Takaisin




HALLAN HARHAA - Keskiviikkona, 12.10.2011 klo 22:29

Liitäen, laukaten

Toistuva kysymys: miksi bedlingtonin selkä on kaareva? Miksi Hallan selkä kaartuu? Se näyttää monen mielestä kummalliselta ja usein kysymystä seuraakin epäilys siitä että onko selkä kipeä tai kipeytyykö se helposti. Epäileepä moni näyttelyitäkin syylliseksi moiseen omituisuuteen. Mutta ei: Hallan selkä ei ole pipi (eikä äidin tai isinkään) ja historian uumenista kaivetut valokuvat todistavat että samanlaisia ne selkälinjat ovat olleet aikojen alussakin (no ei ihan aikojen alussa mutta bedlingtonien aikojen alussa). Kuvallisissa todisteissa ei kannata tässä nojata piirrettyihin kuviin sillä bedlingtonien rotuhistorian alkuaikoina oli Euroopan kuvataide aika takapajuista eikä realistisuus ollut mikään hyve eikä kuvan piirtäjien taidoistakaan ole tallella mitään todistetta. Sen sijaan vanhat, vanhat valokuvat koirista jotka ovat olleet käyttökoiria eivätkä näyttelytähtiä ovat kultaakin kalliimpia. Ja sitten on tietysti sanalliset kuvaukset, rotumääritelmä ja lisäksi voidaan turvautua päättelyyn...


Selkälinjaa






Vanhoja kuvia bedlingtoneista

ihania vanhoja bedlingtoneita, katsokaapas esim tuota 1910 vuoden koiraa. Se voisi olla Savu (tai no Hallakin jos olisi ruskea ja jos sen häntä sojottaisi toisin ja neiti olisi hieman hoikempi).


Lyhyestä virsi kaunis: bedlingtonin rakenteessa ja rotumääritelmässä kaikki kertoo sen olevan laukkatyypin koira. Halla on tehty laukkaamaan. Bedlingtonilla on syvä ja kapea rintakehä (isot keuhkot, iso sydän = paljon happea lihaksille), isot jäniksen käpälät (laukassa etujalka ottaa vastaan koko kehon painon, isompi pinta jakaa painoa paremmin), maltilliset kulmaukset (ravaajilla usein isommat), ei kovin pitkä kroppa suhteessa korkeuteen (ravaajat ovat selvästi pidempiä ja laukkaajat neliömäisempiä) ja se kaareva selkä. Laukassa selkä joustaa: se vetää koko kehon ihan suppuun ja toisaalta toimii jousen tavoin laukan auetessa. Laukka askel saa lisää pituutta kun selkä taipuu laukan mukana, se kantaa kauemmas. Bedlingtonin laukka on ns. neliä eli koira on ilmassa kahteen kertaan laukan aikana. Maakosketus (= maakitka) pidetään mahdollisimman vähäisenä. Laukkaajan luonteen ja sielun näkee myös kun bedlington pääsee irti: se ei ravaa juurikaan. Halla siirtyy lähes suoraan käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin. Laukkaaja ei pysty eikä sen kuulukaan ravata pitkään ja kestävästi vaan keskittyä lyhyisiin, tehokkaisiin laukkapätkiin. Tyypillisesti laukkaajia ovat vinttikoirat (bedlingtonin historiassa on viitteitä siitä että sen esi-isät ovat olleet terriereitä ja vinttikoiria, mahdollisesti whippettiä, lisäksi whippetin historiassa mainitaan bedlington esi-isänä todellisuus lienee se että bedlingtoniin on käytetty vähän yhtä sun toista ja kun se on muotoutunut laukkaajaksi niin samoilla tiloilla eläneet bedlingtonit ja whippetit ovat saaneet satunnaisesti risteytyä, löytyyhän näitä lurchereita vieläkin Brittein saarilta), joiden tehtävä on metsästää nopeaa saalista kuten jäniksiä. Hallaakaan ei siksi lasketa irti hämärissä kun rusakot liikkuvat, eikä muutenkaan siellä missä riistasta saisi näköhavainnon. Hallalla on saalisviettiä, mutta ei riistaviettiä. Tämä herättää kysymyksen siitä onko bedlington tosiaan alunperin mäyrän metsästäjä niin kuin käyttölinjaisten koirien kasvattajat väittävät? Miksi pistää luolaan laukkatyypin koira joka on sinne iso, ja jossa sen rakenteesta ei ole apua? Kun samoilla seuduilla on ollut vaikka kuinka paljon pieniä ja tehokkaita terriereitä jotka luolaan mahtuvat heittämällä?


Oudon suoraselkäinen historiallinen bedlingtonkuva. Silti selvä laukkaaja: iso, litteä rintakehä, voimakkaat takajalat, jäniksen käpälät.


Laukkaa on vaikea kuvata. Jotta se näkyisi kunnolla pitäisi kuvan olla suoraan sivusta ja laukan tapahtua tasaisella pinnalla... sitten pitäisi vielä osua juuri oikeaan hetkeen. Meillä onkin paljon laukkakuvia väärästä suunnasta ja tietyistä vaiheista mutta erityisesti laukan auki oleva liitovaihe on niin lyhyt ettei emännän kamera tahdo ehtiä mukaan...

Vinopinta


Laukka takaa

Laukka lähtee kurottautumisesta eteenpäin:



Selkä joustaa



Kiihtyvyyttä




Melkein paikoiltaan suoraan laukkaan

Kroppa aukeaa ihan auki, selkä taipuu vähintään suoraksi... ja kaikki jalat ovat hetken irti maasta.


Laukka auki, kerrankin samassa tahdissa äidin kans






isin selkä melkein auki


äiti avaamassa laukkaa


Minä supussa, äidin laukka melkein auki


etuviistosta


Äiti liitämässä kimppuun











Liidon jälkeen on pakko tulla alas. Yksi jalka ottaa koko painon vastaan...



Yksi jalka ottaa painon vastaan



Kroppa kerätään etujalkojen päälle:


Ja sen jälkeen vedetäänkin koko kroppa ihan pieneksi keräksi suppuu, selkä joustaa taas mutta eri suuntaan. Kaikki jalat ovat taas hetken irti maasta.


Laukan suppu vaihe





Suppuvaiheita on emännän kameran kortille tallentunut enemmänkin






syöksyilyä Pessin kimppuun



Laukan kaksi ilmasta irti olevaa vaihetta mahdollistavat leijumisen... no ainakin hetkeksi











Hyvin istuva vaatekaan ei laukkaa haittaa (vaatteen istuvuus mitataan laukalla)




Laukka on niin verissä että liitovaihe tunkee välillä käyntiinkin...

Hyvin toimiva laukka lähtee selästä ja sitä avittavat muut asiat (rintakehä, keuhkot, sydän, voimakas lihaksisto erityisesti takajaloissa mutta myös selässä, rakenteen mittasuhteet...). Hyvä laukka aukeaa reilusti ja menee hyvin suppuun: peittää ison alan yhdellä laukka-askeleeella (ison alan verrattuna koiran kokoon siis). Se on nopeaa, vaivatonta. Silmin nähden kevyttä ja helppoa koiralle joka on laukkaamaan tehty.

Juoksujen jälkeen kävin mittauttamassa laukkani kiihdytyskisoissa. Mutta koska tästä merkinnästä tuli jo näin pitkä niin kerrotaan siitä enemmän ensi kerralla...

Laukkaaja, Halla