HALLAN HARHAA - Tiistaina, 25.01.2011 klo 20:39
Emäntä ja isäntä kävi papan hautajaisissa ja mun piti olla hoidossa ekaa kertaa elämässäni yksikseen ja melkein vieraalla sedällä. Se kävi meillä kyllä ensin katsomassa mua ja mä kävin siellä iltahoidossa yhden illan ennen kuin jäin sinne viikonlopuksi. Emännällä oli kuulemma peruspositiivinen fiilis reissuun lähtiessä aina ekaan tekstariin saakka. Ensin kyseltiin monestiko päivässä mun pitäis kakata ja todettiin ettei me paljoa nukuttu ekana yönä (no ei kai kun siellä oli vaikka mitä jännää touhua! mä nukuin sit päivällä kun se setä meni töihin ja keräsin voimia seuraavaa yötä varten). Seuraavana yönä mä en mölynnyt enkä juoksennellut ja tonkinut paikkoja (kun mut oli vangittu kylppäriin eikä siellä ollut MITÄÄN irtaimistoa. Tai niin se setä luuli... mulla ei enää oo kenkiä). Pissasin viemärikaivoon kun se setä nukkui niin kauan. Sit me lenkkeiltiin ja mä esitin etten osaa kävellä reunassa ja etten jaksa kävellä kuin tooosi hitaasti ja nuuskutellen ja taisinpa kokeilla vähän vetää, jumittaa, rynniä ja räyhätäkin. On aina hauska katsoa miten tyypit reagoi. Ei haitannu yhtään vaikka meidän lenkit oli hitaita kun mä juoksin sisällä ympyrää ja leikin piilotetaan pallo sohvan alle leikkiä (mä piilotan ja setä kaivaa). Emäntä oli taas hermoraunion partaalla kun se tuli mua hakemaan eikä kuulemma ollut uskoa korviaan kun setä väitti ettei se saanut traumoja. No nähtäväksi jää kuullaanko siitä enää koskaan.
Mutta nyt mä vähän eksyin aiheesta: oikeasti mun piti kertoa karkulaisista. Mä nimittäin pyydystin emännän kanssa isin lisäksi yhden meille tuntemattoman karkulaisen tässä päivänä muutamana. Oltiin emännän kanssa kahdestaan ns. laatuaikalenkillä ja yhtäkkiä meidän luokse tuli joku tuntematon kaverityyppi. Emäntä katseli ja huuteli mutta sen omistajaa ei näkynyt. Mä leikin sen kans ja se mun kans ja yhtäkkiä ennen kuin tajusinkaan emäntä oli lassonnut sen karkulaisen mun remmin toiseen päähän tekemällä remmistä silmukan. Ja niin me käveltiin ensin lähitaloihin kyselemään tuntisko joku karkulaista (ei tuntenut) ja sitten kotiin. Se tyyppi oli kyllä aika rasittava kun se kiskoi mua koko ajan. Mä koitin mulkoilla sitä ja ihmettelin kun se yski ja niiskutti ja pärski. Päästiin meille ja isi ja äiti ei tietenkään oikein ilahtuneet tunkeilijasta mutta antoi sen tulla kun emäntä sanoi että pitää päästää. Se karkulainen oli meillä ehkä tunnin ja sinä aikana se merkkasi kaksi seinää, yhden maton ja meidän ruokasaavin. Emäntä konttasi sen perässä luutun kans, soitti löytöeläintaloon ja isännälle ja etsi sille sopivaa pantaa ja remmiä. Mua ja äitiä se tyyppi yritti nylkyttää mutta mä näytin sille mun parhaat hammasirvistykset niin se jätti mut rauhaan. Äiti taisi ryömiä peiton alle sänkyyn vaivihkaa. Ja isi liehui emännän helmoissa varmistelemassa että kaikki on ok. Kyllä me vähän ihmeteltiin että tuleekos se tyyppi nyt sitten meille asumaan? Mutta sitten emäntä nappasi sen mukaan ja oli poissa jonkin aikaa. Kun se tuli takaisin niin se oli vaihtanut karkulaisen isäntään. Ja ihan hyvä vaihtokauppa kyllä. Me on koitettu olla ekstra kiltisti nyt ettei meitä vaihdeta kehenkään ja emäntä on kyllä kehunutkin meitä kun oltiin niin kiltisti sen vieraan kanssa. Sitä mä vaan mietin että löysiköhän se oikeaan kotiin sieltä löytöeläintalosta? Ja mistähän se oli karannut? Ja miksihän se yski ja oli niin pullea? Se oli kuulemma tuttu sille löytöeläintalon pitäjälle. Eiköhän se ees tiedä että karkaaminen on tosi tuhmaa?
Oltiin ihan kahdestaan emännän kans lenkillä kun löydettiin se karkulainen (tai se löysi meidät)
Tämmöinen tyyppi se oli.
"Kuka sä oot?"
"Aiotko sä jäädä kans meille asumaan?"
Yritin tuijottaa sen kumoon kun se yritti astua mua.
Ei se ainakaan ollut surullinen vaikka olikin eksynyt kotoa:
Toivottavasti se on nyt omassa kodissa.
t. Kiltti ja Vieraanvarainen Karkulaisia Pelastava Halla
Karkulaisia
Nyt te tietysti luulette otsikon perusteella että mä olen päättänyt kuin päättänytkin alkaa tuhmaksi. Mutta siitä ei suinkaan ole kyse! Mä päätin kuitenkin kokeilla sitä kilttinä olemista vielä. Tai ainakin kilttinä olemisen yrittämistä. Ja voin kyllä kertoa että mun kiltteyttä onkin koeteltu melkoisesti mökkeilyn jälkeen. Ensinnäkin täällä kotona on ihan kamalan tylsää. Se jotenkin korostuu nyt kun mökillä oli niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Mä olen yrittänyt ehdottaa isännälle että tehtäis joka päivä täälläkin lumitöitä mutta se ei halua. Meillä ei ole takkaa eikä pihalla kuulemma voi pitää nuotiota ja saunakin lämpiää nappia painamalla. Ruokaa nyt sentään tehdään kotonakin ja isin juoksukoulu on aina käynnissä kun siihen on mahdollisuus, mutta silti... Lisäksi kiusauksia on ihan valtavasti. Mä olenkin sortunut silppuamaan pari lelua, lukuisia nenäliinoja, yhden remmin, Yukin pannan stopparin (nyt se pääsee karkuun siitä koska vaan ja karkaakin jos sitä ei vahdi haukkana... ei se kauas mee: osoittaa vaan että panta ei sitä pidättele), wc-harjan ja levittänyt vessan roskiksen useimpina vuorokausina ainakin kerran. MUTTA: olen kuitenkin melkoisen määrän kiusauksia voittanutkin. Kuten sen kun emäntä halusi lukea kirjaa ja syödä kanaleipää sängyssä ja jätti mut + leivän ja kirjan odottamaan sitä kun se haki juotavaa. En koskenut. En kirjaan enkä leipään (ne jaksaa vieläkin vaahdota siitä yhdestä kirjasta jonka mä luin).Emäntä ja isäntä kävi papan hautajaisissa ja mun piti olla hoidossa ekaa kertaa elämässäni yksikseen ja melkein vieraalla sedällä. Se kävi meillä kyllä ensin katsomassa mua ja mä kävin siellä iltahoidossa yhden illan ennen kuin jäin sinne viikonlopuksi. Emännällä oli kuulemma peruspositiivinen fiilis reissuun lähtiessä aina ekaan tekstariin saakka. Ensin kyseltiin monestiko päivässä mun pitäis kakata ja todettiin ettei me paljoa nukuttu ekana yönä (no ei kai kun siellä oli vaikka mitä jännää touhua! mä nukuin sit päivällä kun se setä meni töihin ja keräsin voimia seuraavaa yötä varten). Seuraavana yönä mä en mölynnyt enkä juoksennellut ja tonkinut paikkoja (kun mut oli vangittu kylppäriin eikä siellä ollut MITÄÄN irtaimistoa. Tai niin se setä luuli... mulla ei enää oo kenkiä). Pissasin viemärikaivoon kun se setä nukkui niin kauan. Sit me lenkkeiltiin ja mä esitin etten osaa kävellä reunassa ja etten jaksa kävellä kuin tooosi hitaasti ja nuuskutellen ja taisinpa kokeilla vähän vetää, jumittaa, rynniä ja räyhätäkin. On aina hauska katsoa miten tyypit reagoi. Ei haitannu yhtään vaikka meidän lenkit oli hitaita kun mä juoksin sisällä ympyrää ja leikin piilotetaan pallo sohvan alle leikkiä (mä piilotan ja setä kaivaa). Emäntä oli taas hermoraunion partaalla kun se tuli mua hakemaan eikä kuulemma ollut uskoa korviaan kun setä väitti ettei se saanut traumoja. No nähtäväksi jää kuullaanko siitä enää koskaan.
Mutta nyt mä vähän eksyin aiheesta: oikeasti mun piti kertoa karkulaisista. Mä nimittäin pyydystin emännän kanssa isin lisäksi yhden meille tuntemattoman karkulaisen tässä päivänä muutamana. Oltiin emännän kanssa kahdestaan ns. laatuaikalenkillä ja yhtäkkiä meidän luokse tuli joku tuntematon kaverityyppi. Emäntä katseli ja huuteli mutta sen omistajaa ei näkynyt. Mä leikin sen kans ja se mun kans ja yhtäkkiä ennen kuin tajusinkaan emäntä oli lassonnut sen karkulaisen mun remmin toiseen päähän tekemällä remmistä silmukan. Ja niin me käveltiin ensin lähitaloihin kyselemään tuntisko joku karkulaista (ei tuntenut) ja sitten kotiin. Se tyyppi oli kyllä aika rasittava kun se kiskoi mua koko ajan. Mä koitin mulkoilla sitä ja ihmettelin kun se yski ja niiskutti ja pärski. Päästiin meille ja isi ja äiti ei tietenkään oikein ilahtuneet tunkeilijasta mutta antoi sen tulla kun emäntä sanoi että pitää päästää. Se karkulainen oli meillä ehkä tunnin ja sinä aikana se merkkasi kaksi seinää, yhden maton ja meidän ruokasaavin. Emäntä konttasi sen perässä luutun kans, soitti löytöeläintaloon ja isännälle ja etsi sille sopivaa pantaa ja remmiä. Mua ja äitiä se tyyppi yritti nylkyttää mutta mä näytin sille mun parhaat hammasirvistykset niin se jätti mut rauhaan. Äiti taisi ryömiä peiton alle sänkyyn vaivihkaa. Ja isi liehui emännän helmoissa varmistelemassa että kaikki on ok. Kyllä me vähän ihmeteltiin että tuleekos se tyyppi nyt sitten meille asumaan? Mutta sitten emäntä nappasi sen mukaan ja oli poissa jonkin aikaa. Kun se tuli takaisin niin se oli vaihtanut karkulaisen isäntään. Ja ihan hyvä vaihtokauppa kyllä. Me on koitettu olla ekstra kiltisti nyt ettei meitä vaihdeta kehenkään ja emäntä on kyllä kehunutkin meitä kun oltiin niin kiltisti sen vieraan kanssa. Sitä mä vaan mietin että löysiköhän se oikeaan kotiin sieltä löytöeläintalosta? Ja mistähän se oli karannut? Ja miksihän se yski ja oli niin pullea? Se oli kuulemma tuttu sille löytöeläintalon pitäjälle. Eiköhän se ees tiedä että karkaaminen on tosi tuhmaa?
Oltiin ihan kahdestaan emännän kans lenkillä kun löydettiin se karkulainen (tai se löysi meidät)
Tämmöinen tyyppi se oli.
"Kuka sä oot?"
"Aiotko sä jäädä kans meille asumaan?"
Yritin tuijottaa sen kumoon kun se yritti astua mua.
Ei se ainakaan ollut surullinen vaikka olikin eksynyt kotoa:
Toivottavasti se on nyt omassa kodissa.
t. Kiltti ja Vieraanvarainen Karkulaisia Pelastava Halla
