HALLAN HARHAA - Perjantaina, 12.07.2013 klo 23:35
Tammi-helmikuun vaihteessa Savu astutettiin. Astutus sujui juuri niin kuin sen pitääkin sujua, ilman apua, kivuttomasti ja nopeasti. Yhdistelmä vaikutti kaikin puolin mainiolta. Matkustettiin kotiin ja jäätiin odottamaan iloisen jännityksen vallassa.
Kun astutuksesta oli kulunut 8 vrk Savu alkoi ripuloida rajusti. Savu jonka maha ei _koskaan_ ole sekaisin. Se oli jo aiemmin syönyt vähän huonosti, mutta moni narttu syö tiinehdyttyään hiukan huonommin. Nyt se oli kuitenkin silmin nähden kipeä. Päätettiin odottaa aamuun ja katsoa rauhoittuisiko tilanne. Ei rauhoittunut joten soitettiin eläinlääkäriin konsultaatio: "mitä tehdä astutetun nartun kanssa jos se on silmin nähden kipeä?". Saatiin kotihoito-ohjeet (lääkkeitä, maitohappoja, riisiä ja vaaleaa kalaa/lihaa ja nesteytystä). Ripulointi alkoi myöhään perjantai iltana ja sunnuntaina Savu ripuloi jo melkein pelkkää verta. Soitettiin päivystävälle, mutta koska koira oli suhteellisen pirteä ei päivystävä nähnyt syytä katsoa tilannetta tarkemmin. Maanantaina päästiin lääkäriin, tehtiin parvo testi (negatiivinen), Savu nesteytettiin ja me saatiin mukaan suolistoantibiootit. Valittiin kahdesta mahdollisesta antibiootista se joka tehoaa ärhäkkään suolistotulehdukseen nopeammin ja todennäköisemmin sillä koira alkoi olla jo aika voipunut vaikka ell häntäänsä vielä heiluttelikin ja yritti kiivetä nesteyttävän hoitajan syliin. Pelotti: pentujen pitäisi kiinnittyä kohtuun juuri tähän aikaan? Mitä jos astutusmatka oli turha? Mitä jos kuuri ei auta? En ollut ikinä nähnyt Savua niin kipeänä? Ja mistä ihmeestä se oli taudin hankkinut? Annettiinko me sen nuuskia liikaa astutusreissulla tien pientareita? (Entäs kun se ei pissaa jos ei saa nuuskia?) Voiko kaikki johtua vaan stressistä vaikka Savu ei kyllä yleensä stressaa? Takana oli kuitenkin muutto väliaikaiseen asuntoon (kerrostalo) ja astutusmatka? Oliko väärin astuttaa koira tähän saumaan?
Luettiin ja kyseltiin. Ell mielipiteen mukaan jos Savu paranisi pian ei pennuillakaan olisi hätää. Se oli kotona pakkojuottamisen ansiosta kuitenkin säästynyt kuivumiselta aika hyvin ja koiran keho pyrkii kuulemma pitämään sikiöistä kiinni ja buustaa kohtuun nestettä ja tinkii omista nestevarannoistaan ennemmin. Kokeneet kasvattajat sanoivat samaa. Hengitä. Rauhoitu. Tulee jos on tullakseen.
Kuuri tehosi. Savu oli oma itsensä jo muutama tunti nesteytyksen ja ekan lääkeannoksen jälkeen. Ruokakin alkoi maistua. Tosin muu lauma sairastui ja niille jouduttiin hakemaan omat kuurit. Naapurissa oli luovutusikäinen pentu kipeänä. Aika monta yötä ravattiin ravattiin portaita ees taas ja koitettiin kerätä vetistä ja veristä kakkaa pois tartuttamasta muita. Aika monta mattoa tuli myös pestyä väliaikaisen asunnon pikkuruisessa pesuhuoneessa. Mutta tauti parani, matot kuivuivat ja pikkuhiljaa Savun masu alkoi kasvaa.
Masua seurattiin innolla ja pitkään aikaan ei uskallettu olla tiineydestä varmoja. Lopulta liikkeet alkoivat olla niin selviä että asiaa ei tarvinnut enää vatvoa. Tosin pikkuhiljaa mieleen hiipi huoli siitä että entäs jos kohdussa onkin vain yksi asukki? Tuleekohan se sieltä omin avuin (syntyvien pentujen määrä vaikuttaa emon hormonien määrään ja sitä kaytta supistusten voimakkuuteen)? Kasvaako yksinäinen pentu kunnolliseksi koiraksi? Oppiiko se koirakielen? Oppiiko se taistelutahtoa kun sen ei tarvitse kisata kenenkään kanssa? Toisaalta Savun masu oli aika iso ja painoa oli tullut melkein samat kuin viimeksi jolloin pentuja oli 5...
Savun vatsanympärys vuorokausilla 17: 35cm
47 vrk: 39 cm
55 vrk: 43 cm
painot (lähtöpaino 6,6kg):
40 vrk 7,6 kg (= +1kg)
44 vrk 8,2kg
47 vrk 8,6 kg (= +2kg)
52 vrk 8,8kg
54 vrk 9,0 kg
58 vrk 9,4kg
Lämpö alkoi laskea pikkuhiljaa kun vuorokausia oli kasassa 55 (37,7 astetta kun Savun normaalilämpö on n. 38 astetta...). Vuorokaudella 57 Savu alkoi vuotaa kirkasta limaa (ihan ok ennen synnytystä, asia varmistettu omalta ell). Vuorokaudella 58 pedata ja läähättää pentulaatikossa ja lämmöt kävivät iltapäivällä jo 37,2 asteessa, mutta eivät sen alle. Sama tilanne toistuu seuraavana päivänä ja maito nousee nisiin. Me ollaan aivan valmiita pentuja varten mutta synnytys ei vaan käynnisty, supistuksia ei ole. Soitetaan eläinlääkärille (taas ja meistä alkaa tuntua että meidän ei tarvitse kohta edes esitellä itseämme). Ell toteaa että koska vuorokausia on kasassa vasta 59 ja koira on rauhallinen ja hyvä vointinen ei ole mitään syytä käynnistää synnytystä tai tehdä muutenkaan sen ihmeempiä temppuja. Savu on syönyt huonosti jo päiväkausia. Välillä menee 1 ruoka kolmesta alas ja välillä ei sitäkään.
Käydään ahkerasti remmilenkeillä sillä liikkuminen voi pistää synnytykseen vauhtia. Mitään mainittavaa ei silti tapahdu ja lämmöt seilaavat välillä 37,1 ja 37,8. Vuorokausilla 62 Savu tärisee ja tahtoo ulos mutta rauhoittuu sitten (viimeksi sama kuvio toistui juuri ennen supistuksia). Mutta kun seuraavana päivänä neiti alkaa yhtäkkiä elää kuin ei tiineenä olisikaan. Leikkii, syö ja lepäilee. Soitellaan ell ja saadaan käsky odottaa rauhassa vkl yli jos koira on edelleen rauhallinen ja hyvä vointinen.
Alan olla aika varma että pentuja on vain yksi ja ettei sillä ole aikomustakaan syntyä normaalisti.
Ollaan kävelty ja mittailtu lämpöä yöt läpeensä parin kolmen tunnin välein yli 10 vuorokautta... Emäntä alkaa väsyä. Eletään sunnuntaita ja armonaikaa normaalille synnytykselle on maanantai aamuun. Jos siihen mennessä pentuja ei kuulu niin me mennään salamana eläinlääkäriin. Tämä oli ohje kun asiaa tiedusteltiin viimeksi lauantaina. Mitataan lämmöt, tsekataan koiran vointi ja painutaan ulos lenkille viimeisenä epätoivoisena yrityksenä käynnistää synnytys. Kesken lenkin n. klo 19.30 Savu alkaa vuotaa epämääräistä vihertävän ruskehtavaa vuotoa. Kauhu iskee sisuksiin. Me ollaan koko porukka ulkona. Autolle on matkaa ainakin 500m. Päivystävä eläinlääkäri on melkein 20 km päässä. Jos vuoto on vihreää (vaikea analysoida kirjavasta haalarista vuodon väriä) se johtuu siitä että istukka on irronnut. Pentue pitää saada ulos pian jotta niillä olis mitään mahdollisuuksia selvitä. Soitetaan eläinlääkärille. Koitetaan kävellä niin nopeasti kuin pystytään kotiin. Ulkona on liukasta. Emäntä on kipeä. Savu ei tahdo syliin. Eläinlääkäri tivaa osoitetietoja ja astutustietoja ja kaikkea mikä tuntuu epäolennaiselta kun ei tiedä tehdäänkö meillä kuolemaa. Ilmoitetaan että me lähdetään ajamaan ja annetaan tiedot perillä. Matkaan menee puoli tuntia. Kotiin kävelyyn melkein kymmenen minuuttia ja viisi minuuttia kamojen keräämiseen, puhelinnumeron etsimiseen... Muistetaan että jossain sanottiin pentujen selviävän korkeintaan tunnin ajan jos istukka on irronnut.
Ajetaan eläinlääkärille niin lujaa kuin uskalletaan. Onneksi matka on isolta osin moottoritietä. Onneksi sunnuntaisin ei ole juuri liikennettä. Savu kävelee omin jaloin vastaanotolle. Ei uskalleta väsyneenä ja shokissa kantaa ettei vaan sattuisi mitään. Ell tutkii koiran. Vuoto on epämääräistä ja ehkä vihertävää mutta johtuu kohtutulehduksesta. Hetken helpotus: pentu näyttää voivan hyvin kun asia tarkistetaan ultralla. Se liikkuu. Sillä on hyvät sydänäänet. Supistuksia ei ole, mutta niitä koitetaan luoda lääkkeillä ja liikutuksella. Kävellään ympyrää vastaanoton odotusaulassa. Pikkuhiljaa tajuntaan alkaa hiipiä se että siellä kohdussa on tosiaan tulehdus. Siihen voi kuolla niin pentu kuin emokin. Leikkaukseen valmistautuminen tuntuu kestävän ikuisuuden.
Lopulta Savu leikataan. Pennun huuto kuuluu odotusaulaan kun me syödään pikaisesti haettuja hampurilaisia (n. klo 21.30 eli kaksi tuntia vuodon alkamisesta). Pakko syödä vaikka oksettaa sillä kukaan ei tiedä milloin meillä on aikaa syödä seuraavan kerran. Savun ja pennun takia pitää jaksaa ja yöstä voi tulla pitkä. Me saataisiin mennä kotiin tai kahville odottamaan, mutta se tuntuisi väärältä. Kävellään ympyrää. Soitellaan pentua odottaville ja koitetaan olla rauhallisia. Uroksen omistaja on ihana ja elää mukana joka hetkessä. Kiireen ja hädän keskellä olen kiitollinen tästä odottamattomasta ystävällisyydestä. Pentu on mekkalasta päätellen topakka ja hoitaja kertoo väliaikatietoina että se on ruskea tyttö ja kovin terhakas, painoa neidillä on 180 g. Huokaistaan helpotuksesta, mutta pelätään kamalasti loppuleikkausta. Kohtu poistetaan. Savun ei tarvitse enää koskaan joutua saman uhan eteen. Ei meidän takia. Ja meillähän on sitäpaitsi nyt narttupentu. Ja vielä ruskea. Hallan sisko. Pentu on täydellinen. Sillä ei ole häntämutkaa eikä mitään muutakaan vikaa. Se on kauniin hiekan ruskea ja sillä on hauskat isot valkoiset merkit (liian isot sanoisi joku, mutta mitäs väliä sillä on? Pääasia että tyttö on terve ja reipas). Pennun täytyy olla melkoinen sisupussi että se on selvinnyt rajusta ripulista ja kohtutulehduksesta reippaasti yliaikaisena (66 vrk) tähän maailmaan ja jaksaa vielä kiukutella ja rimpuilla kun sitä haluaa tutkia. Se on varmasti tulta ja tappuraa ja me ollaan sen kanssa vielä helisemässä. Hienoa! Juuri sitä tässä kaivattiin.
Kestää kauan ennen kuin Savu herää leikkauksesta. Pentu on väsynyt ja ei tahdo jaksaa imeä. Me jäädään vielä eläinlääkäriasemalle siiheksi kunnes saadaan pentu imemään ja maito laskeutumaan. Maito jota vielä muutama päivä sitten valui runsaana pitkin nisiä on kadonnut kuin taikaiskusta. Lypsäminen sattuu. Tekee pahaa lypsää tuoreen leikkuuhaavan vierestä koiraa joka on kivusta, kipulääkkeistä ja nukutuksesta tokkurainen mutta minkäs teet. Pentu ei pärjää ilman. Lopulta maitoa tulee jonkin verran, Savu on suunnilleen tolkuissaan ja pentukaan ei enää ole vetelä tai itkuinen. Päästään kotiin. Kello on melkein yksi kun laitan viestiä uroksen omistajalle. Ja muillekin. Tiedän että muutamassa muussakin perheessä valvotaan meidän kanssa ja uskon että tiedon saatuaan muut pääsevät nukkumaan vaikka meiltä se ei heti onnistukaan. Yuki ja Halla ovat ymmärrettävästi huojentuneita kun tulemme kotiin. Niille on pakko näyttää niin pentu kuin Savun haavakin kädestä. Ne tiesivät että me lähdettiin kiireellä koska oli hätä ja ovat meidän lailla pelänneet kotona ilman väliaikatietoja jotka meillä kuitenkin oli. Herätään kahden tunnin välein tarkistamaan että kaikki on hyvin. Uskotaan siihen että aamulla jo helpottaa. Kuinka väärässä ihminen voi olla?
- Hallan sijasta Hallan emäntä. -
Painajaisia osa 1
Nyt me ollaan valmiita kertomaan teille minkä painajaisen kanssa me tämä kevät elettiin. Tai ei olla valmiita, ei meistä tule koskaan valmiita tähän, mutta nyt on alkanut tuntua että tarina on pakko jakaa. Ehkä siellä jossain on joku joka elää tämän saman pahan unen. Vaikka toivomme että niin ei käy.Tammi-helmikuun vaihteessa Savu astutettiin. Astutus sujui juuri niin kuin sen pitääkin sujua, ilman apua, kivuttomasti ja nopeasti. Yhdistelmä vaikutti kaikin puolin mainiolta. Matkustettiin kotiin ja jäätiin odottamaan iloisen jännityksen vallassa.
Kun astutuksesta oli kulunut 8 vrk Savu alkoi ripuloida rajusti. Savu jonka maha ei _koskaan_ ole sekaisin. Se oli jo aiemmin syönyt vähän huonosti, mutta moni narttu syö tiinehdyttyään hiukan huonommin. Nyt se oli kuitenkin silmin nähden kipeä. Päätettiin odottaa aamuun ja katsoa rauhoittuisiko tilanne. Ei rauhoittunut joten soitettiin eläinlääkäriin konsultaatio: "mitä tehdä astutetun nartun kanssa jos se on silmin nähden kipeä?". Saatiin kotihoito-ohjeet (lääkkeitä, maitohappoja, riisiä ja vaaleaa kalaa/lihaa ja nesteytystä). Ripulointi alkoi myöhään perjantai iltana ja sunnuntaina Savu ripuloi jo melkein pelkkää verta. Soitettiin päivystävälle, mutta koska koira oli suhteellisen pirteä ei päivystävä nähnyt syytä katsoa tilannetta tarkemmin. Maanantaina päästiin lääkäriin, tehtiin parvo testi (negatiivinen), Savu nesteytettiin ja me saatiin mukaan suolistoantibiootit. Valittiin kahdesta mahdollisesta antibiootista se joka tehoaa ärhäkkään suolistotulehdukseen nopeammin ja todennäköisemmin sillä koira alkoi olla jo aika voipunut vaikka ell häntäänsä vielä heiluttelikin ja yritti kiivetä nesteyttävän hoitajan syliin. Pelotti: pentujen pitäisi kiinnittyä kohtuun juuri tähän aikaan? Mitä jos astutusmatka oli turha? Mitä jos kuuri ei auta? En ollut ikinä nähnyt Savua niin kipeänä? Ja mistä ihmeestä se oli taudin hankkinut? Annettiinko me sen nuuskia liikaa astutusreissulla tien pientareita? (Entäs kun se ei pissaa jos ei saa nuuskia?) Voiko kaikki johtua vaan stressistä vaikka Savu ei kyllä yleensä stressaa? Takana oli kuitenkin muutto väliaikaiseen asuntoon (kerrostalo) ja astutusmatka? Oliko väärin astuttaa koira tähän saumaan?
Luettiin ja kyseltiin. Ell mielipiteen mukaan jos Savu paranisi pian ei pennuillakaan olisi hätää. Se oli kotona pakkojuottamisen ansiosta kuitenkin säästynyt kuivumiselta aika hyvin ja koiran keho pyrkii kuulemma pitämään sikiöistä kiinni ja buustaa kohtuun nestettä ja tinkii omista nestevarannoistaan ennemmin. Kokeneet kasvattajat sanoivat samaa. Hengitä. Rauhoitu. Tulee jos on tullakseen.
Kuuri tehosi. Savu oli oma itsensä jo muutama tunti nesteytyksen ja ekan lääkeannoksen jälkeen. Ruokakin alkoi maistua. Tosin muu lauma sairastui ja niille jouduttiin hakemaan omat kuurit. Naapurissa oli luovutusikäinen pentu kipeänä. Aika monta yötä ravattiin ravattiin portaita ees taas ja koitettiin kerätä vetistä ja veristä kakkaa pois tartuttamasta muita. Aika monta mattoa tuli myös pestyä väliaikaisen asunnon pikkuruisessa pesuhuoneessa. Mutta tauti parani, matot kuivuivat ja pikkuhiljaa Savun masu alkoi kasvaa.
Masua seurattiin innolla ja pitkään aikaan ei uskallettu olla tiineydestä varmoja. Lopulta liikkeet alkoivat olla niin selviä että asiaa ei tarvinnut enää vatvoa. Tosin pikkuhiljaa mieleen hiipi huoli siitä että entäs jos kohdussa onkin vain yksi asukki? Tuleekohan se sieltä omin avuin (syntyvien pentujen määrä vaikuttaa emon hormonien määrään ja sitä kaytta supistusten voimakkuuteen)? Kasvaako yksinäinen pentu kunnolliseksi koiraksi? Oppiiko se koirakielen? Oppiiko se taistelutahtoa kun sen ei tarvitse kisata kenenkään kanssa? Toisaalta Savun masu oli aika iso ja painoa oli tullut melkein samat kuin viimeksi jolloin pentuja oli 5...
Savun vatsanympärys vuorokausilla 17: 35cm
47 vrk: 39 cm
55 vrk: 43 cm
painot (lähtöpaino 6,6kg):
40 vrk 7,6 kg (= +1kg)
44 vrk 8,2kg
47 vrk 8,6 kg (= +2kg)
52 vrk 8,8kg
54 vrk 9,0 kg
58 vrk 9,4kg
Lämpö alkoi laskea pikkuhiljaa kun vuorokausia oli kasassa 55 (37,7 astetta kun Savun normaalilämpö on n. 38 astetta...). Vuorokaudella 57 Savu alkoi vuotaa kirkasta limaa (ihan ok ennen synnytystä, asia varmistettu omalta ell). Vuorokaudella 58 pedata ja läähättää pentulaatikossa ja lämmöt kävivät iltapäivällä jo 37,2 asteessa, mutta eivät sen alle. Sama tilanne toistuu seuraavana päivänä ja maito nousee nisiin. Me ollaan aivan valmiita pentuja varten mutta synnytys ei vaan käynnisty, supistuksia ei ole. Soitetaan eläinlääkärille (taas ja meistä alkaa tuntua että meidän ei tarvitse kohta edes esitellä itseämme). Ell toteaa että koska vuorokausia on kasassa vasta 59 ja koira on rauhallinen ja hyvä vointinen ei ole mitään syytä käynnistää synnytystä tai tehdä muutenkaan sen ihmeempiä temppuja. Savu on syönyt huonosti jo päiväkausia. Välillä menee 1 ruoka kolmesta alas ja välillä ei sitäkään.
Käydään ahkerasti remmilenkeillä sillä liikkuminen voi pistää synnytykseen vauhtia. Mitään mainittavaa ei silti tapahdu ja lämmöt seilaavat välillä 37,1 ja 37,8. Vuorokausilla 62 Savu tärisee ja tahtoo ulos mutta rauhoittuu sitten (viimeksi sama kuvio toistui juuri ennen supistuksia). Mutta kun seuraavana päivänä neiti alkaa yhtäkkiä elää kuin ei tiineenä olisikaan. Leikkii, syö ja lepäilee. Soitellaan ell ja saadaan käsky odottaa rauhassa vkl yli jos koira on edelleen rauhallinen ja hyvä vointinen.
Alan olla aika varma että pentuja on vain yksi ja ettei sillä ole aikomustakaan syntyä normaalisti.
Ollaan kävelty ja mittailtu lämpöä yöt läpeensä parin kolmen tunnin välein yli 10 vuorokautta... Emäntä alkaa väsyä. Eletään sunnuntaita ja armonaikaa normaalille synnytykselle on maanantai aamuun. Jos siihen mennessä pentuja ei kuulu niin me mennään salamana eläinlääkäriin. Tämä oli ohje kun asiaa tiedusteltiin viimeksi lauantaina. Mitataan lämmöt, tsekataan koiran vointi ja painutaan ulos lenkille viimeisenä epätoivoisena yrityksenä käynnistää synnytys. Kesken lenkin n. klo 19.30 Savu alkaa vuotaa epämääräistä vihertävän ruskehtavaa vuotoa. Kauhu iskee sisuksiin. Me ollaan koko porukka ulkona. Autolle on matkaa ainakin 500m. Päivystävä eläinlääkäri on melkein 20 km päässä. Jos vuoto on vihreää (vaikea analysoida kirjavasta haalarista vuodon väriä) se johtuu siitä että istukka on irronnut. Pentue pitää saada ulos pian jotta niillä olis mitään mahdollisuuksia selvitä. Soitetaan eläinlääkärille. Koitetaan kävellä niin nopeasti kuin pystytään kotiin. Ulkona on liukasta. Emäntä on kipeä. Savu ei tahdo syliin. Eläinlääkäri tivaa osoitetietoja ja astutustietoja ja kaikkea mikä tuntuu epäolennaiselta kun ei tiedä tehdäänkö meillä kuolemaa. Ilmoitetaan että me lähdetään ajamaan ja annetaan tiedot perillä. Matkaan menee puoli tuntia. Kotiin kävelyyn melkein kymmenen minuuttia ja viisi minuuttia kamojen keräämiseen, puhelinnumeron etsimiseen... Muistetaan että jossain sanottiin pentujen selviävän korkeintaan tunnin ajan jos istukka on irronnut.
Ajetaan eläinlääkärille niin lujaa kuin uskalletaan. Onneksi matka on isolta osin moottoritietä. Onneksi sunnuntaisin ei ole juuri liikennettä. Savu kävelee omin jaloin vastaanotolle. Ei uskalleta väsyneenä ja shokissa kantaa ettei vaan sattuisi mitään. Ell tutkii koiran. Vuoto on epämääräistä ja ehkä vihertävää mutta johtuu kohtutulehduksesta. Hetken helpotus: pentu näyttää voivan hyvin kun asia tarkistetaan ultralla. Se liikkuu. Sillä on hyvät sydänäänet. Supistuksia ei ole, mutta niitä koitetaan luoda lääkkeillä ja liikutuksella. Kävellään ympyrää vastaanoton odotusaulassa. Pikkuhiljaa tajuntaan alkaa hiipiä se että siellä kohdussa on tosiaan tulehdus. Siihen voi kuolla niin pentu kuin emokin. Leikkaukseen valmistautuminen tuntuu kestävän ikuisuuden.
Lopulta Savu leikataan. Pennun huuto kuuluu odotusaulaan kun me syödään pikaisesti haettuja hampurilaisia (n. klo 21.30 eli kaksi tuntia vuodon alkamisesta). Pakko syödä vaikka oksettaa sillä kukaan ei tiedä milloin meillä on aikaa syödä seuraavan kerran. Savun ja pennun takia pitää jaksaa ja yöstä voi tulla pitkä. Me saataisiin mennä kotiin tai kahville odottamaan, mutta se tuntuisi väärältä. Kävellään ympyrää. Soitellaan pentua odottaville ja koitetaan olla rauhallisia. Uroksen omistaja on ihana ja elää mukana joka hetkessä. Kiireen ja hädän keskellä olen kiitollinen tästä odottamattomasta ystävällisyydestä. Pentu on mekkalasta päätellen topakka ja hoitaja kertoo väliaikatietoina että se on ruskea tyttö ja kovin terhakas, painoa neidillä on 180 g. Huokaistaan helpotuksesta, mutta pelätään kamalasti loppuleikkausta. Kohtu poistetaan. Savun ei tarvitse enää koskaan joutua saman uhan eteen. Ei meidän takia. Ja meillähän on sitäpaitsi nyt narttupentu. Ja vielä ruskea. Hallan sisko. Pentu on täydellinen. Sillä ei ole häntämutkaa eikä mitään muutakaan vikaa. Se on kauniin hiekan ruskea ja sillä on hauskat isot valkoiset merkit (liian isot sanoisi joku, mutta mitäs väliä sillä on? Pääasia että tyttö on terve ja reipas). Pennun täytyy olla melkoinen sisupussi että se on selvinnyt rajusta ripulista ja kohtutulehduksesta reippaasti yliaikaisena (66 vrk) tähän maailmaan ja jaksaa vielä kiukutella ja rimpuilla kun sitä haluaa tutkia. Se on varmasti tulta ja tappuraa ja me ollaan sen kanssa vielä helisemässä. Hienoa! Juuri sitä tässä kaivattiin.
Kestää kauan ennen kuin Savu herää leikkauksesta. Pentu on väsynyt ja ei tahdo jaksaa imeä. Me jäädään vielä eläinlääkäriasemalle siiheksi kunnes saadaan pentu imemään ja maito laskeutumaan. Maito jota vielä muutama päivä sitten valui runsaana pitkin nisiä on kadonnut kuin taikaiskusta. Lypsäminen sattuu. Tekee pahaa lypsää tuoreen leikkuuhaavan vierestä koiraa joka on kivusta, kipulääkkeistä ja nukutuksesta tokkurainen mutta minkäs teet. Pentu ei pärjää ilman. Lopulta maitoa tulee jonkin verran, Savu on suunnilleen tolkuissaan ja pentukaan ei enää ole vetelä tai itkuinen. Päästään kotiin. Kello on melkein yksi kun laitan viestiä uroksen omistajalle. Ja muillekin. Tiedän että muutamassa muussakin perheessä valvotaan meidän kanssa ja uskon että tiedon saatuaan muut pääsevät nukkumaan vaikka meiltä se ei heti onnistukaan. Yuki ja Halla ovat ymmärrettävästi huojentuneita kun tulemme kotiin. Niille on pakko näyttää niin pentu kuin Savun haavakin kädestä. Ne tiesivät että me lähdettiin kiireellä koska oli hätä ja ovat meidän lailla pelänneet kotona ilman väliaikatietoja jotka meillä kuitenkin oli. Herätään kahden tunnin välein tarkistamaan että kaikki on hyvin. Uskotaan siihen että aamulla jo helpottaa. Kuinka väärässä ihminen voi olla?
- Hallan sijasta Hallan emäntä. -
