HALLAN HARHAA - Lauantaina, 30.10.2010 klo 19:45
Kaikki alkoi jokin aika sitten kun mun korvia alkoi kutittaa. Ensin mä hoisin niitä itse. Hankasin maahan varsinkin ulkona metsässä ja hiekkakuopilla ja kun se ei auttanut niin kaivoin niitä tassuilla ja söin kaikki möhnät mitä sieltä tarttui tassuihin. Emäntä huomasi mun hoitotoimet ja halusi sekin kurkata korvaan. No eihän se pelkkään kurkkaukseen taas jäänyt vaan kohta se kaatoi mun korvaan nestettä ja hieroi ja käski ravistaa ja kuivasi vanulla ja vainosi niitä parin päivän välein. No kun sekään ei auttanut vaan mun korvat kutisi ja särki edelleen niin se alkoi soitella kaikille eläinlääkäreille. Ja eipä aikaakaan kun mä huomasin kiitäväni autolla eläinlääkäriin. No ei siinä mitään, sillä mä tykkään eläinlääkäristä. Sehän on se paikka jossa on paaaljon ihmisiä joiden työ on rapsuttaa mua ja leperrellä mulle. Ja ne syöttää namejakin. Tosi kivoja tyyppejä siis. Lisäksi siinä odotushuoneessa on vaikka kuinka paljon kavereita (joita ilkeä emäntä ei anna tervehtiä). Mä oikein kiskoin itseni eläinlääkärin ovesta sisään ja seisoin kiltisti puntarilla ja kaikkea. Mutta siitähän se kauheus alkoikin: ensinnäkin mä olen kuulemma läski pieni possu ja joudun laihdutuskuurille (ei mua se eka osuus haittaa eikä laihdutuskuurissakaan se lenkkeily, mutta mä saan nykyisin ihan kauhean vähän ruokaa!). Eikä mun kärsimykset jääneet siihen. Eläinlääkäri oli kiltti ja kehui mua ja rapsutti mua ja sit se alkoi kans tonkia mun korvia! Kävi ihan hirveän kipeää kun se sörkki niitä jollain kauhealla vempelellä ja yritti katsoa varmaan mun aivoihin saakka! Mutta mä olin hiljaa paikallani enkä venkoillut enkä mitään. Itkin vaan vähäsen aina kun korvaan kävi pipisti ja pyysin sitten anteeksi eläinlääkäriltä ja annoin sille pusuja ettei sen kans tulis paha mieli. Ei se kuulemma pystynyt näkemään mun aivoihin saakka eikä kokonaan edes tärykalvoa kun mun korvat oli niin supertähmäiset. Se otti siitä lähmästä näytten ja katsoi sitä ja sanoi että mulla on korvissa hiivaa. Sanoi vielä että mä olen reippain pikkupotilas jonka se tietää ja rapsutti mua joten en mä ollu sille vihainen. Loppujen lopuksi se oli varmaan emäntä joka käski sen ronkkia mun korvia ja kaikkihan sen tietää että kun emäntä käskee niin sit ei voi mitään. Se määräsi mulle korvatippoja ja särkylääkettä ja käski putsata korvia useasti.
No kohta emäntä sörkkikin mun korvia ja tunki sinne tippoja mutta onneksi sain palkaksi sen hirmuisen hyvän särkylääkkeen. Sitten nukuinkin koko päivän ja emäntä meinasi että mä en ole tainnut nukkua aikoihin kunnolla korvieni kanssa kun mua niin väsytti heti kun särkylääke vei kivun pois. Pari päivää sain niitä hyviä särkylääkkeitä ja kuulemma yhteensä 2-3 viikkoa mun korvia putsataan ja tipotellaan jatkuvasti. Voin muuten kertoa että se ei todellakaan ole musta kivaa.
No nyt mun korvat on alkaneet parantua ja mä olen tottunut niiden jatkuvaan sörkkimiseenkin (kyllä se menettelee koska siitä saa aina palkkaa lopuksi). Niin mitä tekee emäntä? Kaivaa sen inkvisitiolta perimät superkidutusvälineet ja käy mun kimppuun juuri kun mä en aavista mitään... Ensin se raahasi mut suihkuun ja kylpyyn vaikka mä en ollu oikeastaan juuri yhtään likainen hiekkakuoppalenkin jälkeen...
No tää nyt on vanha kuva mutta suunnilleen näin puhdas mä olin...
Mutta ei siinä auttanut mikään. Se pesi meidät vaikka me inhotaan sitä äidin kanssa molemmat!
Mutta Amme nyt on vielä pientä kun kyse on emännän koirankidutusvälineiden varastosta! Seuraavaksi se suuntasi muhun sellaisen kamalan puhina pöhinä koneen jonka ääntä ja puhinaa mä tosissani inhoan. Yritin vajota lattian läpi karkuun tai paeta sohvan alle mutta ei se auttanut:
Tuossa se hirveä kone on! Ette usko miten kauheasti se puhisee!
Yritin sulautua lattian alle ja piilottaa osan kidutusvälineistä alleni, mutta ei se auttanut.
Puhinan jälkeen mä olin ihan pörröinen ja toivoin pääseväni karkuun. Isäntä lohdutti mua antamalla mulle palasen lätystä joita se oli paistamassa (se ei yleensä osallistu meidän koirien kidutukseen ja siksi me tykätään siitä paljon, mutta ei sekään pysty estämään emäntää, ei kukaan pysty).
Mutta ei! Se kaappasi mut pöydälle ja otti sen toisen hirmuisen metelikoneen jonka kanssa ei saa yhtään heilua ettei lähde palasia irti korvasta tai ties mistä. Se kone syö karvoja ja mä pelkään sitä koska kesällä se villiintyi ja vei kaikki mun karvat niin että mä olin ihan kalju! Nyt olen saanut vähän kasvattetua karvoja ja taas se söi niistä ison läjän.
Tuommoinen se hirmuinen koirien kidutusväline on
Näin kalju musta tuli kesällä kun se kone söi kaikki mun karvat. Arvatkaa pelottaako jos se villiintyy taas.
Tuon koneen jälkeen oli vuodossa sakset. Nips Naps. Niidenkään aikana ei saa liikkua. Ja nekin syö karvoja mutta ei onneksi yhtä innokkaasti kuin tuo hirmukone.
Kuva kidutusväline kokoelmasta. Sakset, kampa ja karsta
Pääsisinkö pois jooko? Pelastakaa joku!
No jonkin ajan päästä emäntä sit vapautti mut ja haki imurin (se on kans hirmuinen puhiseva kone joka metelöi ja syö asioita). Piilouduin imuroinnin ajaksi isännän selän taakse.
Ja huh. Sitten oli mun koettelemukset toistaiseksi ohi. Mä sain toimia mallina ja sain siitä palkaksi koirankeksejä mutta kyllä mua vieläkin vähän pelottaa että koska emäntä keksii jonkin seuraavan kauhean kidutuksen. Se saattaa vaikka leikata mun kynnet! Eikä siltä voi välttyä sit millään kun se on kerran jotain päättänyt. Uskokaa pois, mä olen kokeillut kaikki konstit kiljumisesta ja pakenemisesta puremiseen ja piiloutumiseen eikä mikään toimi. Äiti ja isikään ei mahda sille mitään ja ne oli nytkin koko mun kidutustuokion omissa piiloissaan siihen saakka kunnes koko juttu oli ohi. Onko kenenkään muun emännällä yhtä hirveitä kidutusvälineitä kun mun emännällä?
Mä olen kuulemma nätti nyt kun mut on trimmattu (se on ihmisten käyttämä koodisana kidutukselle). Omasta mielestä mä olin ihan nätti jo hiekkakuopallakin. Sellainen luonnollinen. Au naturel.
Halla
Kidutusta
Tää viimeinen viikko on ollut ihan hirveä. Mä karkaisin Ainan luo, mutta se on kuulemma muuttanut enkä mä tiedä löydänkö mä sinne. Madi taas asuu niin kaukana että en tiedä jaksanko sinne asti ja ehtisinkö sinne valoisan aikana (pimeässä on ihan hirveästi mörköjä, ettäs tiedätte). Emäntä ja isäntä ei yhtään sääli mua ja äiti ja isikin on vaan tyytyväisiä kun niitä ei kiduteta.Kaikki alkoi jokin aika sitten kun mun korvia alkoi kutittaa. Ensin mä hoisin niitä itse. Hankasin maahan varsinkin ulkona metsässä ja hiekkakuopilla ja kun se ei auttanut niin kaivoin niitä tassuilla ja söin kaikki möhnät mitä sieltä tarttui tassuihin. Emäntä huomasi mun hoitotoimet ja halusi sekin kurkata korvaan. No eihän se pelkkään kurkkaukseen taas jäänyt vaan kohta se kaatoi mun korvaan nestettä ja hieroi ja käski ravistaa ja kuivasi vanulla ja vainosi niitä parin päivän välein. No kun sekään ei auttanut vaan mun korvat kutisi ja särki edelleen niin se alkoi soitella kaikille eläinlääkäreille. Ja eipä aikaakaan kun mä huomasin kiitäväni autolla eläinlääkäriin. No ei siinä mitään, sillä mä tykkään eläinlääkäristä. Sehän on se paikka jossa on paaaljon ihmisiä joiden työ on rapsuttaa mua ja leperrellä mulle. Ja ne syöttää namejakin. Tosi kivoja tyyppejä siis. Lisäksi siinä odotushuoneessa on vaikka kuinka paljon kavereita (joita ilkeä emäntä ei anna tervehtiä). Mä oikein kiskoin itseni eläinlääkärin ovesta sisään ja seisoin kiltisti puntarilla ja kaikkea. Mutta siitähän se kauheus alkoikin: ensinnäkin mä olen kuulemma läski pieni possu ja joudun laihdutuskuurille (ei mua se eka osuus haittaa eikä laihdutuskuurissakaan se lenkkeily, mutta mä saan nykyisin ihan kauhean vähän ruokaa!). Eikä mun kärsimykset jääneet siihen. Eläinlääkäri oli kiltti ja kehui mua ja rapsutti mua ja sit se alkoi kans tonkia mun korvia! Kävi ihan hirveän kipeää kun se sörkki niitä jollain kauhealla vempelellä ja yritti katsoa varmaan mun aivoihin saakka! Mutta mä olin hiljaa paikallani enkä venkoillut enkä mitään. Itkin vaan vähäsen aina kun korvaan kävi pipisti ja pyysin sitten anteeksi eläinlääkäriltä ja annoin sille pusuja ettei sen kans tulis paha mieli. Ei se kuulemma pystynyt näkemään mun aivoihin saakka eikä kokonaan edes tärykalvoa kun mun korvat oli niin supertähmäiset. Se otti siitä lähmästä näytten ja katsoi sitä ja sanoi että mulla on korvissa hiivaa. Sanoi vielä että mä olen reippain pikkupotilas jonka se tietää ja rapsutti mua joten en mä ollu sille vihainen. Loppujen lopuksi se oli varmaan emäntä joka käski sen ronkkia mun korvia ja kaikkihan sen tietää että kun emäntä käskee niin sit ei voi mitään. Se määräsi mulle korvatippoja ja särkylääkettä ja käski putsata korvia useasti.
No kohta emäntä sörkkikin mun korvia ja tunki sinne tippoja mutta onneksi sain palkaksi sen hirmuisen hyvän särkylääkkeen. Sitten nukuinkin koko päivän ja emäntä meinasi että mä en ole tainnut nukkua aikoihin kunnolla korvieni kanssa kun mua niin väsytti heti kun särkylääke vei kivun pois. Pari päivää sain niitä hyviä särkylääkkeitä ja kuulemma yhteensä 2-3 viikkoa mun korvia putsataan ja tipotellaan jatkuvasti. Voin muuten kertoa että se ei todellakaan ole musta kivaa.
No nyt mun korvat on alkaneet parantua ja mä olen tottunut niiden jatkuvaan sörkkimiseenkin (kyllä se menettelee koska siitä saa aina palkkaa lopuksi). Niin mitä tekee emäntä? Kaivaa sen inkvisitiolta perimät superkidutusvälineet ja käy mun kimppuun juuri kun mä en aavista mitään... Ensin se raahasi mut suihkuun ja kylpyyn vaikka mä en ollu oikeastaan juuri yhtään likainen hiekkakuoppalenkin jälkeen...
No tää nyt on vanha kuva mutta suunnilleen näin puhdas mä olin...
Mutta ei siinä auttanut mikään. Se pesi meidät vaikka me inhotaan sitä äidin kanssa molemmat!
Mutta Amme nyt on vielä pientä kun kyse on emännän koirankidutusvälineiden varastosta! Seuraavaksi se suuntasi muhun sellaisen kamalan puhina pöhinä koneen jonka ääntä ja puhinaa mä tosissani inhoan. Yritin vajota lattian läpi karkuun tai paeta sohvan alle mutta ei se auttanut:
Tuossa se hirveä kone on! Ette usko miten kauheasti se puhisee!
Yritin sulautua lattian alle ja piilottaa osan kidutusvälineistä alleni, mutta ei se auttanut.
Puhinan jälkeen mä olin ihan pörröinen ja toivoin pääseväni karkuun. Isäntä lohdutti mua antamalla mulle palasen lätystä joita se oli paistamassa (se ei yleensä osallistu meidän koirien kidutukseen ja siksi me tykätään siitä paljon, mutta ei sekään pysty estämään emäntää, ei kukaan pysty).
Mutta ei! Se kaappasi mut pöydälle ja otti sen toisen hirmuisen metelikoneen jonka kanssa ei saa yhtään heilua ettei lähde palasia irti korvasta tai ties mistä. Se kone syö karvoja ja mä pelkään sitä koska kesällä se villiintyi ja vei kaikki mun karvat niin että mä olin ihan kalju! Nyt olen saanut vähän kasvattetua karvoja ja taas se söi niistä ison läjän.
Tuommoinen se hirmuinen koirien kidutusväline on
Näin kalju musta tuli kesällä kun se kone söi kaikki mun karvat. Arvatkaa pelottaako jos se villiintyy taas.
Tuon koneen jälkeen oli vuodossa sakset. Nips Naps. Niidenkään aikana ei saa liikkua. Ja nekin syö karvoja mutta ei onneksi yhtä innokkaasti kuin tuo hirmukone.
Kuva kidutusväline kokoelmasta. Sakset, kampa ja karsta
Pääsisinkö pois jooko? Pelastakaa joku!
No jonkin ajan päästä emäntä sit vapautti mut ja haki imurin (se on kans hirmuinen puhiseva kone joka metelöi ja syö asioita). Piilouduin imuroinnin ajaksi isännän selän taakse.
Ja huh. Sitten oli mun koettelemukset toistaiseksi ohi. Mä sain toimia mallina ja sain siitä palkaksi koirankeksejä mutta kyllä mua vieläkin vähän pelottaa että koska emäntä keksii jonkin seuraavan kauhean kidutuksen. Se saattaa vaikka leikata mun kynnet! Eikä siltä voi välttyä sit millään kun se on kerran jotain päättänyt. Uskokaa pois, mä olen kokeillut kaikki konstit kiljumisesta ja pakenemisesta puremiseen ja piiloutumiseen eikä mikään toimi. Äiti ja isikään ei mahda sille mitään ja ne oli nytkin koko mun kidutustuokion omissa piiloissaan siihen saakka kunnes koko juttu oli ohi. Onko kenenkään muun emännällä yhtä hirveitä kidutusvälineitä kun mun emännällä?
Mä olen kuulemma nätti nyt kun mut on trimmattu (se on ihmisten käyttämä koodisana kidutukselle). Omasta mielestä mä olin ihan nätti jo hiekkakuopallakin. Sellainen luonnollinen. Au naturel.
Halla
