Takaisin




HALLAN HARHAA - Torstaina, 09.04.2015 klo 14:11

Kun emännällä on hatarat aivot...

Niin silloin kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Meillä oli lattioiden hiomisoperaatio, jonka takia hirveän sählingin kera kaikki huonekalut ja muut tavarat (myös mun rotat!) sullottiin kahteen huoneeseen ja me pakkauduttiin autoon ja karautettiin itsemme evakkoon. Evakkopaikka sijaitsi hotelli Samanttassa johon me koirakansalaisetkin olimme tervetulleita.



Ekana iltana emäntä ja isäntä vähän arpoivat että mitenhän meidän nukkumisjärjestelyiden käy ja vangitsivat minut ja äidin kylppäriin, koska me ei olla vielä nukuttu sen Nuoren Herra O:n kanssa (ja koska mikään mahti maailmassa ei pidä minua poissa sängyn peitteiden sisältä jos sinne on mitenkään mahdollista ujuttautua)... Tosin siinä oli sellainen ongelma että kaiken hässäkän keskellä emäntä oli unohtanut pakata meille koirapedin mukaan. No ei muuta kuin meidän takit ja isännän ulkoilukamppeet pehmusteiksi ja nukkumaan. Seuraavana aamuna mun takki oli ihan pissainen koska emäntä ei ollut herännyt herätyskelloon. Ups. Emäntä takkipyykille, isäntä ulos ja aamupalan jälkeen me hipsittiin Mustiin ja Mirriin etsimään mulle takkia.



Tai no: ensin me hipsittiin siihen vastaanottotiskille kysymään että josko ne haluais siivota meidän huoneen sillä aikaa kun me ollaan poissa... Ja onnistuihan se. Mustin ja Mirrin myyjän ilme oli näkemisen arvoinen kun sinne lompsi emäntä kera liinassa olevan Nuoren Herra O:n sekä meidän koirakansalaisten kanssa. Isi ois halunnu ostella leluja, äiti luita ja mä oisin halunnu kiivetä sen myyjän syliin. Sitten oli emäntä joka ei tietty voinut vaan sanoa että se haluaa mulle takin vaan sen piti selittää koko soppa (onneksi se myyjä on tuttu). Sitten soviteltiin... Myyjä sovitti sen jälkeen kun emäntä oli luvannut etten pure... emäntä kun ei oikein taipunut liinan ja muiden kanssa siihen sovitteluhomaan. Oikeasti viekö joku sinne koiria jotka puree? Kyllä vie. :( juuri edellisellä viikolla oli kuulemma taas koira purrut joten myyjää meinasi vähän pelottaa. Surullista. Elkää purko niitä myyjiä, ne on tosi kivoja oikeasti (toikin osaa rapsuttaa niinku just oikein ja joskus sillä on namusia).



Kohta me lompsittiin takaisin hotellille sen takin kera.



Takki osoittautui tosi hyväksi joten seuraavana päivänä me palattiin sinne myymälään ostamaan kakkapusseja (jotka emäntä oli unohtanut) ja kokeilemaan löytyiskö sieltä isille takkia. Tällä kertaa Nuori Herra O oli vaunuissa joita emäntä hytkytti joten emäntä sovitti takin isille. Niin ja äidille, mutta sille se takki oli liika iso. Emäntä osti isille takin, nakkasi meidät takaisin hotellille ja lähti käyttämään isiä eläinlääkärissä.



Emäntä ja eläinlääkäri olivat jutelleet isin eläinlääkärin aikana:

1) kastraatiopiikistä ehkäisemään eturauhastulehduksen uusimista
2) isin taannoisesta haima yms tulehduksesta ja siihen liittyvästä ruokavaliosta
3) rasvalisistä isin iholle
4) isin painosta
5) taannoisesta pattien poistosta ja jäljelle jääneestä rasvapatista
6) isin korvista
7) isin iästä
8) minusta (koska se ell tunsi mutkin)
9) koirien kasvatuksesta
10) yleisesti bedlingtoneista
12) isin tasapainosta joka välillä heittää
13) neurologeista
14) vauvoista
15) vanhoista koirista ja niiden tottumisesta uusiin asioihin



ja sitten isin korvat oli putsattu ja emäntä oli maksanut ja kiireen vilkkaa se kiidätti isin takaisin hotellille koska sillä oli karmea nälkä. Ja sitten se viiletti takaisin (huomaa että kaikki tapahtuu vaunuilla) syömään kera Nuoren Herra O:n. Syömässä ollessaan se oli sitten ottanut kuvan isännälle siitä laskusta ja ollut selittämässä kuinka kivaa oli kun isiä ei pistetty. ... ei pistetty. Paitsi että kun piti pistää se kastraatiopiikki. Emäntä oli unohtanut sen.



Joten ei muuta kuin nopeusennätys kotipizzan syönnissä ja Nuoremman Herra O:n ruokinta samaisessa paikassa ja siitä kiitolaukkaa (edelleen vaunujen kanssa) ensin ell kysymään saataisko me vielä se piikki ja sitten hotellille hakemaan isi (ja meidät muut koska me ei enää haluttu olla siellä yksin) ja siitä sitten ell luo koko konkkaronkka. Isille piikki (isi ei arvostanut toista ell reissua samalle päivälle) ja siitä... arvatkaapa minne?



No Mustiin ja Mirriin tietty koska emäntä oli huomannu ettei se mun takki sittenkään ollu äidille mitenkään liian iso että jos kuitenkin ostaisi vielä yhden. Olisitte nähneet sen myyjän naaman kun me laukottiin sinne kolmatta kertaa sovittamaan niitä samoja takkeja ja toista kertaa samalle päivälle ja taas koko sakin kanssa... mutta se oli ihan tosi kohtelias eikä sanonu mitään.

Sitten me palattiin hotellille. Se vastaanottovirkailija tervehti taas meitä iloisesti mutta emännän mukaan sillä oli vähän outo ilme. En ymmärrä miksi. Vastahan se oli laukkonut siitä tiskin ohi:
1) aamulla koko sakin kanssa ees taas viemään meitä pissalle
2) Nuoren Herra O:n kanssa aamupalalle
3) ja takaisin tiskille kysymään koska ne haluaa siivota meidän huoneen
4) koko sakin kanssa Mustiin ja Mirriin ja takaisin
5) isin ja Nuoren Herra O:n kanssa ell ja takaisin
6) Nuoren Herra O:n kanssa syömään
7) koko sakin kanssa takaisin sinne ell ja M&M:n kautta takaisin.
Ja tää kaikki ennen klo 15... Ja vaunujen kanssa.



Jossain siinä välissä kun ne oli isin kanssa siellä ell keikalla niin siivojaa oli käyny siivoamassa meidän huoneen sillä kun emäntä lähti minä makoilin petaamattomassa sängyssä ja kun se tuli takaisin sänky oli pedattu (oli sovittu että siellä saa käydä). Emäntä sanoi että olis ollut kiva nähdä kuinka se oli sujui. Minä en kerro mitään muuta kun että sen siivoojan nenä oli vähän märkä kun se lähti.



Ihan hyvä päivä se oli. Kuulemma emäntä ei enää väitä etteikö ne imetyshormonit ja yöheräilyt vähän vaikuttais muistiin, vaikka ihan loogistahan se on että kolme takkia = kolme reissua M&M kauppaan ja 2 hoidettavaa asiaa ell = 2 reissua ell...



Mutta se on sanottava että kaikissa oli hyvä asiakaspalvelu. Hotellia voi suositella (Nuorempaa Herra O:ta oli kuulemma käyty viihdyttämässä aamupalalla niin että äiti sai syödä rauhassa :) ), Musti ja Mirri on meillä hyvä, takit on hyvät ja istuu kivasti (kiitos vaan Rukka!) ja eläinlääkäriasiatkin hoitui mukavasti... ja kotipizzassa oli kuulemma mennyt ihan hyvin vaunujen ja Nuoren Herra O:n ruokailun kanssa myös.

Hotelliasukki, Halla

ps. Näissä kuvissa on ny ne takit. Aika hyvät vai mitä?