HALLAN HARHAA - Sunnuntaina, 07.11.2010 klo 18:20
Kun hiipii matalana niin se ei ehkä hoksaa mua eikä siksi voi syödä mua suihinsa.
Koitin kartoittaa aluetta nuuskimalla mutta se valkoinen tahma ei haise paljon millekään.
Kaivuu tutkimukset onneksi osoitti että maa on tallessa sen tahman alla. Huh mikä helpotus!
Löysin vaan yhden kepin koko metsästä ja mietin pitäisikö se viedä kotiin turvaan. Emäntä ei antanut. Se ei taas ymmärrä
No kun alkoi vaikuttaa ettei se valkoinen mönjä ehkä olekaan kovin vaarallista niin uskalsin kokeilla juoksemista. Onnistuihan se.
Välillä tietysti vaan tähystelin näkymia
Sitä tahmaa jäi vähän mun nenäänkin
Se on aika kylmää!
Kun päästiin kotiin niin mä menin kylppäriin ihan mielelläni sulamaan. Siellä on lattialämmitys ja se tuntui paakkujaloissa aika kivalta. Nyt mä olen sit levännyt isännän kanssa sohvalla. Ottaa voimille tää asioiden selvittäminen ja pohtiminen.
Eilen ennen kuin valkoinen aine muutti koko maailman mä kävin hierojalla. Olen tässä jo jonkin aikaa kävellyt niin kuin kameli: saman puolen jalat samassa tahdissa. Emäntä luki jostain että se voi kertoa selkäkivusta ja se on sit piinannut mua lämpimän kaurapussin kanssa (mä mieluummin avaisin sen pussin ja söisin ne kaurat kun makaisin paikoillani), särkylääkkeiden kera ja tunnustelemalla, venyttelemällä ja ties ja mitä. Nyt sitten käytiin hierottavana. Musta se oli hirmuisen hauskaa. Oisin halunnut koko ajan kiivetä sen hierojan syliin ja pusuttaa sen märäksi ja hiippailla tutkimassa paikkoja ja... Mutta EI! Siellä piti vaan maata paikallaan ja maata paikallaan ja se tyyppi löysi musta ainaski miljoona kipeää paikkaa eikä se ymmärtäny olla sörkkimättä niitä vaikka mä mulkoilin sitä. Luulen että maailmassa on siis muitakin yhtä tyhmiä ja julmia tyyppejä kuin emäntä. En tiedä onko se ajatus lohdullinen vai pelottava. Täytyy kyllä myöntää että se hieronta vähän auttoi eikä mun lapaa enää särje niin paljoa. Mun pitää kuulemma nyt lenkkeillä rauhallisesti (säntäilemättä, törmäilemättä ja riekkumatta) kokonainen viikko ja jos oireet ei kummene niin joudun uusinta käsittelyyn. Mä käyn nyt sit emännän kanssa kahdestaan puolen tunnin lenkkejä. Mutta sisällä mikään ei estä mua riekkumasta äidin kanssa!
No sitten kun ne oli aikansa vatvoneet mun kipeitä lihaksia niin mä pääsin vapaaksi ja arvatkaa mitä siellä oli? Maailman ihanimpia minityyppejä! Kuulemma whippetin pentuja! Niiden äiti ei ensin ois halunnut että mä kosken niihin mutta sit kun mä vaan olin tosi nätisti niin mä sain kuin sainkin olla niiden kanssa. Musta oli tosi hämmentävää kun ne tyypit oli niin pieniä ja niitä oli joka puolella! Osa niistä luuli mun korvia vieheeksi ja toiset luuli mun häntää leluksi. Ihan hassuja! Niiden kanssa piti olla tosi varovasti kun ne taisi olla ihan vauvoja. Vauvoille tulee herkästi pipejä joten mä enimmäkseen vaan nuuskutin niitä ja heilutin niille häntää.
Tämmösiä tyyppejä. Ihan hassun hauskoja! Mä en oo ikinä aikasemmin nähny tommosia jotka on noin paljon mua pienempiä. En oo ihan varma voiko niistä oikeesti tulla yhtä isoja ja mahtavia kuin Aina on? Jos oisin varma niin oisin ottanu kyllä ainakin yhden meille kotiin kaveriksi!
Onko teidän muiden metsät uhanneet kadota valkoisen aineen alle? Onko tää ihan normaalia? Entä luuletteko että noin pienistä tyypeistä voi kasvaa isona whippettejä? Oisko mun pitäny ottaa yks mukaan?
T. Halla
Kun mun metsä melkein katosi
Hui kuinka jännittävä päivä tänään on ollut! Nimittäin yön aikana ulkona oli tapahtunut jotain kummallista: joka paikassa on jotain valkoista ainetta/tahmaa. Se on mun mielestä epäilyttävää! Nimittäin eilen sitä oli paaljon vähemmän (vain satunnaisia laikkuja paikoitellen) mutta tänään sitä on kaikkialla. Aikookohan se syödä kaiken sisuksiinsa? Metsäkin oli ihan sen peitossa ja se tattui muhun kiinni! Mua vähän jännitti että se syö mutkin sisuksiinsa joten mä hipsin lenkillä ihan matalana:Kun hiipii matalana niin se ei ehkä hoksaa mua eikä siksi voi syödä mua suihinsa.
Koitin kartoittaa aluetta nuuskimalla mutta se valkoinen tahma ei haise paljon millekään.
Kaivuu tutkimukset onneksi osoitti että maa on tallessa sen tahman alla. Huh mikä helpotus!
Löysin vaan yhden kepin koko metsästä ja mietin pitäisikö se viedä kotiin turvaan. Emäntä ei antanut. Se ei taas ymmärrä
No kun alkoi vaikuttaa ettei se valkoinen mönjä ehkä olekaan kovin vaarallista niin uskalsin kokeilla juoksemista. Onnistuihan se.
Välillä tietysti vaan tähystelin näkymia
Sitä tahmaa jäi vähän mun nenäänkin
Se on aika kylmää!
Kun päästiin kotiin niin mä menin kylppäriin ihan mielelläni sulamaan. Siellä on lattialämmitys ja se tuntui paakkujaloissa aika kivalta. Nyt mä olen sit levännyt isännän kanssa sohvalla. Ottaa voimille tää asioiden selvittäminen ja pohtiminen.
Eilen ennen kuin valkoinen aine muutti koko maailman mä kävin hierojalla. Olen tässä jo jonkin aikaa kävellyt niin kuin kameli: saman puolen jalat samassa tahdissa. Emäntä luki jostain että se voi kertoa selkäkivusta ja se on sit piinannut mua lämpimän kaurapussin kanssa (mä mieluummin avaisin sen pussin ja söisin ne kaurat kun makaisin paikoillani), särkylääkkeiden kera ja tunnustelemalla, venyttelemällä ja ties ja mitä. Nyt sitten käytiin hierottavana. Musta se oli hirmuisen hauskaa. Oisin halunnut koko ajan kiivetä sen hierojan syliin ja pusuttaa sen märäksi ja hiippailla tutkimassa paikkoja ja... Mutta EI! Siellä piti vaan maata paikallaan ja maata paikallaan ja se tyyppi löysi musta ainaski miljoona kipeää paikkaa eikä se ymmärtäny olla sörkkimättä niitä vaikka mä mulkoilin sitä. Luulen että maailmassa on siis muitakin yhtä tyhmiä ja julmia tyyppejä kuin emäntä. En tiedä onko se ajatus lohdullinen vai pelottava. Täytyy kyllä myöntää että se hieronta vähän auttoi eikä mun lapaa enää särje niin paljoa. Mun pitää kuulemma nyt lenkkeillä rauhallisesti (säntäilemättä, törmäilemättä ja riekkumatta) kokonainen viikko ja jos oireet ei kummene niin joudun uusinta käsittelyyn. Mä käyn nyt sit emännän kanssa kahdestaan puolen tunnin lenkkejä. Mutta sisällä mikään ei estä mua riekkumasta äidin kanssa!
No sitten kun ne oli aikansa vatvoneet mun kipeitä lihaksia niin mä pääsin vapaaksi ja arvatkaa mitä siellä oli? Maailman ihanimpia minityyppejä! Kuulemma whippetin pentuja! Niiden äiti ei ensin ois halunnut että mä kosken niihin mutta sit kun mä vaan olin tosi nätisti niin mä sain kuin sainkin olla niiden kanssa. Musta oli tosi hämmentävää kun ne tyypit oli niin pieniä ja niitä oli joka puolella! Osa niistä luuli mun korvia vieheeksi ja toiset luuli mun häntää leluksi. Ihan hassuja! Niiden kanssa piti olla tosi varovasti kun ne taisi olla ihan vauvoja. Vauvoille tulee herkästi pipejä joten mä enimmäkseen vaan nuuskutin niitä ja heilutin niille häntää.
Tämmösiä tyyppejä. Ihan hassun hauskoja! Mä en oo ikinä aikasemmin nähny tommosia jotka on noin paljon mua pienempiä. En oo ihan varma voiko niistä oikeesti tulla yhtä isoja ja mahtavia kuin Aina on? Jos oisin varma niin oisin ottanu kyllä ainakin yhden meille kotiin kaveriksi!
Onko teidän muiden metsät uhanneet kadota valkoisen aineen alle? Onko tää ihan normaalia? Entä luuletteko että noin pienistä tyypeistä voi kasvaa isona whippettejä? Oisko mun pitäny ottaa yks mukaan?
T. Halla
