HALLAN HARHAA - Maanantaina, 30.08.2010 klo 16:14
Sieniä! Nam Nam!
Sienten ja kylmyyden lisäksi syksyn tunnistaa siitä että metsässä on alkanut paukkua. Emäntä sanoo että siellä on jotain sorsastajia. Meitä koiria se ei haittaa yhtään, mutta emäntää se tuntuu haittaavan. Mä luulen että se on vähän paukkuarka ja pahimmillaan jopa paukkuäreä! Ei varmaan pääsis luonnetestiä läpi. Ensinnäkin se pukee meille turvaliivit päälle kun me mennään metsään ja punaisen takin itselleen ja pitää huolta että me ollaan ihan sen vieressä. Kun se kuulee pauketta niin se alkaa hätääntyneesti katsella ympärilleen ja ottaa välillä meidät remmeihinkin. Lisäksi se tömistelee ja puhuu itsekseen (tai puhelimessa) ja mikä nolointa: se on ainakin kahdesti huutanut että "Me ei olla sorsia, ei saa ampua meitä!". Arvatkaa häpesinkö silmät päästäni? Sitten se puhisee että pitäisi saada kerätä sieniä taajaman metsässä lähellä asutusta ilman että tarvii pelätä ammutuksi tulemista... Saa nähdä paheneeko tuo sen paukkuarkuus iän myötä? Ainakin ilotulitteisiin se on isän kertoman mukaan suhtautunut negatiivisemmin vuosi vuodelta. Me on mietitty että jos se alkaa huudella noita sorsajuttuja enemmänkin niin se on kai pakko pistää syksyisin rauhoittavalle lääkitykselle, ihan jo sen itsensäkin takia.
Kysynpä vaan että mihin luvalliseen metsästettävään mut vois oikein sekottaa?
No ilmeisesti toi metsästyskausi ja paukkuminen ja stressi myrkkysienien keräämisestä on pistänyt emännän unirytmin ihan sekaisin. Se on nimittäin todistetavasti valvonut ainakin yhden kokonaisen yön ihan putkeen. Ensin oltiin kuvaamassa auringonlaskua illalla, sit se väänsi jotain graduanalyysia tuntitolkulla ja sit me mentiin kuvaamaan vielä auringonnousukin ennen kuin mentiin nukkumaan. Mä yritin kyllä hienovaraisesti vihjailla sille nukkumisesta (löin sitä tassulla päähän ja kun se kysyi mitä asiaa, kävelin makkariin sänkyyn ja näytin sille että nukkumaan nyt pitäisi mennä), mutta kun se ei uskonut niin mä katsoin parhaaksi valvoa ja vahtia sitä. Mä olin ainoa koira joka pääsi mukaan kuvaamaan. Virallinen kuvausassistentti siis. Ja kun mä aikani tungin kuonoani joka kuvaan niin emäntä ymmärsi kuvata muakin.
Emäntä: "Halla panta ei näy! Mä tuun kääntään sen ja sit katsot eteerisesti kaukaisuuteen..."
Emäntä: "Nyt sä näytät vähän huolestuneelta..."
Emäntä: "No aika hyvä, mutta taas se panta ei oo suorassa..."
Emäntä: "Hei, ei sun pitänyt hypätä sieltä kiveltä! Katso kameraan... panta näkyy, mutta sä mulkoilet rumasti!"
Vaihdettiin paikkaa... Emäntä: "Taas sä näytät huolestuneelta, pannan asento hyvä!"
Emäntä: "No nyt on aika hyvä!"
Emäntä: "Kuka sun lupasi häipyä?"
Minä: "Jaiks! Pitikö poseerata?"
Minä: "No käviskö tää..."
Mun mielestä noista tuli aika hyviä.
Sellaista tällä erää. Mä lähden ulkoiluttamaan emäntää nyt ennen kuin pauke yltyy! Se on ihan mahdoton ulkoilutettava nykyisin iltasella.
Mallin töitä ja paukkuarka emäntä
Mä pääsin kuin pääsinkin eroon kaulurista enkä enää ole gramofonikoira. Ihottuma on enää muisto vaan ja mä olen aloittanut karvan kasvatuksen talvea varten. Täällä on nimittäin syksy nyt! Syksyn merkkejä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa: aamut ovat olleet viileämpiä, illat ja yöt pimeitä (ja aluksi mä kokeilin saisko sillä verukkeella pissata sisälle, mutta se ei kuulemma käy). Me on käyty emännän kanssa sienestämässä ja mäkin osaan jo etsiä ja poimia sieniä. Äiti syö niitä kans ja välillä meillä on oikein kilpailu että kuka kerkeää kerätä sienet ensin: minä, äiti vai emäntä, joka ei ees syö niitä heti vaan pistää ne koriin ja välillä lukee kovastikin sienikirjaa, kun ei ihmiset osaa tunnistaa luontaisesti myrkkysieniä (mä ihmettelen miten ne ylipäänsä selviää?). Isi ei syö sieniä vaan tyytyy laiduntamaan heinän kukintoja. Ja äiti taas syö sienien lisäksi puolukoitakin.Sieniä! Nam Nam!
Sienten ja kylmyyden lisäksi syksyn tunnistaa siitä että metsässä on alkanut paukkua. Emäntä sanoo että siellä on jotain sorsastajia. Meitä koiria se ei haittaa yhtään, mutta emäntää se tuntuu haittaavan. Mä luulen että se on vähän paukkuarka ja pahimmillaan jopa paukkuäreä! Ei varmaan pääsis luonnetestiä läpi. Ensinnäkin se pukee meille turvaliivit päälle kun me mennään metsään ja punaisen takin itselleen ja pitää huolta että me ollaan ihan sen vieressä. Kun se kuulee pauketta niin se alkaa hätääntyneesti katsella ympärilleen ja ottaa välillä meidät remmeihinkin. Lisäksi se tömistelee ja puhuu itsekseen (tai puhelimessa) ja mikä nolointa: se on ainakin kahdesti huutanut että "Me ei olla sorsia, ei saa ampua meitä!". Arvatkaa häpesinkö silmät päästäni? Sitten se puhisee että pitäisi saada kerätä sieniä taajaman metsässä lähellä asutusta ilman että tarvii pelätä ammutuksi tulemista... Saa nähdä paheneeko tuo sen paukkuarkuus iän myötä? Ainakin ilotulitteisiin se on isän kertoman mukaan suhtautunut negatiivisemmin vuosi vuodelta. Me on mietitty että jos se alkaa huudella noita sorsajuttuja enemmänkin niin se on kai pakko pistää syksyisin rauhoittavalle lääkitykselle, ihan jo sen itsensäkin takia.
Kysynpä vaan että mihin luvalliseen metsästettävään mut vois oikein sekottaa?
No ilmeisesti toi metsästyskausi ja paukkuminen ja stressi myrkkysienien keräämisestä on pistänyt emännän unirytmin ihan sekaisin. Se on nimittäin todistetavasti valvonut ainakin yhden kokonaisen yön ihan putkeen. Ensin oltiin kuvaamassa auringonlaskua illalla, sit se väänsi jotain graduanalyysia tuntitolkulla ja sit me mentiin kuvaamaan vielä auringonnousukin ennen kuin mentiin nukkumaan. Mä yritin kyllä hienovaraisesti vihjailla sille nukkumisesta (löin sitä tassulla päähän ja kun se kysyi mitä asiaa, kävelin makkariin sänkyyn ja näytin sille että nukkumaan nyt pitäisi mennä), mutta kun se ei uskonut niin mä katsoin parhaaksi valvoa ja vahtia sitä. Mä olin ainoa koira joka pääsi mukaan kuvaamaan. Virallinen kuvausassistentti siis. Ja kun mä aikani tungin kuonoani joka kuvaan niin emäntä ymmärsi kuvata muakin.
Emäntä: "Halla panta ei näy! Mä tuun kääntään sen ja sit katsot eteerisesti kaukaisuuteen..."
Emäntä: "Nyt sä näytät vähän huolestuneelta..."
Emäntä: "No aika hyvä, mutta taas se panta ei oo suorassa..."
Emäntä: "Hei, ei sun pitänyt hypätä sieltä kiveltä! Katso kameraan... panta näkyy, mutta sä mulkoilet rumasti!"
Vaihdettiin paikkaa... Emäntä: "Taas sä näytät huolestuneelta, pannan asento hyvä!"
Emäntä: "No nyt on aika hyvä!"
Emäntä: "Kuka sun lupasi häipyä?"
Minä: "Jaiks! Pitikö poseerata?"
Minä: "No käviskö tää..."
Mun mielestä noista tuli aika hyviä.
Sellaista tällä erää. Mä lähden ulkoiluttamaan emäntää nyt ennen kuin pauke yltyy! Se on ihan mahdoton ulkoilutettava nykyisin iltasella.
