HALLAN HARHAA - Tiistaina, 20.04.2010 klo 14:27
tässä kuva meistä kaikista sisaruksista sillon kun veljet asui vielä kotona
No mut siis asiaan: Remu tuli käymään kylässä lauantaina. Emäntä oli yllättynyt kun se muisti meidät ja me se, mutta siitä vaan taas näkee kuinka vähän ihmiset yleensäkään ymmärtää mistään. Kuka nyt veljensä unohtais? Haloo? Remu oli kasvanu mua (ja äitiäkin) isommaksi mutta se ei oikeastaan ollu mikään ylläri, koska se oli jo syntyessään mua isompi. Ja ei sen koko sitä paljoa auttanu. Me jatkettiin siitä mihin jäätiin kun se lähti: mä käskin sen pöydän alle makaamaan alistuneena ja leikin sen kanssa ”mä puren sua kaulasta ja sä makaat paikallasi” –leikkiä. Se on mun mielestä tosi kiva leikki! Ja Remu on melkein paras siinä leikissä sillä se makaa vaan paikallaan ja odottaa että mä murisen sen korvaan ja haukun sille ja läimin sitä tassulla ja hypin sen päällä! Joskus se yrittää nousta ja vähän murista takaisin mutta silloin kun tarttuu sen turkkiin ja ravistaa niin se muistaa taas miten sen piti olla. Mutta arvatkaapa vaan saatiinko leikkiä rauhassa? No eipä tietenkään ei. Emäntä väitti että Remulla ei ole kivaa. Ketä se kiinnostaa ja mitä väliä sillä on? Kenen emäntä se oikein luulee olevansa? Ja miten maailmassa Remu uskalsi sanoa siitä mitään? Mä ajoin sen sit makaamaan nurkkaan kun ei sen kans saanu ees leikkiä.
tässä me ollaan Remun kanssa
näin kun sitä katsoo...
..niin se ymmärtää itsekin että se on on parempi mennä nurkkaan.
näin kivaa sillä oli nurkassa
No onneksi emäntä sit vähän kidutti sitä kampaamalla, pesemällä ja trimmaamalla. Tietääpähän sitten millaista täällä on asua. Mua kammataan ainakin kerran viikossa ja jos mä puren ihan vähän vaan vastalauseeksi niin ne kantaa mut suihkuun jäähylle.
Remun ei jäänyt meille asumaan (en ihmettele) vaan jatkoi matkaa Leville. Ja meidän elämä jatkui taas aika normaalisti. Mä kävin emännän kanssa lenkillä mun metsässä ja ette arvaa mitä siellä oli? Jotain jättiläiskoiria! Emäntä sanoi niitä irlanninsusikoiriksi ja mun piti ensin vähän miettiä, että onkohan ne vaarallisia. Mutta sitten mä kävin haistelemassa niitä ja totesin, että ne haisee vaan koiralle eli mä voin komennella niitä. Mutta siitä seurasikin seuraava järkytys: ne ei uskoneet mun komentelua ollenkaan! Vaikka mä kuinka huusin ja haukuin ja murisin niille niin ne vaan seisoi paikallaan ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Sitten mä ajattelin, että ne on ehkä kuuroja ja revin niitä kokeeksi vähän turkista. Mutta ei ne reagoineet siihenkään. Onkohan ne sekä kuuroja että tunnottomia? Lisäksi musta tuntuu, että ne oli vähän tyhmiä. Koska viisaampi koira olis ymmärtänyt, että kun metsän omistaja tulee paikalle niin olis hyvä vähän alistua. Ja muutenkin, jos ne ois menneet vaikka maahan makaamaan niin niiden kanssa ois voinu painia, mutta ei ne älynneet sitäkään. Niiden emäntä oli vähän fiksumpi sillä se lässytti mulle, kumartui alas ja rapsutteli mua ja vaan nauroi kun mä huiskin sitä mutatassuilla. Mun oma emäntä aina komentelee kun sitä huiskii mutatassuilla. Kyllä se pisti vähän miettimään että miten on niin tyhmillä (kuuroilla ja tunnottomilla) koirilla niin viisas emäntä ja sit metsän valtiaan pitää tyytyä tollaseen emäntään niin kuin mun. Ei oo tasa-arvoa tässä maailmassa ei.
Metsälenkin jälkeen päästiin kotiin ja mun kidutustuokion (ne pesi taas mun tassut) jälkeen mä pääsin jatkamaan mun tehtäviä. Velipoika nimittäin toi mulle possulelun ja mulla meni sen valmistamiseen jopa 4 päivää! Nyt se on valmis ja mä olen selvittänyt mistä se röhkiminen kuuluu. Emäntä on imuroinut possun sisälmyksiä joka päivä ja imuroidessaan se aina mutisee jotain koiranpennuista ja ikuisesta sotkusta. Mä en ymmärrä miksi se vaivautuu imuroimaan kun se tarkotta,a että mun pitää alottaa tää kämpän sisustus joka päivä alusta. Enkä muutenkaan tajua miksi se aina valittaa. Possu oli sentään mun oma lelu. Ikioma. Enkä mä ole nyt moneen päivään varastanut mitään kiellettyä. Sukkia, nenäliinoja, vessapaperirullia ja roskia ei lasketa. Mun mielestä oikeasti kiellettyjä on kirjastonkirjat ja emännän kännykkä ja kengät, koska niistä se tuntuu oikeasti hermostuvan. Niin ja kanniskelua ei mun mielestä kans tarvis laskea. Jos ne ymmärtäis itse kuinka paljon hienommat kumisaappaat on keskellä olohuoneen lattiaa niin mun ei tarvis kantaa niitä sinne öisin.
.JPG/_smaller.jpg)
tässä on mun possu nyt kun se on valmis
ja tässä mä viimeistelen sitä sisällä ollutta röhkimiskonetta
No nyt se emäntä hakee taas sitä imuria joten mun täytyy mennä tappamaan se suulake. Se on sinnikäs pirulainen mutta kun sille tarpeeksi huutaa ja puree niin lopulta se alistuu ja menee nurkkaan olemaan hiljaa. Mä olen urhea imurin tappaja!
Kun veli kävi kylässä ja mä näin isoja koiria mun metsässä…
Mun velipojat Remu ja Kuura muutti pois kotoa, kun mä olin 9 viikkoa vanha. Pari viikkoa myöhemmin Lumokin muutti omaan kotiin ja mä jäin yksin äitin ja isin kanssa. Joskus musta tuntuu, että olis ollut paljon helpompaa muuttaa kans omaan kotiin. Nyt mä oon varmaan aina joku pentu. Olis paljon helpompaa hallitakin, kun ei tarvis ensin syrjäyttää oma äitiä vallasta. Kun vaikka mä riekun ja puren ja räyhään, niin äiti osaa vaan ottaa sen yhden katseen, joka tarkottaa, että sillä menee kohta hermot ja sit mä en voi sille mitään muuta ku alistua. Huah. Toisaalta äiti osaa kyllä olla välillä ihan reilukin. Ainakin emäntä väittää että kuka tahansa muu kuin mun äiskä ja iskä olis jo pistänyt mulle jotain rajoja. Kuulemma Kuuraa määräilee joku Wäinö koira nykyisin.tässä kuva meistä kaikista sisaruksista sillon kun veljet asui vielä kotona
No mut siis asiaan: Remu tuli käymään kylässä lauantaina. Emäntä oli yllättynyt kun se muisti meidät ja me se, mutta siitä vaan taas näkee kuinka vähän ihmiset yleensäkään ymmärtää mistään. Kuka nyt veljensä unohtais? Haloo? Remu oli kasvanu mua (ja äitiäkin) isommaksi mutta se ei oikeastaan ollu mikään ylläri, koska se oli jo syntyessään mua isompi. Ja ei sen koko sitä paljoa auttanu. Me jatkettiin siitä mihin jäätiin kun se lähti: mä käskin sen pöydän alle makaamaan alistuneena ja leikin sen kanssa ”mä puren sua kaulasta ja sä makaat paikallasi” –leikkiä. Se on mun mielestä tosi kiva leikki! Ja Remu on melkein paras siinä leikissä sillä se makaa vaan paikallaan ja odottaa että mä murisen sen korvaan ja haukun sille ja läimin sitä tassulla ja hypin sen päällä! Joskus se yrittää nousta ja vähän murista takaisin mutta silloin kun tarttuu sen turkkiin ja ravistaa niin se muistaa taas miten sen piti olla. Mutta arvatkaapa vaan saatiinko leikkiä rauhassa? No eipä tietenkään ei. Emäntä väitti että Remulla ei ole kivaa. Ketä se kiinnostaa ja mitä väliä sillä on? Kenen emäntä se oikein luulee olevansa? Ja miten maailmassa Remu uskalsi sanoa siitä mitään? Mä ajoin sen sit makaamaan nurkkaan kun ei sen kans saanu ees leikkiä.
tässä me ollaan Remun kanssa
näin kun sitä katsoo...
..niin se ymmärtää itsekin että se on on parempi mennä nurkkaan.
näin kivaa sillä oli nurkassa
No onneksi emäntä sit vähän kidutti sitä kampaamalla, pesemällä ja trimmaamalla. Tietääpähän sitten millaista täällä on asua. Mua kammataan ainakin kerran viikossa ja jos mä puren ihan vähän vaan vastalauseeksi niin ne kantaa mut suihkuun jäähylle.
Remun ei jäänyt meille asumaan (en ihmettele) vaan jatkoi matkaa Leville. Ja meidän elämä jatkui taas aika normaalisti. Mä kävin emännän kanssa lenkillä mun metsässä ja ette arvaa mitä siellä oli? Jotain jättiläiskoiria! Emäntä sanoi niitä irlanninsusikoiriksi ja mun piti ensin vähän miettiä, että onkohan ne vaarallisia. Mutta sitten mä kävin haistelemassa niitä ja totesin, että ne haisee vaan koiralle eli mä voin komennella niitä. Mutta siitä seurasikin seuraava järkytys: ne ei uskoneet mun komentelua ollenkaan! Vaikka mä kuinka huusin ja haukuin ja murisin niille niin ne vaan seisoi paikallaan ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Sitten mä ajattelin, että ne on ehkä kuuroja ja revin niitä kokeeksi vähän turkista. Mutta ei ne reagoineet siihenkään. Onkohan ne sekä kuuroja että tunnottomia? Lisäksi musta tuntuu, että ne oli vähän tyhmiä. Koska viisaampi koira olis ymmärtänyt, että kun metsän omistaja tulee paikalle niin olis hyvä vähän alistua. Ja muutenkin, jos ne ois menneet vaikka maahan makaamaan niin niiden kanssa ois voinu painia, mutta ei ne älynneet sitäkään. Niiden emäntä oli vähän fiksumpi sillä se lässytti mulle, kumartui alas ja rapsutteli mua ja vaan nauroi kun mä huiskin sitä mutatassuilla. Mun oma emäntä aina komentelee kun sitä huiskii mutatassuilla. Kyllä se pisti vähän miettimään että miten on niin tyhmillä (kuuroilla ja tunnottomilla) koirilla niin viisas emäntä ja sit metsän valtiaan pitää tyytyä tollaseen emäntään niin kuin mun. Ei oo tasa-arvoa tässä maailmassa ei.
Metsälenkin jälkeen päästiin kotiin ja mun kidutustuokion (ne pesi taas mun tassut) jälkeen mä pääsin jatkamaan mun tehtäviä. Velipoika nimittäin toi mulle possulelun ja mulla meni sen valmistamiseen jopa 4 päivää! Nyt se on valmis ja mä olen selvittänyt mistä se röhkiminen kuuluu. Emäntä on imuroinut possun sisälmyksiä joka päivä ja imuroidessaan se aina mutisee jotain koiranpennuista ja ikuisesta sotkusta. Mä en ymmärrä miksi se vaivautuu imuroimaan kun se tarkotta,a että mun pitää alottaa tää kämpän sisustus joka päivä alusta. Enkä muutenkaan tajua miksi se aina valittaa. Possu oli sentään mun oma lelu. Ikioma. Enkä mä ole nyt moneen päivään varastanut mitään kiellettyä. Sukkia, nenäliinoja, vessapaperirullia ja roskia ei lasketa. Mun mielestä oikeasti kiellettyjä on kirjastonkirjat ja emännän kännykkä ja kengät, koska niistä se tuntuu oikeasti hermostuvan. Niin ja kanniskelua ei mun mielestä kans tarvis laskea. Jos ne ymmärtäis itse kuinka paljon hienommat kumisaappaat on keskellä olohuoneen lattiaa niin mun ei tarvis kantaa niitä sinne öisin.
tässä on mun possu nyt kun se on valmis
ja tässä mä viimeistelen sitä sisällä ollutta röhkimiskonetta
No nyt se emäntä hakee taas sitä imuria joten mun täytyy mennä tappamaan se suulake. Se on sinnikäs pirulainen mutta kun sille tarpeeksi huutaa ja puree niin lopulta se alistuu ja menee nurkkaan olemaan hiljaa. Mä olen urhea imurin tappaja!
