HALLAN HARHAA - Sunnuntaina, 16.05.2010 klo 14:28
Mutta välillä mun tulee kuuma. Varsinkin jos hepuloi auringossa niin siitä tulee tosi kuuma. Kotona mä olen kokeillut voisiko siihen auttaa sisätiloissa juoksentelu kun sisällä on viileämpää kuin auringossa pihalla, mutta ei se oikein toimi. Läähätys auttaa vähäsen ja emäntä väittää että mut tunnistaa nykyisin paitsi töminästä niin myös iloisesta läähätyksestä. Se pelkää kuulemma että mä saan lämpöhalvauksen vielä joku päivä. Paikoillaan makoilu viilentää jossain vaiheessa. Mutta lauantaina Madin ja isin kanssa lenkillä mä keksin uuden jutun: vesi on mukavan vilpoisaa. Ja kun emännällä ja sen siskoilla oli mukana vielä joku oranssi kalakin niin vedessä oli sitäkin kivempaa käydä.
Tosin mulla oli sen kalan kanssa ongelma. Ilmeisesti tarkoitus oli että ne heittää kalan veteen ja mä haen sen. Ensinnäkin: kun sinne veteen menee pidemmälle niin jalat ei yllä enää pohjaan. Ekalla kerralla se ei ollu ongelma: mä vaan menin eteen päin. Mutta sitten aloin miettiä että eihän sellainen ole ollenkaan normaalia etenemistä kun jalat ei ota mihinkään kiinni. Piti oikein pysähtyä pohtimaan asiaa. Sitten varovainen kokeilu: vedessä voi edetä kun vaan heiluttelee jalkoja. Varmistaakseni asian mun piti katsella emäntää kysyvästi ja sit se sanoikin että mä uin! Eteneminen ilman maakontaktia on siis uimista. Tästä rohkaistuneena uin sit kalan luokse ja siinä tulikin eteen seuraava pulma: vaikka mä kuinka sohin sitä tassuilla niin mä en saanu sitä kiinni. Se vaan upposi, pulpahti pintaan ja meni kauemmas. Typerä kala. Menin takaisin rantaan ja huiskin sitä sieltä tassuilla mutta sama homma. Sen jälkeen mä päätin että se kala saa tulla ihan itse rantaan sitten kun se haluaa.
Näin mä huiskin kalaa tassuilla että saisin sen kiinni.
Ei onnistunu. Olkoon typerä kala.
Kokeilin samaa rannasta, mut ei sekään onnistunu.
Emännän sisko kävi sit kahlaamalla hakemassa sen kalan ja me siirryttiin toiselle puolelle rantaa. Siellä mä uin vähän lisää ja sit arvatkaa mitä: kun mä en suostunu hakemaan sitä typerää kalaa niin isi haki sen mulle! Vaikka isi ei kuulemma oikeastaan ikinä ui, eikä se ees tykkää siitä että se kastuu. Mutta mua varten se haki kalan ainakin miljoona kertaa ja mä olin sitä vastassa rantavedessä ja se toi kalan mulle. Välillä me juostiin sen kalan kanssa ja kaivettiin hiekkaa, kieriskeltiin ja mä kierin vähän heinissä kans.
Näin hauskaa mulla oli kun ne haki kalan mua varten.
Isi toi kalan mulle ainakin miljoona kertaa.
Välillä me juostiin.
Madison oli mukana kans mutta se ei ui, eikä kaiva kuoppia, eikä kieriskele hiekassa tai heinissä. Voinkohan mä olla korvakoira vaikka mä teenkin niitä kaikkia juttuja? Vai oonkohan mä sittenkin enempi niin kuin isi? Illalla mua väsytti sit ihan kamalasti kaikki se uiminen ja kalojen miettiminen ja muu. Enkä mä sit jaksanut ees raivostua emännälle kun se trimmasi mut. Nyt on vähän viileämpi kun turkkia on vähemmän.
Madison ei tainnu ymmärtää miksi me kaivetaan kuoppia.
Eikä se tainnu tykätä kastumisesta.
ja se yritti olla huomaamatta mua kun mä hepuloin (ei onnistunu).
Aurinko paistaa pihalla. Mä meen ottaan aurinkoa ja metsästämään niitä isoja pulleita otuksia jotka lentää ja sanoo bzzz...
Kuinka krokotiili oppi uimaan
Täällä on Kuumaa. Mä vietän päivät ulkona pihalla auringossa maaten. Lataan itseeni auringon lämpöä, kierin heinissä, ihmettelen ötököitä (niitä voi syödä! Mut osa maistuu tosi pahalta). Välillä juoksen sisälle ja taas ulos, sisälle ja ulos. Emäntä sanoo että meillä on sisällä oikein rantafiilis kun lattiat on täynnä hiekkaa, heinää ja kaikkea muuta mitä mun jaloissa sisälle kulkeutuu. Mutta ei se raatsi kuitenkaan kieltää mua ravaamasta. Kun pakkohan mun on aina välillä käydä sisällä kertomassa kuinka ihanaa on maata auringossa!Mutta välillä mun tulee kuuma. Varsinkin jos hepuloi auringossa niin siitä tulee tosi kuuma. Kotona mä olen kokeillut voisiko siihen auttaa sisätiloissa juoksentelu kun sisällä on viileämpää kuin auringossa pihalla, mutta ei se oikein toimi. Läähätys auttaa vähäsen ja emäntä väittää että mut tunnistaa nykyisin paitsi töminästä niin myös iloisesta läähätyksestä. Se pelkää kuulemma että mä saan lämpöhalvauksen vielä joku päivä. Paikoillaan makoilu viilentää jossain vaiheessa. Mutta lauantaina Madin ja isin kanssa lenkillä mä keksin uuden jutun: vesi on mukavan vilpoisaa. Ja kun emännällä ja sen siskoilla oli mukana vielä joku oranssi kalakin niin vedessä oli sitäkin kivempaa käydä.
Tosin mulla oli sen kalan kanssa ongelma. Ilmeisesti tarkoitus oli että ne heittää kalan veteen ja mä haen sen. Ensinnäkin: kun sinne veteen menee pidemmälle niin jalat ei yllä enää pohjaan. Ekalla kerralla se ei ollu ongelma: mä vaan menin eteen päin. Mutta sitten aloin miettiä että eihän sellainen ole ollenkaan normaalia etenemistä kun jalat ei ota mihinkään kiinni. Piti oikein pysähtyä pohtimaan asiaa. Sitten varovainen kokeilu: vedessä voi edetä kun vaan heiluttelee jalkoja. Varmistaakseni asian mun piti katsella emäntää kysyvästi ja sit se sanoikin että mä uin! Eteneminen ilman maakontaktia on siis uimista. Tästä rohkaistuneena uin sit kalan luokse ja siinä tulikin eteen seuraava pulma: vaikka mä kuinka sohin sitä tassuilla niin mä en saanu sitä kiinni. Se vaan upposi, pulpahti pintaan ja meni kauemmas. Typerä kala. Menin takaisin rantaan ja huiskin sitä sieltä tassuilla mutta sama homma. Sen jälkeen mä päätin että se kala saa tulla ihan itse rantaan sitten kun se haluaa.
Näin mä huiskin kalaa tassuilla että saisin sen kiinni.
Ei onnistunu. Olkoon typerä kala.
Kokeilin samaa rannasta, mut ei sekään onnistunu.
Emännän sisko kävi sit kahlaamalla hakemassa sen kalan ja me siirryttiin toiselle puolelle rantaa. Siellä mä uin vähän lisää ja sit arvatkaa mitä: kun mä en suostunu hakemaan sitä typerää kalaa niin isi haki sen mulle! Vaikka isi ei kuulemma oikeastaan ikinä ui, eikä se ees tykkää siitä että se kastuu. Mutta mua varten se haki kalan ainakin miljoona kertaa ja mä olin sitä vastassa rantavedessä ja se toi kalan mulle. Välillä me juostiin sen kalan kanssa ja kaivettiin hiekkaa, kieriskeltiin ja mä kierin vähän heinissä kans.
Näin hauskaa mulla oli kun ne haki kalan mua varten.
Isi toi kalan mulle ainakin miljoona kertaa.
Välillä me juostiin.
Madison oli mukana kans mutta se ei ui, eikä kaiva kuoppia, eikä kieriskele hiekassa tai heinissä. Voinkohan mä olla korvakoira vaikka mä teenkin niitä kaikkia juttuja? Vai oonkohan mä sittenkin enempi niin kuin isi? Illalla mua väsytti sit ihan kamalasti kaikki se uiminen ja kalojen miettiminen ja muu. Enkä mä sit jaksanut ees raivostua emännälle kun se trimmasi mut. Nyt on vähän viileämpi kun turkkia on vähemmän.
Madison ei tainnu ymmärtää miksi me kaivetaan kuoppia.
Eikä se tainnu tykätä kastumisesta.
ja se yritti olla huomaamatta mua kun mä hepuloin (ei onnistunu).
Aurinko paistaa pihalla. Mä meen ottaan aurinkoa ja metsästämään niitä isoja pulleita otuksia jotka lentää ja sanoo bzzz...
