HALLAN HARHAA - Maanantaina, 25.02.2013 klo 14:25
Monen kodin kautta tullut adoptioisi tuli tänne sillä tiedolla, että se vähän stressaa nartuista eikä siksi sovi leikkaamattomien narttujen kanssa samaan laumaan (ainakaan jos narttuja on monta ja se on siellä myös juoksuajat). Mitään pakkoa tai kiirettä varaisillä ei ollut sillä ongelma ei ollut paha ja muuten varaisi oli oikein hieno eläin.
Varaisi ei tullessaan osannut oikein mitään. Naksutin oli tuntematon juttu. Samoin sellaiset asiat kuin "istu" tai "maahan". Maastossa varaisi oli kovin epävarma. Sitä pelotti ylittää ojia lankkua pitkin tai hypellä kaatuneiden puiden yli. Nämä kaikki olivat kuitenkin pieniä juttuja. Tasapaino kehittyi ja samaan aikaan rohkeus lisääntyi. Naksuttimen idea avautui ja pian varaisi osasikin istua ja maata ja seurata. Se ei ollut mikään välkky, mutta sitäkin innokkaampi. Mutta ne nartut!
Pahimmillaan me ei nähty kuukausiin sillä varaisi ei kestänyt olla meidän seurassa vaikka meillä ei ollut juoksua (tulossa, menossa eikä parhaillaan). Varaisi vinkui, itki ja piippasi sisällä ja ulkona lähes lakkaamatta. Pahimmillaan unissaankin. Piippaillessaan varaisi ravasi sisällä. Ees taas ja ympäri ja kokoajan kuului isompaa tai pienempää piippausta. Pysähtymään varaisin sai käskyllä (hetkeksi) tai pitämällä siitä kiinni. Mutta hiljaiseksi sitä ei saanut silloinkaan. Emännän sisko saattoi soittaa eteisestä takki päällä ja käsi ovenkahvalla kysyäkseen, että mitä pitäisi tehdä kun varaisi ei ole hiljentynyt puolessa tunnissa edes siksi aikaa että oven kahvan ehtisi painaa alas. Me kun ei haluttu palkita varaisiä piippaamisesta. Joskus oli silti pakko luovuttaa ja mennä ulos piippaavan varaisin kanssa sillä sen oli pakko päästä pissalle ja ihmisten kouluun.
Tässä kaikki on hyvin hetkellisesti. Varaisin karva ja iho on kunnossa ja se ehtii juoksemaankin eikä vaan etsimään narttuja.
Se merkkaili sisällä. Pyykit pestiin monta kertaa uudelleen kun ne eivät ehtineet kuivua narulla ennen kuin ne oli merkattu uudelleen.
Varaisi läähätti myös stressatessaan. Tässä tosin on vain kuuma.
Käytösongelmien lisäksi stressi näkyi muutenkin. Varaisi nuoli nivusensa auki ja tulehtuneiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Alue saatiin rauhoittumaan puhdistuksella, rauhoittavilla sumutteilla, kortisonilla ja antibiooteilla, mutta pian varaisi oli taas nuollut alueen uudelleen samaan jamaan. Esinahka oli tulehtunut myös ja sitä piti huuhdella betadine liuoksella. Lopulta nuoleskelu sai myös aikaan nisätulehduksen (uroksella!). Iho oireili hilseilemällä, tiputtamalla karvaa ja kutisemalla (rauhoittavat shampoopesut pitivät oireet miten kuten hallinnassa, mutta kokonaan oireettomaksi ei varaisiä saatu).
Me olisimme halunneet leikkauttaa varaisin, mutta lupaa ei saatu joten eläinlääkärin suosituksesta kokeiltiin hormonaalista kastraatiota.
Kaikki ongelmat hävisivät vajaaksi vuodeksi ja me päästiin taas lenkkeilemään sulassa sovussa, leikkimään ja treenaamaan ja meidän kanssa aikaa vietti aivan erilainen varaisi. Hiljainen, rento ja iloinen kaikkien kaveri joka osasi nukkua ja relata meidän kanssa. Karva kasvoi takaisin, kutina ja nuoleskelu sekä tulehdukset olivat muisto vain. Samoin käytösongelmat. Ei merkkailua, ei räyhäämistä ei piippausta.
Kapselin vaikuttaessa me pystyttiin elämään normaalia elämää. Lenkkeilemään yhdessä. Ruokailemaan yhdessä. Treenaamaan ja nukkumaankin yhdessä.
Varaisi ja isi olivat parhaita kavereita kun varaisi ei stressannut. Stressatessaan se ei tykännyt toisista uroksista eikä oikein ehtinyt olla kenenkään kaveri. Ainakin kerran varaisilla ja isillä tuli riitakin jostain aivan olemattomasta asiasta. Riidan jälkeen erotetut tappelupukarit olivat molemmat silmin nähden hämillään: "Miten minä nyt sinun kanssa tappelin? Mehän ollaan parhaita kavereita?"
Mutta kapselin vaikutus ei kestä ikuisesti. Pikkuhiljaa ongelmat palasivat. Pahempina kuin aiemmin. Ja eläinlääkäri suositteli erittäin painokkaasti leikkaamista. Meni taas monta kuukautta niin että me ei nähty. Ei voitu koska varaisin olisi ollut niin paha olla meidän kanssa. Me ei käyty edes emännän vanhempien luona ajoittain ettei sinne kulkeutuisi meidän hajua jonka varaisi voisi tulevina päivinä vieraillessaan haistaa. Ulkona liikkuville nartuille ei vaan voitu mitään. Minun oli varaisiä niin ikävä, että kun haistoin emännän nähneen sitä pissasin kotona alleni ja olin sitten tietysti tosi nolo. Lopulta lokakuussa 2012 (kolme vuotta varaisin meille tulon jälkeen) saatiin lupa leikata varaisi. Me alettiin toivoa että kun varaisi olisi toipunut leikkauksesta me päästäisiin taas viettämään normaalia elämää. Valitettavasti sitä aikaa ei koskaan koittanut.
Edelleen kaivaten,
Halla
Mitä oikein tapahtui? (1/2)
Mitä sitten tapahtui? Miksi adoptioisästä tulikin enkeli liian varhain? Mitä meiltä jäi kesken?Monen kodin kautta tullut adoptioisi tuli tänne sillä tiedolla, että se vähän stressaa nartuista eikä siksi sovi leikkaamattomien narttujen kanssa samaan laumaan (ainakaan jos narttuja on monta ja se on siellä myös juoksuajat). Mitään pakkoa tai kiirettä varaisillä ei ollut sillä ongelma ei ollut paha ja muuten varaisi oli oikein hieno eläin.
Varaisi ei tullessaan osannut oikein mitään. Naksutin oli tuntematon juttu. Samoin sellaiset asiat kuin "istu" tai "maahan". Maastossa varaisi oli kovin epävarma. Sitä pelotti ylittää ojia lankkua pitkin tai hypellä kaatuneiden puiden yli. Nämä kaikki olivat kuitenkin pieniä juttuja. Tasapaino kehittyi ja samaan aikaan rohkeus lisääntyi. Naksuttimen idea avautui ja pian varaisi osasikin istua ja maata ja seurata. Se ei ollut mikään välkky, mutta sitäkin innokkaampi. Mutta ne nartut!
Pahimmillaan me ei nähty kuukausiin sillä varaisi ei kestänyt olla meidän seurassa vaikka meillä ei ollut juoksua (tulossa, menossa eikä parhaillaan). Varaisi vinkui, itki ja piippasi sisällä ja ulkona lähes lakkaamatta. Pahimmillaan unissaankin. Piippaillessaan varaisi ravasi sisällä. Ees taas ja ympäri ja kokoajan kuului isompaa tai pienempää piippausta. Pysähtymään varaisin sai käskyllä (hetkeksi) tai pitämällä siitä kiinni. Mutta hiljaiseksi sitä ei saanut silloinkaan. Emännän sisko saattoi soittaa eteisestä takki päällä ja käsi ovenkahvalla kysyäkseen, että mitä pitäisi tehdä kun varaisi ei ole hiljentynyt puolessa tunnissa edes siksi aikaa että oven kahvan ehtisi painaa alas. Me kun ei haluttu palkita varaisiä piippaamisesta. Joskus oli silti pakko luovuttaa ja mennä ulos piippaavan varaisin kanssa sillä sen oli pakko päästä pissalle ja ihmisten kouluun.
Tässä kaikki on hyvin hetkellisesti. Varaisin karva ja iho on kunnossa ja se ehtii juoksemaankin eikä vaan etsimään narttuja.
Se merkkaili sisällä. Pyykit pestiin monta kertaa uudelleen kun ne eivät ehtineet kuivua narulla ennen kuin ne oli merkattu uudelleen.
Varaisi läähätti myös stressatessaan. Tässä tosin on vain kuuma.
Käytösongelmien lisäksi stressi näkyi muutenkin. Varaisi nuoli nivusensa auki ja tulehtuneiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Alue saatiin rauhoittumaan puhdistuksella, rauhoittavilla sumutteilla, kortisonilla ja antibiooteilla, mutta pian varaisi oli taas nuollut alueen uudelleen samaan jamaan. Esinahka oli tulehtunut myös ja sitä piti huuhdella betadine liuoksella. Lopulta nuoleskelu sai myös aikaan nisätulehduksen (uroksella!). Iho oireili hilseilemällä, tiputtamalla karvaa ja kutisemalla (rauhoittavat shampoopesut pitivät oireet miten kuten hallinnassa, mutta kokonaan oireettomaksi ei varaisiä saatu).
Me olisimme halunneet leikkauttaa varaisin, mutta lupaa ei saatu joten eläinlääkärin suosituksesta kokeiltiin hormonaalista kastraatiota.
Kaikki ongelmat hävisivät vajaaksi vuodeksi ja me päästiin taas lenkkeilemään sulassa sovussa, leikkimään ja treenaamaan ja meidän kanssa aikaa vietti aivan erilainen varaisi. Hiljainen, rento ja iloinen kaikkien kaveri joka osasi nukkua ja relata meidän kanssa. Karva kasvoi takaisin, kutina ja nuoleskelu sekä tulehdukset olivat muisto vain. Samoin käytösongelmat. Ei merkkailua, ei räyhäämistä ei piippausta.
Kapselin vaikuttaessa me pystyttiin elämään normaalia elämää. Lenkkeilemään yhdessä. Ruokailemaan yhdessä. Treenaamaan ja nukkumaankin yhdessä.
Varaisi ja isi olivat parhaita kavereita kun varaisi ei stressannut. Stressatessaan se ei tykännyt toisista uroksista eikä oikein ehtinyt olla kenenkään kaveri. Ainakin kerran varaisilla ja isillä tuli riitakin jostain aivan olemattomasta asiasta. Riidan jälkeen erotetut tappelupukarit olivat molemmat silmin nähden hämillään: "Miten minä nyt sinun kanssa tappelin? Mehän ollaan parhaita kavereita?"
Mutta kapselin vaikutus ei kestä ikuisesti. Pikkuhiljaa ongelmat palasivat. Pahempina kuin aiemmin. Ja eläinlääkäri suositteli erittäin painokkaasti leikkaamista. Meni taas monta kuukautta niin että me ei nähty. Ei voitu koska varaisin olisi ollut niin paha olla meidän kanssa. Me ei käyty edes emännän vanhempien luona ajoittain ettei sinne kulkeutuisi meidän hajua jonka varaisi voisi tulevina päivinä vieraillessaan haistaa. Ulkona liikkuville nartuille ei vaan voitu mitään. Minun oli varaisiä niin ikävä, että kun haistoin emännän nähneen sitä pissasin kotona alleni ja olin sitten tietysti tosi nolo. Lopulta lokakuussa 2012 (kolme vuotta varaisin meille tulon jälkeen) saatiin lupa leikata varaisi. Me alettiin toivoa että kun varaisi olisi toipunut leikkauksesta me päästäisiin taas viettämään normaalia elämää. Valitettavasti sitä aikaa ei koskaan koittanut.
Edelleen kaivaten,
Halla
