HALLAN HARHAA - Torstaina, 07.10.2010 klo 18:00
Aamulla: isäntä päästää meidät pois kylppäristä ja mä herään siihen kun se avaa oven. Ensin tarkistan että kaikk mun rakkaat on paikalla: äiti, isi, isäntä ja emäntä. Sitten tervehdin ne kaikki ylitse vuotavan iloisesti: ihanaa kun kaikki on koolla! Sitten käyn ulkona pisulla ja ryntään emännän viereen jatkamaan unia. Kaivaudun sen kainaloon peiton alle ja pusuttelen sitä siihen saakka kunnes se kääntää pään pois.
Myöhemmin aamulla: herään kun emäntä herää ja herättelee mut. Muistan taas kuinka ihmeellisen ihanaa on kun me kaikki saadaan olla yhdessä. Pusuttelen ja halin kaikki. Emäntä päästää mut ulos pissalle. Herätän äidin ja pesen sen korvat ja silmät ja kokeilen tulisko sen nisistä maitoa (ei tule) jos äiti vaan suostuu niin me painitaan vähäsen. Samoin tervehdin isin hyökkäämällä sen kimppuun murinan kanssa. Isi painii kans. Menen takaisin lepäilemään sillä kaikki tää tervehtiminen vie paljon energiaa.
Päivällä: lepäilen ja syön välillä luita. Vahdin kun äiti ja isi ei osaa. Jos räyhään liikaa niin emäntä komentaa mua ja sitten mun pitää pyytää anteeksi. Varastan nenäliinoja jos niitä on saatavilla ja teen niistä silppua. Enimmäkseen nukun. Mutta mä en koskaan nuku yksin vaan mä meen äitin kainaloon tai sit emännän luo. Isin kanssakin mä yritän nukkua mutta isi ei tykkää jos joku on ihan kiinni siinä, joten nykyisin mä en useimmiten jaksa yrittää mennä sen kainaloon. Välillä mä puhdistan kaikkia likaisia juttuja kuten lattiaa, sohvia, pöytää yms. Emäntä väittää että se ei oo mun tehtävä, mutta mä haluan auttaa sitä. Joskus mut jätetään yksin joko kokonaan tai äidin ja isin kanssa. Sillon mä syön hammasluita tai nukun.
Välillä mä syön luita, oikeita tai nahkaisia
Iltapäivällä: Voi veljet mikä onnen päivä! Isäntä tulee töistä kotiin ja se on Ihanaa! Mä pyörin kuin väkkärä sen jaloissa, heilutan häntää, läimin sitä tassuilla ja annan sille ainakin miljoona pusua. Kun isäntä yrittää istua sohvalla ja katsoa telkkaria tai tehdä jotain tietokoneella niin mä tungen itseni siihen väliin ja liiskaan sen rakkauden osoituksilla. Mä myös pesen sen pään, korvat, kasvot, kädet ja no koko tyypin jos se vaan antaa. Sitten jompi kumpi (isäntä tai emäntä) alkaa laittaa ruokaa ja mä olen siinä apulaisena. Siis pyörin jaloissa ja jos ne sattuu kompastumaan muhun niin mä autan syömällä ne lattialle levinneet tarvikkeet. Mä olen myös aina valmiina olemaan virallinen maistaja, syömään epäonnistuneet keitokset, ylimääräiset osat jne. Hirmu hyvä apulainen siis. Aika usein mä saankin esim nuolla jauhelihapaketin. Isi ja äiti tunkee siihen vasta sit jos ne kuulee jotain laskettavan lattialle, mutta mulla on salainen konsti: mä kannan paketin kauemmas ja sit saan syödä sen rauhassa. Äiti ja isi ei koskaan kanniskele tavaroita, mutta mä kannan aina ruokani kauemmas. Joskus siitä tulee aika sotku (ei oo kovin helppoo kantaa astioita suorassa ja jos siellä on vaikka piimää...), mutta sit mä vaan putsaan sen ja sillä siisti. Kun emäntä ja isäntä syö niin mä kärkyn niiden ruokaa. Yleensä isännän ruokaa sillä sen leivästä esim pystyy aika hyvin haukkaamaan toisesta päästä kun se haukkaa toisesta ja sen keittolautasella voi työntää kuonon ja latkia keittoa... eihän se siitä tykkää, mutta usein on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa. Emäntä hermostuu niin kamalasti sen ruokaa koskemisesta että sen suhteen on tyydyttävä kerjäämiseen. Joskus se antaa jotain ja joskus ei.
Ilallla: Yleensä me käydään lenkillä vasta illalla. Ensin emäntä kysyy isiltä haluaako se lähteä lenkille. Sitten isi saa sekopäisyyskohtauksen, hyppii, heiluttaa häntää, riehuu, kierii matolla, pusuttaa isäntää jne... sitten emäntä hakee meidän pannat/valjaat tms ja mä ryntään sinne ekana puettavaksi. Joskus on nimittäin käynyt niin että se on käynyt lenkillä ilman mua! Parempi siis tunkea heti ovelle ettei jää matkasta. Sitten me käydään joko remmilenkillä tai niin että mä pääsen irti. Jos me mennään autolle niin se tarkottaa irtiolemista joko hiekkakuopilla tai Madin kanssa. Mä olen aina alkumatkasta hirmuisen vauhdikas ja iloinen sillon emäntä muistutteleekin mua että "älä vedä!" ja sit pitää keskittyä tosi kovasti kävelemään nätisti narussa. Ei se oo yhtä helppoo kun miltä se näyttää! Jos mä pääsen irti niin se on tietysti ihan hirmuisen kivaa mutta jos mä en pääse niin on sekin ihan kivaa :) Aika usein mä saan toimia mallina kun emäntä kuvaa. Tosin joskus se väittää kuvaavansa jotain muuta, mutta aina mä saan ainakin osan itsestäni tungettua kuvaan mukaan.
Ne lenkit joilla mä pääsen kaahaamaan irti on tietysti ihan parhaita
Lenkin jälkeen me tullaan tietysti kotiin ja se on Ihanaa! Spurttailen sisällä ja tervehdin isäntää ja pusuttelen kaikki mun rakkaat tyypit. Yleensä mun riekkuminen lakkaa siihen kun isäntä kaappaa mut syliin rauhoittumaan. Sit mä nukun tovin tai nuokun emännän vieressä sohvalla. Se katsoo telkkaria ja mä pidän vahtia. Nyt se on kutonut mun villapaitaa joten aina välillä mä menen sen viereen että se voi sovittaa sitä mulle. Kun lenkistä on kulunut tarpeeksi kauan niin me saadaan ruokaa. Se on yleensä ihan hirmuhyvää ja mä syön sitä niin paljon kun mun massuun mahtuu. Kun massu on ihan pinkeä niin sitten onkin hyvä jatkaa ruokalepoa emännän vieressä sohvalla. Siinä nuokun siihen asti kunnes emäntä sammuttaa koneen. Toki välillä tungen sen syliin ja työnnän itseäni sen naamaa vasten ja pesen sen korvat ja pidän sen päästä tassuilla kiinni takaa ettei se pääse mihinkään kauas. Siitä se tietää että mä rakastan sitä ihan hirveästi. Se sanoo sitä liiskaavaksi rakkaudeksi. Aina kun emäntä nousee käydäkseen jossakin niin mä olen sen mukana. Mä jumppaan sen mukana ja venyttelen. Ja aina iltaisin sillä on leikkituokio mun ja äidin kanssa. Se piilottelee meille nameja tai heittelee leluja tai vaan riehuu meidän kanssa. Joskus mut vangitaan muualle koska äiti ei uskalla leikkiä samalla lailla kun mä olen läsnä. Olen kuulemma liika innokas ja kovakourainen. Mä saan aina hepulin siitä leikistä. Isäntä menee yleensä aina ennen emäntää nukkumaan ja jos sit makkarin ovi aukea jostain syystä (yleensä siksi että isi tai äiti tulee käymään pois sängystä) niin mä tungen sinne heti ja kun mä sitten huomaan isännän niin se on aivan ihanaa! Mun on pakko tervehtiä sitä että se tietäis kuinka kivaa musta on kun se on olemassa. Siihen se yleensä herää eikä näytä kauhean iloiselta mutta mä en voi sille mitään että aina kun mä näen kauan kadoksissa olleen rakkaan niin mun sisälläni on niin iso ilo että mun häntä alkaa heiluttaa mua ja mun huulet alkaa vääntyä hymyyn ja mun tassut alkaa tanssia ja sit mun on pakko antaa pusuja ja halata ja olla lähellä.
Yöllä: No sit leikkien ja muiden jälkeen emäntä hakee meille hammasluut ja vangitsee meidät kylppäriin. Mä en tykkää siitä yhtään. Joinakin öinä mä olen niin väsynyt että mä vaan nukahdan tai hiivin äidin kainaloon lepäämään. Mutta jos mä olen levännyt tarpeeksi päivällä niin sitten mä ulvon, haukun, murisen ja raavin ovea ja ovenkarmeja. Ei se mitään tunnu auttavan, mutta ainakin kaikki sitten tietää kuinka ikävää mulla on. Olen opettanut äidin ja isin ulvomaan mun kanssa yhdessä kun kylppärissä on niin mahtava akustiikka että meidän kuoron äänet kuulostaa siellä käsittämättömän hienoilta. Sit mä lopulta yleensä nukahdan ja sitten tuleekin aamu ja kaikki alkaa alusta...
Äidin kainalossa on hyvä nukkua
Häntä heiluttaa koiraa
Huh. Mun nisät ei oo enää niin kipeitä ja muutenkin olo alkaa olla aika normaali juoksun jälkeen. Sen kunniaksi ajattelin kertoilla miten mun ihan tavallinen päivä yleensä sujuu. Ja ehkä te voisitte sitten vastaavasti kertoa millaisia teidän tavalliset päivät ovat?Aamulla: isäntä päästää meidät pois kylppäristä ja mä herään siihen kun se avaa oven. Ensin tarkistan että kaikk mun rakkaat on paikalla: äiti, isi, isäntä ja emäntä. Sitten tervehdin ne kaikki ylitse vuotavan iloisesti: ihanaa kun kaikki on koolla! Sitten käyn ulkona pisulla ja ryntään emännän viereen jatkamaan unia. Kaivaudun sen kainaloon peiton alle ja pusuttelen sitä siihen saakka kunnes se kääntää pään pois.
Myöhemmin aamulla: herään kun emäntä herää ja herättelee mut. Muistan taas kuinka ihmeellisen ihanaa on kun me kaikki saadaan olla yhdessä. Pusuttelen ja halin kaikki. Emäntä päästää mut ulos pissalle. Herätän äidin ja pesen sen korvat ja silmät ja kokeilen tulisko sen nisistä maitoa (ei tule) jos äiti vaan suostuu niin me painitaan vähäsen. Samoin tervehdin isin hyökkäämällä sen kimppuun murinan kanssa. Isi painii kans. Menen takaisin lepäilemään sillä kaikki tää tervehtiminen vie paljon energiaa.
Päivällä: lepäilen ja syön välillä luita. Vahdin kun äiti ja isi ei osaa. Jos räyhään liikaa niin emäntä komentaa mua ja sitten mun pitää pyytää anteeksi. Varastan nenäliinoja jos niitä on saatavilla ja teen niistä silppua. Enimmäkseen nukun. Mutta mä en koskaan nuku yksin vaan mä meen äitin kainaloon tai sit emännän luo. Isin kanssakin mä yritän nukkua mutta isi ei tykkää jos joku on ihan kiinni siinä, joten nykyisin mä en useimmiten jaksa yrittää mennä sen kainaloon. Välillä mä puhdistan kaikkia likaisia juttuja kuten lattiaa, sohvia, pöytää yms. Emäntä väittää että se ei oo mun tehtävä, mutta mä haluan auttaa sitä. Joskus mut jätetään yksin joko kokonaan tai äidin ja isin kanssa. Sillon mä syön hammasluita tai nukun.
Välillä mä syön luita, oikeita tai nahkaisia
Iltapäivällä: Voi veljet mikä onnen päivä! Isäntä tulee töistä kotiin ja se on Ihanaa! Mä pyörin kuin väkkärä sen jaloissa, heilutan häntää, läimin sitä tassuilla ja annan sille ainakin miljoona pusua. Kun isäntä yrittää istua sohvalla ja katsoa telkkaria tai tehdä jotain tietokoneella niin mä tungen itseni siihen väliin ja liiskaan sen rakkauden osoituksilla. Mä myös pesen sen pään, korvat, kasvot, kädet ja no koko tyypin jos se vaan antaa. Sitten jompi kumpi (isäntä tai emäntä) alkaa laittaa ruokaa ja mä olen siinä apulaisena. Siis pyörin jaloissa ja jos ne sattuu kompastumaan muhun niin mä autan syömällä ne lattialle levinneet tarvikkeet. Mä olen myös aina valmiina olemaan virallinen maistaja, syömään epäonnistuneet keitokset, ylimääräiset osat jne. Hirmu hyvä apulainen siis. Aika usein mä saankin esim nuolla jauhelihapaketin. Isi ja äiti tunkee siihen vasta sit jos ne kuulee jotain laskettavan lattialle, mutta mulla on salainen konsti: mä kannan paketin kauemmas ja sit saan syödä sen rauhassa. Äiti ja isi ei koskaan kanniskele tavaroita, mutta mä kannan aina ruokani kauemmas. Joskus siitä tulee aika sotku (ei oo kovin helppoo kantaa astioita suorassa ja jos siellä on vaikka piimää...), mutta sit mä vaan putsaan sen ja sillä siisti. Kun emäntä ja isäntä syö niin mä kärkyn niiden ruokaa. Yleensä isännän ruokaa sillä sen leivästä esim pystyy aika hyvin haukkaamaan toisesta päästä kun se haukkaa toisesta ja sen keittolautasella voi työntää kuonon ja latkia keittoa... eihän se siitä tykkää, mutta usein on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa. Emäntä hermostuu niin kamalasti sen ruokaa koskemisesta että sen suhteen on tyydyttävä kerjäämiseen. Joskus se antaa jotain ja joskus ei.
Ilallla: Yleensä me käydään lenkillä vasta illalla. Ensin emäntä kysyy isiltä haluaako se lähteä lenkille. Sitten isi saa sekopäisyyskohtauksen, hyppii, heiluttaa häntää, riehuu, kierii matolla, pusuttaa isäntää jne... sitten emäntä hakee meidän pannat/valjaat tms ja mä ryntään sinne ekana puettavaksi. Joskus on nimittäin käynyt niin että se on käynyt lenkillä ilman mua! Parempi siis tunkea heti ovelle ettei jää matkasta. Sitten me käydään joko remmilenkillä tai niin että mä pääsen irti. Jos me mennään autolle niin se tarkottaa irtiolemista joko hiekkakuopilla tai Madin kanssa. Mä olen aina alkumatkasta hirmuisen vauhdikas ja iloinen sillon emäntä muistutteleekin mua että "älä vedä!" ja sit pitää keskittyä tosi kovasti kävelemään nätisti narussa. Ei se oo yhtä helppoo kun miltä se näyttää! Jos mä pääsen irti niin se on tietysti ihan hirmuisen kivaa mutta jos mä en pääse niin on sekin ihan kivaa :) Aika usein mä saan toimia mallina kun emäntä kuvaa. Tosin joskus se väittää kuvaavansa jotain muuta, mutta aina mä saan ainakin osan itsestäni tungettua kuvaan mukaan.
Ne lenkit joilla mä pääsen kaahaamaan irti on tietysti ihan parhaita
Lenkin jälkeen me tullaan tietysti kotiin ja se on Ihanaa! Spurttailen sisällä ja tervehdin isäntää ja pusuttelen kaikki mun rakkaat tyypit. Yleensä mun riekkuminen lakkaa siihen kun isäntä kaappaa mut syliin rauhoittumaan. Sit mä nukun tovin tai nuokun emännän vieressä sohvalla. Se katsoo telkkaria ja mä pidän vahtia. Nyt se on kutonut mun villapaitaa joten aina välillä mä menen sen viereen että se voi sovittaa sitä mulle. Kun lenkistä on kulunut tarpeeksi kauan niin me saadaan ruokaa. Se on yleensä ihan hirmuhyvää ja mä syön sitä niin paljon kun mun massuun mahtuu. Kun massu on ihan pinkeä niin sitten onkin hyvä jatkaa ruokalepoa emännän vieressä sohvalla. Siinä nuokun siihen asti kunnes emäntä sammuttaa koneen. Toki välillä tungen sen syliin ja työnnän itseäni sen naamaa vasten ja pesen sen korvat ja pidän sen päästä tassuilla kiinni takaa ettei se pääse mihinkään kauas. Siitä se tietää että mä rakastan sitä ihan hirveästi. Se sanoo sitä liiskaavaksi rakkaudeksi. Aina kun emäntä nousee käydäkseen jossakin niin mä olen sen mukana. Mä jumppaan sen mukana ja venyttelen. Ja aina iltaisin sillä on leikkituokio mun ja äidin kanssa. Se piilottelee meille nameja tai heittelee leluja tai vaan riehuu meidän kanssa. Joskus mut vangitaan muualle koska äiti ei uskalla leikkiä samalla lailla kun mä olen läsnä. Olen kuulemma liika innokas ja kovakourainen. Mä saan aina hepulin siitä leikistä. Isäntä menee yleensä aina ennen emäntää nukkumaan ja jos sit makkarin ovi aukea jostain syystä (yleensä siksi että isi tai äiti tulee käymään pois sängystä) niin mä tungen sinne heti ja kun mä sitten huomaan isännän niin se on aivan ihanaa! Mun on pakko tervehtiä sitä että se tietäis kuinka kivaa musta on kun se on olemassa. Siihen se yleensä herää eikä näytä kauhean iloiselta mutta mä en voi sille mitään että aina kun mä näen kauan kadoksissa olleen rakkaan niin mun sisälläni on niin iso ilo että mun häntä alkaa heiluttaa mua ja mun huulet alkaa vääntyä hymyyn ja mun tassut alkaa tanssia ja sit mun on pakko antaa pusuja ja halata ja olla lähellä.
Yöllä: No sit leikkien ja muiden jälkeen emäntä hakee meille hammasluut ja vangitsee meidät kylppäriin. Mä en tykkää siitä yhtään. Joinakin öinä mä olen niin väsynyt että mä vaan nukahdan tai hiivin äidin kainaloon lepäämään. Mutta jos mä olen levännyt tarpeeksi päivällä niin sitten mä ulvon, haukun, murisen ja raavin ovea ja ovenkarmeja. Ei se mitään tunnu auttavan, mutta ainakin kaikki sitten tietää kuinka ikävää mulla on. Olen opettanut äidin ja isin ulvomaan mun kanssa yhdessä kun kylppärissä on niin mahtava akustiikka että meidän kuoron äänet kuulostaa siellä käsittämättömän hienoilta. Sit mä lopulta yleensä nukahdan ja sitten tuleekin aamu ja kaikki alkaa alusta...
Äidin kainalossa on hyvä nukkua
