HALLAN HARHAA - Tiistaina, 01.06.2010 klo 02:25
Keskiviikkoaamuna me tultiin varaisännän kanssa kaikki neljä kovalla kiireellä aamupissalle, kun mä heti talon nurkalta näin että bussipysäkin ohi kävelee jkoku partasuinen tunkeilijakoira. Nopeasti mä päättelin, että varaisäntään ja kolmea muuta koiraa ei ikinä saisi vedettyä siihen kiihtyvyyteen että me ehdittäis tarpeeksi lähelle sitä torjumaan. Niinpä vedinkin pään läpi pannasta ja juoksin ihan itse autotien yli sen perään. Varaisännästä pääsi samalla hetkellä niin kova ja ruma ääni, että mäkin vähän säikähdin ja unohdin mihin olin menossa. Menin sitten joidenkin kivojen ihmisten luo pysäkille. Kun varaisäntä pujotti pantaa takaisin mun kaulaan, niin sen käsi vähän vapisi. Että kyllä taisi sekin pelätä sitä tunkeilijakoiraa!
Mun mielestä on vähän liikaa, että yksi näin pieni koira joutuu sekä vetämään koko laumaa perässä että suojelemaan sitä. Niinpä mä päätin kouluttaa Ainasta itselleni aisaparin. Keskiviikkona se jo vähän haukkui mun kanssa semmoista kammottavaa villakoiraa pienen ihmisen kanssa ja torstai-iltana me päästiin näyttämään varaemännälle mitä me osataan yhdessä. Taas oltiin talon nurkalla ja tällä kertaa oli ihan KAKSi tunkeilijakoiraa pysäkin kohdalla. Mä kiersin pari kierrosta varaemännän jalkojen ympärille ja tosi pelottavalla äänellä räyhäsin minkä keuhkoista sain irti, samalla Aina alkoi haukkua syvällä rintaäänellä ja nykiä toiseen suuntaan. Mä en oikein tiedä mitä tapahtui, mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa me oltiin taas eteisessä ja mä jäin sinne kun varaemäntä hajotti meidän parivaljakon ja vei Ainan ihan yksin ulos. Se ei siis yhtään tajunnut arvostaa meidän yhteistyötä!
Varaemäntä ei sitten olekaan juuri ollut yksin ulkona meidän kaikkien kanssa kerrallaan. Se sanoo että sitä pelottaa että me kampataan se ja kadotaan kaikkiin neljään tuuleen. Varaisännän kanssa me on välillä menty kaikki neljä, kun se on niin vahva ja rohkea. Sen kanssa munkaan ei ole tarvinnut ihan niin paljon suojella koko porukkaa.
Kaikista puutteista huolimatta mulla on ollut täällä hotellissa ihan älyttämän hauskaa. Kaikki päivät aamuseitsemästä puoleenyöhän asti me ollaan saatu Ainan kanssa leikkiä ja ihan vaan pari kertaa meidän leikit on mennyt niin höpöksi että jompi kumpi on kaapattu syliin jäähylle. Aina on paljon kivempi kaveri täällä sisällä kuin ulkona, kun täällä se ei pääse niin lujaa karkuun ja painissa se häviää mulle jatkuvasti.
Me olllaan käyty paljon kävelulenkeillä, nähty hiekkaa ja haketta ja rakennusroskia ja keppejä ja käpyjä. Ja alkuviikosta vähän mutalammikoitakin. Yhtenä päivänä me törmättiin Pateniemessä kissaan. Me muut ei välitetty yhtään, mutta se Vappu oli aika hurjana kun kissa lähti vilistämään pois päin. Se olis halunnu kiivetä sen kissan perään aitaa pitkin. Ihme hommaa, jos multa kysytään. Mä tykkään paljon enemmän kepeistä, ne ei juokse karkuun. Ainan kanssa me ollaankin nykerretty tosi monta keppia niin että mä olen syönyt toisesta ja Aina toisesta päästä.
Oikeastaan mä voisin jäädä tänne vielä vähäksi aikaa Ainan kanssa leikkimään. Tai enpä tiedä, on mulla vähän ikävä niitä mun omia luukätköjä takapihalla ja isiä ja muutakin kotiväkeä. Varaisäntäväki sanoo, että olihan mun kanssa aina välillä pakko laskea kymmeneen (epäilen niiden laskeneen pidemmällekin), mutta ei tämmöiselle hyvän tuuliselle nappisilmälle kuulemma voi mitään. Mä kun unohdan kaiken komennuksen kolmessa sekunnissa ja tuun heiluttamaan häntää, aina valmiina leikkiin!
(kiitokset Hallan päiväkirjan pidosta Hallan isäntäväen häämatkan aikana kuuluu varaisäntäväellä)
Hotelliasumista osa 2
...jatkuu...Keskiviikkoaamuna me tultiin varaisännän kanssa kaikki neljä kovalla kiireellä aamupissalle, kun mä heti talon nurkalta näin että bussipysäkin ohi kävelee jkoku partasuinen tunkeilijakoira. Nopeasti mä päättelin, että varaisäntään ja kolmea muuta koiraa ei ikinä saisi vedettyä siihen kiihtyvyyteen että me ehdittäis tarpeeksi lähelle sitä torjumaan. Niinpä vedinkin pään läpi pannasta ja juoksin ihan itse autotien yli sen perään. Varaisännästä pääsi samalla hetkellä niin kova ja ruma ääni, että mäkin vähän säikähdin ja unohdin mihin olin menossa. Menin sitten joidenkin kivojen ihmisten luo pysäkille. Kun varaisäntä pujotti pantaa takaisin mun kaulaan, niin sen käsi vähän vapisi. Että kyllä taisi sekin pelätä sitä tunkeilijakoiraa!
Mun mielestä on vähän liikaa, että yksi näin pieni koira joutuu sekä vetämään koko laumaa perässä että suojelemaan sitä. Niinpä mä päätin kouluttaa Ainasta itselleni aisaparin. Keskiviikkona se jo vähän haukkui mun kanssa semmoista kammottavaa villakoiraa pienen ihmisen kanssa ja torstai-iltana me päästiin näyttämään varaemännälle mitä me osataan yhdessä. Taas oltiin talon nurkalla ja tällä kertaa oli ihan KAKSi tunkeilijakoiraa pysäkin kohdalla. Mä kiersin pari kierrosta varaemännän jalkojen ympärille ja tosi pelottavalla äänellä räyhäsin minkä keuhkoista sain irti, samalla Aina alkoi haukkua syvällä rintaäänellä ja nykiä toiseen suuntaan. Mä en oikein tiedä mitä tapahtui, mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa me oltiin taas eteisessä ja mä jäin sinne kun varaemäntä hajotti meidän parivaljakon ja vei Ainan ihan yksin ulos. Se ei siis yhtään tajunnut arvostaa meidän yhteistyötä!
Varaemäntä ei sitten olekaan juuri ollut yksin ulkona meidän kaikkien kanssa kerrallaan. Se sanoo että sitä pelottaa että me kampataan se ja kadotaan kaikkiin neljään tuuleen. Varaisännän kanssa me on välillä menty kaikki neljä, kun se on niin vahva ja rohkea. Sen kanssa munkaan ei ole tarvinnut ihan niin paljon suojella koko porukkaa.
Kaikista puutteista huolimatta mulla on ollut täällä hotellissa ihan älyttämän hauskaa. Kaikki päivät aamuseitsemästä puoleenyöhän asti me ollaan saatu Ainan kanssa leikkiä ja ihan vaan pari kertaa meidän leikit on mennyt niin höpöksi että jompi kumpi on kaapattu syliin jäähylle. Aina on paljon kivempi kaveri täällä sisällä kuin ulkona, kun täällä se ei pääse niin lujaa karkuun ja painissa se häviää mulle jatkuvasti.
Me olllaan käyty paljon kävelulenkeillä, nähty hiekkaa ja haketta ja rakennusroskia ja keppejä ja käpyjä. Ja alkuviikosta vähän mutalammikoitakin. Yhtenä päivänä me törmättiin Pateniemessä kissaan. Me muut ei välitetty yhtään, mutta se Vappu oli aika hurjana kun kissa lähti vilistämään pois päin. Se olis halunnu kiivetä sen kissan perään aitaa pitkin. Ihme hommaa, jos multa kysytään. Mä tykkään paljon enemmän kepeistä, ne ei juokse karkuun. Ainan kanssa me ollaankin nykerretty tosi monta keppia niin että mä olen syönyt toisesta ja Aina toisesta päästä.
Oikeastaan mä voisin jäädä tänne vielä vähäksi aikaa Ainan kanssa leikkimään. Tai enpä tiedä, on mulla vähän ikävä niitä mun omia luukätköjä takapihalla ja isiä ja muutakin kotiväkeä. Varaisäntäväki sanoo, että olihan mun kanssa aina välillä pakko laskea kymmeneen (epäilen niiden laskeneen pidemmällekin), mutta ei tämmöiselle hyvän tuuliselle nappisilmälle kuulemma voi mitään. Mä kun unohdan kaiken komennuksen kolmessa sekunnissa ja tuun heiluttamaan häntää, aina valmiina leikkiin!
(kiitokset Hallan päiväkirjan pidosta Hallan isäntäväen häämatkan aikana kuuluu varaisäntäväellä)
