloin emäntä totesi että me kokeillaan tätä kotona ihan eri taktiikalla. (Tässä vaiheessa emäntä alkoi epäillä että me joudutaan tarkkailuluokalle, saadaan arvosanaksi "tarvii harjoitusta" ja joudutaan jäämään laiskanläksylle...)
Seuraavalla kerralla mun oliskin sitten pitänyt osata jo seurata, mutta vaikka mä kotona osasin niin siellä muhun iski taas pelko, että jos se emäntä alkaakin kumarrella. Ja kun melkein koko tunti oli seuraamista eri muodoissa, niin se vetäjä ehdotti pakotetta. Emäntä sanoi että se ei ala pakotteella seurauttamaan 7kk ikäistä pentua ja että me tehdään nyt muuta. Ja sit me leikittiin ja treenattiin agilitykontakteja ja semmosta.
Ton jälkeen me ei oo menty komentelukouluun. Emäntä sanoi että sillä ei riitä motivaatio (eikä hermorakenne) ja että kun mä nykyisin tottelen sitä lenkilläkin aika kivasti niin antaa olla kaikki tokoilut. Nyt mun ei siis enää tarvi osata mitään komentelujuttuja vaan mä voin vaan käydä äitin ja isin kanssa agiliitoilemassa mikä on sekä emännän että mun mielestä kivempaa. Siinä kun saa tassut sojottaa ihan mihin vaan kunhan esteet tulee tehdyksi.
"Ai tää vai?"
"Siis jipii kun tää on agility on hauskaa!"
Syöksy...
Hallan komentelukoulu
Eräänä maanantaina ne vei äiskän jonneki treeneihin. Ja tiistaina mäki pääsin! Ensin aattelin että on kyllä aika hienoa olla niin iso koira että pääsee omiin treeneihin. Mutta sitten mulle selvisi että se on oikeasti Hallan komentelukoulu emännille! Ne opettaa siellä emäntää komentamaan mua enemmän. Aika tyhmä juttu eikö ooki? Niiden treenien oikea nimi on pentutoko. Kaikki pennut huom: jos ne sanoo vievänsä teitä pentutokoon niin se tarkoittaa että ne aikoo komennella teitä!No ei se oikeasti ollu ihan kamalan hirveää. Emännällä oli nimittäin tasku ihan täynnä makkaraa ja sitten siellä oli yksi salainen lelu jota ei näe muualla kuin treeneissä. Sen nimi on pikkupiru ja se vinkuu ja pomppii. Ainoo vaan, että kun mä olin just syöny ennen treenejä, niin ei mua kauheesti jaksanu kiinnostaa siellä mitkään makkarat ja kun siellä oli niin paljon kavereita (muita pentuja!) niin ei se lelukaan niin kauheen kiinnostava ollu.
No ensin me tehtiin siellä ihan tavallisia juttuja. Mä istuin ja katsoin emäntää silmiin ja sain siitä nameja. Sit mun piti mennä maahan ja sekinhän on oikeasti ihan tosi helppoa, mutta yhtäkkiä niille ei ollenkaan kelvannut mun maahan menot. Mä kun menen aina makaamaan silleen että mun takajalat sojottaa taaksepäin sammakkoasennossa. Toinen vaihtoehto on maata kyljellään ja kolmas se että piilottaa etutassut masun alle. Mutta mikään ei kelvannut vaikka kokeilin kaikkia. Lopulta mä kokeilin sitäkin että pistän toisen etutassun masun alle piiloon, toisen sojottamaan suoraan sivulle ja sit makaan niin että takajalat on sivulle ja pää toiselle sivulle niin että selkäranka kiertyy. Mutta sekään ei kelvannut. Niinpä mä päätin että oli aika ottaa kovat aseet käyttöön ja näytin kaikille mun masun. Siinä vaiheessa emäntä sanoi että me ei enempää treenata maahan menoa siellä kentällä vaan tehdään sitä kotona.
Seuraavalla kerralla se maahanmeno alkoi jo sujua vähän paremmin. Mä menin ainakin joka viides kerta maahan ihan oikein. Sitten meidän piti tehdä sellaista sarjaa jossa vuorotellen istutaan ja mennään maahan ja siinä välissä ei kai oikein kuuluis pompata ylös. Mutta mä pomppasin silti. Joka kerta ja se johtuu emännän mukaan siitä että mulla on vieteri mun pyllyssä. Se pentukurssin vetäjä nauroi, kun kävi ilmi, että mä osaan sanan pylly. Ja että mä pistän mun pyllyn alas maahan menossa usein vasta sitten, kun mulle sanoo pylly. Se ei kuulemma oo ihan tavallinen käskysana. (No ei tietenkään oo, hölmö Sehän on mun osa eikä mikään käsky!). Saatiin lisäkotiläksyksi maahanmeno+istumisharjoittelua.
Sit meidän piti opetella seuraamista ja mä osasinkin jo valmiiksi mennä sivulle. Mutta kun emäntä kumartui mun ylleni vetäjän ohjeiden mukaisesti (joksikin imuuttamiseksi se sitä kutsui) ja tunki makkaran mun nenän eteen niin mä pelästyin ihan kamalasti. Emäntä ei nimittäin koskaan normaalisti kumartele mun ylleni eikä anna nameja tyhjästä. Mä sain siitä kumartelusta trauman enkä enää suostunu menemään sivulle jolloin emäntä totesi että me kokeillaan tätä kotona ihan eri taktiikalla. (Tässä vaiheessa emäntä alkoi epäillä että me joudutaan tarkkailuluokalle, saadaan arvosanaksi "tarvii harjoitusta" ja joudutaan jäämään laiskanläksylle...)
Seuraavalla kerralla mun oliskin sitten pitänyt osata jo seurata, mutta vaikka mä kotona osasin niin siellä muhun iski taas pelko, että jos se emäntä alkaakin kumarrella. Ja kun melkein koko tunti oli seuraamista eri muodoissa, niin se vetäjä ehdotti pakotetta. Emäntä sanoi että se ei ala pakotteella seurauttamaan 7kk ikäistä pentua ja että me tehdään nyt muuta. Ja sit me leikittiin ja treenattiin agilitykontakteja ja semmosta.
Ton jälkeen me ei oo menty komentelukouluun. Emäntä sanoi että sillä ei riitä motivaatio (eikä hermorakenne) ja että kun mä nykyisin tottelen sitä lenkilläkin aika kivasti niin antaa olla kaikki tokoilut. Nyt mun ei siis enää tarvi osata mitään komentelujuttuja vaan mä voin vaan käydä äitin ja isin kanssa agiliitoilemassa mikä on sekä emännän että mun mielestä kivempaa. Siinä kun saa tassut sojottaa ihan mihin vaan kunhan esteet tulee tehdyksi.
"Ai tää vai?"
"Siis jipii kun tää on agility on hauskaa!"
Syöksy...
