Takaisin




HALLAN HARHAA - Sunnuntaina, 12.06.2011 klo 00:56

Lumoava perhetapaaminen ja yksi pieni salaisuus

Mullahan on kolme veljeä ja yksi enkeliveli. Lumo kävi meillä kylässä pitkästä aikaa. Se vietti meillä koko päivän vaikka sen oma perhe kävikin välillä kyläilemässä ja kaikkea. Sen aikaa kun sen oma perhe oli siinä niin me kahviteltiin ja oltiin niin kuin sivistyneet perheet konsanaan mutta kun ovi niiden perästä sulkeutui ja Lumo jäi meille niin sille paljastui karu totuus täällä elämisestä: se joutui trimmiin. Naureskelin sen huonolle kohtalolle kunnes emäntä alkoi mutista jotain siitä että nyt me muut näytetään epäsiisteiltä. Mistä vetoa että se on kohta taas mun kimpussa?

Lumo ennen


Märkänä pesun jäljiltä


Föönattuna


Ja jälkeen trimmauksen. Emäntä sanoi että sen pitää vielä opetella seisomaan ja kävelemään (se on menossa näyttelyihin) ja kun mä katselin miten sen jalkoja nosteltiin ja laiteltiin ja se ei tykänny siitä yhtään niin heiluttelin samalla mun omaa mutkaista häntää ja ajattelin että on se sentään hirmuisen hyvä että mä en ole näyttelykoira. Se kaikki paikoillaan seisominen (vaikkakin ihailun kohteena) ei oikein olis kyllä mun juttu! Musta on miljoonasti kivempaa juosta vapaana kurarapakossa.


Perhepotrettia. Kyllä meitä mahtuis tohon sohvalle neljäki. Vaikka isäntä väittää että ei mahtuis enää yhtään enempää. (Äitin masussa on ehkä pentuja (salaisuus! hss!). Mun täyssisaruksia. Mua jännittää tuleeko sieltä yhtä kivoja tyyppejä kun mä olen?)


Tää on MUN veli. Ettäs tiedätte.


Sen pää oli muuttunu jotenkin Yukimaiseksi. Yuki on myös tosi usein tollasessa asennossa, katselee ja mietiskelee maailman menoa. Yhtään kuvaa en tosin tähän hätään siitä asennosta löytänyt.


Patsastelua trimmin jälkeen.








Jäi se hapsuiseksi mutta emäntä ei halunnu kiusata sitä enempää. Jatkaa kuulemma ennen Kokkolaa sitä kiusaamista vielä.


Sit Lumo bongas mun kalan:


Ja yritti napata sen


Se oli aika omistushaluinen lelujen kans. Ihan hirveä murina jos yritti ottaa sen lelua eikä se yhtään halunnu leikkiä niillä yhdessä. Outo tyyppi sanoisin, mutta en viitsiny sen kanssa niistä riidellä kun onhan niitä muitakin leluja joilla voi leikkiä.

Yritin kovasti saada sen leikkimään mun kans.


Mutta ei se osannu tai halunnu painia. Eikä juostakaan. Ihan tyhmä tyyppi. Se kiinnostu musta vasta kun se tajusi että oon tyttö


Ja sit se yritti nousta selkään


Ja mun oli pakko vähän lyödä sitä




Ja viedä sen lelu että se tajuais ettei tyttöjä voi miten sattuu kohdella.


Me käytiin kimpassa lenkilläkin. Siellä Lumo keskittyi nuuskuttelemaan ja merkkailemaan ja tuijottamaan eteerisesti kaukaisuuteen. Yritin kaikkeni saada sen leikkimään ja näytin mallia miten syöksytään rinnetta alas ja juostaan ylös ja hypitään kaatuneiden puiden yli mutta ei se oikein syttyny mihinkään. Jouduin sit juoksemaan taas melkein koko ajan melkein yksin. Isin sain onneksi kaveriksi kun tarpeeksi räyhäsin sille ja huiskin sitä tassuilla.




Minä tässä! Huomaa minut! Mutta ei se huomannu.



Juokse veli, juokse! Mutta ei se juossut.


Seiso vaan paikallaan ja näytti järkyttyneeltä:


Sitten keksin hakea kepin


Ja keppien avulla mä sain sen vähän juoksemaan mun kans







Äitistä se olis tykänny.


Mutta äiti ei oikein tykänny siitä (sillä on ollu ny pinna kireellä kun mä ehkä saan sisaruksia):


Iskän kanssa se sit enimmän osan aikaa jolkotteli ja nuuskutteli:


Ollaan me aika nättejä molemmat:




Tuleekohan meidän sisaruksista yhtä nättejä ja fiksuja kun mä eiku siis me ollaan?

Halla

PS: Remu lähetti kuvaterveisiä:
Aika iso mies siitäkin on jo kasvanut

PPS: Jos niitä sisaruksia tulee niin niiden laskettu aika on heinäkuun lopulla. Voikohan niiden kanssa heti leikkiä kun ne tulee? Tuleekohan taas vaan lisää veljiä? Äiti on ollu aika kiukkuinen nyt kun sillä on ehkä masuasukkeja. Ja se syö ihan kamalan paljon pupun kakkaa (se kerto että pupun kakalla kasvaa vahvoja pentuja). Ja se on alkanu komennella mua. Mun pitää kuulemma alkaa ny käyttäytyä jos tulee nuorempia sisaruksia. Siitä komentelusta en paljoa tykkää, mutta kaverit olis kivoja. Ei isikään jaksa ihan aina leikkiä mun kans. Tosin emäntä on sanonu ettei meille jää niitä pentuja mutta en mä tiedä mihin ne sit menee jos ne ei jää. Ja ainaski vähän aikaa ne on kavereita.