HALLAN HARHAA - Maanantaina, 06.06.2011 klo 17:21
"Liejuapina on keskikokoinen vaaleahko nisäkäs, joka ei nimestään huolimatta lukeudu varsinaisiin apinoihin. Harhaanjohtava nimitys viittaa eläimen eturaajojen käyttöön sekä taipumukseen kiipeillä. Eläin on myös kädellisten tapaan suhteellisen älykäs.
Liejuapina käyttää "käsiään" kädellisten tapaan.
Sen levinneisyysalue on varsin laaja ja liejuapinaa tavaitaankin lähestulkoon kaikkialla missä on sen suosimia kosteikkoja. Sen reviiri voi olla suurikin kunhan alueelta löytyy ainakin yksi rypemiseen soveltuva märkä alue. Kosteikon suhteen liejuapina ei ole vaatelias vaan sille kelpaa mikä tahansa oja, rapakko tai lampi. Veden puhtauden suhteen se ei myöskään ole vaativainen, oikeastaan liejuapina viihtyy nimensä mukaisesti varsin likaisissakin vesistöissä.
Liejuapina on suhteellisen helppo tunnistaa sillä se ei kaihda ihmistä ja sen lajityypillinen käytös on varsin leimaavaa. Kosteikon havaitessaan liejuapina yleensä rynnistää sinne sen kummempia aikailematta. Sen jälkeen seuraa erinäinen sarja pomppuja, syöksyjä, veden kaivamista, siinä makoilemista, kierimistä ja istuskelua. Liejuapina osaa myös uida ja varsinkin kesäisin se myös ui mielellään.
Liejuapina on keskikokoinen, vaaleahko nisäkäs joka juoksee lujaa.
Kosteikon havaitessaan:
Liejuapina rynnistää sinne aikailematta. Se roiskii:
juo:
pärskii
hiipii
on kauhean onnellinen löytäessään pienenkin rapakon
Sitten se tiedottaa löytämästään reviirialueesta möykkäämällä ja tanssimalla
Käy rypemässä välillä
Mutta palaa aina löytämälleen kosteikolle
Erityisen onnellinen on liejuapina joka löytää ruokaa kosteikkonsa välittömästä läheisyydestä
Juomaahan kosteikko tarjoaa aina
Tosin joskus sitä pitää hieman sekoittaa jotta siitä tulisi maukkaampaa
Kohti seuraavaa kosteikkoa
Käytöksen lisäksi liejuapinan voi tunnistaa sen hajusta: se lemuaa jo kauas kosteikolta sekä mahdollisesti hevosen tahi muiden eläinten ulosteilta. Mädissä raadoissa se sen sijaan ei kieriskele: ne se syö. Liejuapina myös ääntelee reviirillään kuuluvasti: sillä on kokoisekseen varsin matala ja kauas kantava ääni ja sen tyypillinen ääntelu on kovaäänistä murinaa yhdistettynä jonkinlaiseen haukahteluun.
Liejuapinan ääni on kauas kantavaa matalaa murinaa/haukahtelua.
Liejuapina on kaikkiruokainen ja se syö lähes mitä tahansa. Pääasiassa liejuapinan tiedetään olevan lihansyöjä, mutta pyytämänsä lihan lisäksi se syö myös haaskoja, kasvissyöjien ulosteita, kasveja ja muurahaisia. Olkoonkin että muurahaiset aiheuttavat sille jonkin verran kutinaa. Kaikkiruokaisuuden ja erilaisiin reviireihin sopeutuvan luonteensa ansiosta liejuapinaa voikin tavata hyvin monenlaisissa ympäristöissä.
Kaikkiruokainen liejuapina syö mm. mustikoita,
keppejä,
sammalta
tai ehkä ei sittenkään sammalta...
Horsmia:
Hyi kuinka pahoja!
Mutta ei sitä tiedä jos ne seuraavat ois hyviä:
Liejuapina voi vaikuttaa ääntelynsä ja lajityypillisen syöksyilynsä takia vaaralliselta mutta se ei kuitenkaan ole yleensä aggressiivinen. Pikemminkin sitä voisi kutsua uteliaaksi ja sen saakin varsin helposti kesyyntymään. Liejuapinan kesytyksessä on kuitenkin syytä muistaa ettei sen perimmäistä mieltymystä liejussa polskimiseen voida koskaan korvata täysin millään muulla toiminnalla ja kytketty, puhdas liejuapina onkin usein varsin onneton liejuapina. Toisaalta jos on valmis sulattamaan sen liejuisuuden ja riehakkaan käytöksen siitä saa uskollisen ja rakastavan lemmikin joka osoittaa rakkauttaan tunkemalla itseään rakkauden kohteen suuhun koko painolla."
Mutta toisaalta nyt kun luen tuota lajimääritelmää niin ehkäpä olenkin liejuapina. Ainoa asia mikä nyt huolettaa on se että olenkohan lajini ainoa?
Halla, Liejuapina.
Liejuapina
Sitä voisi kuvitella, että emäntä arvostaisi aktiivista pientä koiraa joka itse huolehtii ruokansa etsimisestä (olen syönyt äitin kanssa pupun kakkaa, hevosen kakkaa, mustikoita, mustikan lehtiä, koivun lehtiä, horsmaa, voikukkia...) ja joka ihan itse peseytyy aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Mutta EI! Sen sijaan se väittää että en ole koira ollenkaan vaan liejuapina ja se kirjoitti oikein lajikuvauksenkin niistä..."Liejuapina on keskikokoinen vaaleahko nisäkäs, joka ei nimestään huolimatta lukeudu varsinaisiin apinoihin. Harhaanjohtava nimitys viittaa eläimen eturaajojen käyttöön sekä taipumukseen kiipeillä. Eläin on myös kädellisten tapaan suhteellisen älykäs.
Liejuapina käyttää "käsiään" kädellisten tapaan.
Sen levinneisyysalue on varsin laaja ja liejuapinaa tavaitaankin lähestulkoon kaikkialla missä on sen suosimia kosteikkoja. Sen reviiri voi olla suurikin kunhan alueelta löytyy ainakin yksi rypemiseen soveltuva märkä alue. Kosteikon suhteen liejuapina ei ole vaatelias vaan sille kelpaa mikä tahansa oja, rapakko tai lampi. Veden puhtauden suhteen se ei myöskään ole vaativainen, oikeastaan liejuapina viihtyy nimensä mukaisesti varsin likaisissakin vesistöissä.
Liejuapina on suhteellisen helppo tunnistaa sillä se ei kaihda ihmistä ja sen lajityypillinen käytös on varsin leimaavaa. Kosteikon havaitessaan liejuapina yleensä rynnistää sinne sen kummempia aikailematta. Sen jälkeen seuraa erinäinen sarja pomppuja, syöksyjä, veden kaivamista, siinä makoilemista, kierimistä ja istuskelua. Liejuapina osaa myös uida ja varsinkin kesäisin se myös ui mielellään.
Liejuapina on keskikokoinen, vaaleahko nisäkäs joka juoksee lujaa.
Kosteikon havaitessaan:
Liejuapina rynnistää sinne aikailematta. Se roiskii:
juo:
pärskii
hiipii
on kauhean onnellinen löytäessään pienenkin rapakon
Sitten se tiedottaa löytämästään reviirialueesta möykkäämällä ja tanssimalla
Käy rypemässä välillä
Mutta palaa aina löytämälleen kosteikolle
Erityisen onnellinen on liejuapina joka löytää ruokaa kosteikkonsa välittömästä läheisyydestä
Juomaahan kosteikko tarjoaa aina
Tosin joskus sitä pitää hieman sekoittaa jotta siitä tulisi maukkaampaa
Kohti seuraavaa kosteikkoa
Käytöksen lisäksi liejuapinan voi tunnistaa sen hajusta: se lemuaa jo kauas kosteikolta sekä mahdollisesti hevosen tahi muiden eläinten ulosteilta. Mädissä raadoissa se sen sijaan ei kieriskele: ne se syö. Liejuapina myös ääntelee reviirillään kuuluvasti: sillä on kokoisekseen varsin matala ja kauas kantava ääni ja sen tyypillinen ääntelu on kovaäänistä murinaa yhdistettynä jonkinlaiseen haukahteluun.
Liejuapinan ääni on kauas kantavaa matalaa murinaa/haukahtelua.
Liejuapina on kaikkiruokainen ja se syö lähes mitä tahansa. Pääasiassa liejuapinan tiedetään olevan lihansyöjä, mutta pyytämänsä lihan lisäksi se syö myös haaskoja, kasvissyöjien ulosteita, kasveja ja muurahaisia. Olkoonkin että muurahaiset aiheuttavat sille jonkin verran kutinaa. Kaikkiruokaisuuden ja erilaisiin reviireihin sopeutuvan luonteensa ansiosta liejuapinaa voikin tavata hyvin monenlaisissa ympäristöissä.
Kaikkiruokainen liejuapina syö mm. mustikoita,
keppejä,
sammalta
tai ehkä ei sittenkään sammalta...
Horsmia:
Hyi kuinka pahoja!
Mutta ei sitä tiedä jos ne seuraavat ois hyviä:
Liejuapina voi vaikuttaa ääntelynsä ja lajityypillisen syöksyilynsä takia vaaralliselta mutta se ei kuitenkaan ole yleensä aggressiivinen. Pikemminkin sitä voisi kutsua uteliaaksi ja sen saakin varsin helposti kesyyntymään. Liejuapinan kesytyksessä on kuitenkin syytä muistaa ettei sen perimmäistä mieltymystä liejussa polskimiseen voida koskaan korvata täysin millään muulla toiminnalla ja kytketty, puhdas liejuapina onkin usein varsin onneton liejuapina. Toisaalta jos on valmis sulattamaan sen liejuisuuden ja riehakkaan käytöksen siitä saa uskollisen ja rakastavan lemmikin joka osoittaa rakkauttaan tunkemalla itseään rakkauden kohteen suuhun koko painolla."
Mutta toisaalta nyt kun luen tuota lajimääritelmää niin ehkäpä olenkin liejuapina. Ainoa asia mikä nyt huolettaa on se että olenkohan lajini ainoa?
Halla, Liejuapina.
