HALLAN HARHAA - Sunnuntaina, 09.10.2011 klo 22:20
Kamala Kirous masentaa mua. Silloin haluan vaan maata sohvalla ja huokailen kurjaa kohtaloani. Emännän sylissä oleminen ja rapsutus lohduttaa vähäsen (samoin lämmitetty kaurapussi joka vie kipua masusta) ja äidin hoito (kainalossa makoilu ja pusut) lohduttaa kans hiukan.
Kamalan Kirouksen yksi hirveimpiä osia on se etten pääse ollenkaan irti juoksemaan. Joudutaan vaan kävelemään remmissä. Yritän sitten nuuskutella kaikkea siinä ja purkaa energiaa sisällä, mutta ei se korvaa millään vapaana juoksemista. (Kaiken lisäksi emäntä on kieltänyt sohvan karmilta ja karmille hyppimisen) En tiedä miksei ne päästä mua irti. Jotenkin se kuulemma liittyy siihen että mä haluan hakea poikaystävää itselleni ja itkeä vollotan uroksille remmistä. Mutta melkein enemmän haluaisin kuitenkin vaan juosta niin että tuuli heiluttaa korvia ja jalat ei juuri edes koske maahan.
Miksi Kirous kohtasi mut taas? Miksi?
Ahdistaa, ärsyttää...
Äitikään ei voi pelastaa mua Kiroukselta, mutta se ei jätä mua yksin vaan on mun kaverina ja lohduttaa mua.
Voi Suuri Suru sentään...
Ainoa hyvä puoli Kamalassa Kirouksessa on se että se onneksi kestää vain 4 viikkoa kerrallaan. Sen jälkeen ruokaa on edelleen liian vähän ja vähän kiukuttaa, mutta pääsee sentään juoksemaan ja masu ei enää ole pipi. Isikin tulee kotiin ja ei enää ole tyhmä.
Onko teillä muilla kokemusta Kamalasta Kirouksesta? Miksi se tulee? Mitä voi tehdä kun se tulee? Kiukuttaako teitä silloin? Ja mitä teette että olis parempi mieli?
Kirottu Koira,
Halla
Kamala Kirous
Narttujen kamala kirous on taas kohdannut mut. Olen varmasti tehnyt jotain ihan hirveää sillä mulle tuli taas juoksut. Juoksujen aikaan mun masuun sattuu, ei tee mieli tehdä mitään (tekee mieli vaan nukkua), koko ajan pissattaa ja hermot on kireällä (ärsyttää vähän kaikki). Mä vuodan verta kuin pistetty sika. Isi vietiin Tampereelle juoksujen ajaksi, joten sen kanssa ei voi leikkiä (tosin siitä tulee aina ääliö kun mulla on juoksut, se on osa kirousta varmasti). Mua lohduttaa ainostaan ruoka (jota ei juoksujen aikaan koskaan ole tarpeeksi), äiti ja emäntä. Jos vaan tietäisin mistä tämä hirveä rangaistus johtuu, niin alkaisin heti kiltimmäksi ettei kirous enää kohtais mua... Mutta en tiedä :(Kamala Kirous masentaa mua. Silloin haluan vaan maata sohvalla ja huokailen kurjaa kohtaloani. Emännän sylissä oleminen ja rapsutus lohduttaa vähäsen (samoin lämmitetty kaurapussi joka vie kipua masusta) ja äidin hoito (kainalossa makoilu ja pusut) lohduttaa kans hiukan.
Kamalan Kirouksen yksi hirveimpiä osia on se etten pääse ollenkaan irti juoksemaan. Joudutaan vaan kävelemään remmissä. Yritän sitten nuuskutella kaikkea siinä ja purkaa energiaa sisällä, mutta ei se korvaa millään vapaana juoksemista. (Kaiken lisäksi emäntä on kieltänyt sohvan karmilta ja karmille hyppimisen) En tiedä miksei ne päästä mua irti. Jotenkin se kuulemma liittyy siihen että mä haluan hakea poikaystävää itselleni ja itkeä vollotan uroksille remmistä. Mutta melkein enemmän haluaisin kuitenkin vaan juosta niin että tuuli heiluttaa korvia ja jalat ei juuri edes koske maahan.
Miksi Kirous kohtasi mut taas? Miksi?
Ahdistaa, ärsyttää...
Äitikään ei voi pelastaa mua Kiroukselta, mutta se ei jätä mua yksin vaan on mun kaverina ja lohduttaa mua.
Voi Suuri Suru sentään...
Ainoa hyvä puoli Kamalassa Kirouksessa on se että se onneksi kestää vain 4 viikkoa kerrallaan. Sen jälkeen ruokaa on edelleen liian vähän ja vähän kiukuttaa, mutta pääsee sentään juoksemaan ja masu ei enää ole pipi. Isikin tulee kotiin ja ei enää ole tyhmä.
Onko teillä muilla kokemusta Kamalasta Kirouksesta? Miksi se tulee? Mitä voi tehdä kun se tulee? Kiukuttaako teitä silloin? Ja mitä teette että olis parempi mieli?
Kirottu Koira,
Halla
