HALLAN HARHAA - Torstaina, 25.10.2012 klo 16:26
Mutta nyt kun oon kasvanu isommaksi niin oon huomannu että monet ihmiset ei vaikuta tykkäävän musta. Osa tietysti pelkää tai on allergisia ja se on ihan ymmärrettävää (mäkin pelkään joitakin ihmisiä, erityisesti mini-ihmisiä kun ne on niin arvaamattomia, allerginen en onneksi oo kellekään). Niiden lisäksi on kuitenkin ne joiden mielestä mä olen tyhmä koira, vaikkei ne ees tunne mua. Jos haluaa pörröisen karvakoiran niin kannattais kuulemma ottaa villakoira tai afgaani ja mä en oo tarpeeksi iloinen villakoiraksi enkä riittävän itsenäinen afgaaniksi. Pieneksi valkoiseksi koiraksikaan musta ei oo kun oon terrieri pörrön alla (ja mun pää on kuulemma susiruma). Terrieriharrastajat taas sanovat että mä olen liian pehmeä ja pörröinen ollakseni oikea terrieri. Vinttikoiraksikaan en kelpaa kun mulla ei oo kisaoikeuksia. Mutta vähiten mua on katsottu kieroon siellä vinttikoiraradalla ja maastojuoksussa, joten sinne me aina suunnataan kun olen sopivassa kunnossa...
Kesän lopulla voodoon tädin hoidon avulla olin sellaisessa kunnossa että emäntä uskalsi mun antaa metsästää jälleen kerran karannutta pupua... Radan varrelta bongattu tuttu kuvasi emännän kameralla mun ja isin ja äidin suoritukset (iso kiitos!). Siellä on aina ystävällisiä ihmisiä jotka auttavat toisia ja osaavat rapsuttaa täydellisesti oikeasta kohdasta.
Tässä odotellaan omaa vuoroa...
Ihan kohta se pupu menee!!
Takana mönkimiskone (ja mönkimiskoneen ajajan jalat) joka on aina siellä missä pupukin. Mä haluaisin mennä moikkailemaan mönkimiskoneita lenkilläkin, mutta emäntä ei anna vaan sanoo ettei pupuja aina oo siellä missä koneitakin. Outo juttu (ja outo nimi koneella koska ei se ees möngi)
Olin niin nopee että kamera ei pysyny mukana!
Huomaa pupu edellä vasemmalla!
Kurveja. Pupu on tuommoinen valkoinen pörrö joka sinkoilee maastossa ja mun tehtävä on pyydystää se ja tappaa se ravistamalla! Kun pupu on hengissä siitä kuuluu pörinää (vähän niinku ruohonleikkuri!) ja kun se kuolee niin se enää vaan kahisee jos sitä ravistaa.
Välillä musta tuntui että olin ihan just saamassa pupun kiinni! Mikä jännitys!
Mutta pupu on tosi nopea ja se pääsee monta kertaa karkuun!
Tiukka kurvi! Vaatii etujaloilta paljon ja koko kropan pitää olla kunnossa jos pupun meinaa saada kiinni.
Pupun perässä pitää olla valmis syöksymään pusikkoon miettimättä!
Nyt ollaan jo lähellä sitä että pupu luovuttaa!
Kuoli!
Jostain syystä niitä pupuja ei välillä karkaa pitkään aikaan sieltä mönkimiskoneelta ja sitten kun se karkaa kerran niin se pääsee karkuun tosi monesti saman päivän aikana ja tarvitaan hirmuisen monta tappajaa että se saadaan taas hengiltä. Onneksi meillä on iso porukka erilaisia vinttikoiria tappamassa sitä pupua. Yksin ei kukaan jaksais sitä montaa kymmentä kertaa jahdata, kun se on niin supernopea! Äiti ja isikin auttoi meitä puputalkoissa:
isi ja pupu
äiti ja pupu.
Nyt se pupu on taas saatu haltuun eikä mönkimiskoneitakaan ole toviin nähty. Mä olen miettinyt että voisinkohan mä olla pörröwhippet jos musta ei kerran ole villakoiraksi eikä terrieriksi? Whippetit jahtaa kans pupuja ja musta ois hienoa olla osa pupujen jahtausjoukkuetta. Ainakaan kukaan ei huutanu meille siellä pupupaikassa (vaikka me huudettiin kyllä yhdessä sille pupulle että vois vähän hidastaa ja antautua, mutta se taitaa olla kuuro) tai sanonu että mä oisin ruma ja tyhmä.
Pörröwhippet,
Halla
ps. Kaikki loput talkookuvat pupunjahtauksesta on nähtävillä täällä:
http://taigalta.kuvat.fi/kuvat/2012/OSVKH/
Pörröwhippet?
Oon aina halunnu olla huomion keskipisteenä. Jos emäntä ottaa kuvia ruuasta niin mä olen yleensä siinä. Samoin maisemakuvissa ja sisustuskuvissa ja... Ja musta on pienestä asti tuntunut että kaikki maailman ihmiset rakastaa mua, osa ei vaan vielä tiedä sitä kun ne ei oo nähny mua tarpeeksi läheltä...Mutta nyt kun oon kasvanu isommaksi niin oon huomannu että monet ihmiset ei vaikuta tykkäävän musta. Osa tietysti pelkää tai on allergisia ja se on ihan ymmärrettävää (mäkin pelkään joitakin ihmisiä, erityisesti mini-ihmisiä kun ne on niin arvaamattomia, allerginen en onneksi oo kellekään). Niiden lisäksi on kuitenkin ne joiden mielestä mä olen tyhmä koira, vaikkei ne ees tunne mua. Jos haluaa pörröisen karvakoiran niin kannattais kuulemma ottaa villakoira tai afgaani ja mä en oo tarpeeksi iloinen villakoiraksi enkä riittävän itsenäinen afgaaniksi. Pieneksi valkoiseksi koiraksikaan musta ei oo kun oon terrieri pörrön alla (ja mun pää on kuulemma susiruma). Terrieriharrastajat taas sanovat että mä olen liian pehmeä ja pörröinen ollakseni oikea terrieri. Vinttikoiraksikaan en kelpaa kun mulla ei oo kisaoikeuksia. Mutta vähiten mua on katsottu kieroon siellä vinttikoiraradalla ja maastojuoksussa, joten sinne me aina suunnataan kun olen sopivassa kunnossa...
Kesän lopulla voodoon tädin hoidon avulla olin sellaisessa kunnossa että emäntä uskalsi mun antaa metsästää jälleen kerran karannutta pupua... Radan varrelta bongattu tuttu kuvasi emännän kameralla mun ja isin ja äidin suoritukset (iso kiitos!). Siellä on aina ystävällisiä ihmisiä jotka auttavat toisia ja osaavat rapsuttaa täydellisesti oikeasta kohdasta.
Tässä odotellaan omaa vuoroa...
Ihan kohta se pupu menee!!
Takana mönkimiskone (ja mönkimiskoneen ajajan jalat) joka on aina siellä missä pupukin. Mä haluaisin mennä moikkailemaan mönkimiskoneita lenkilläkin, mutta emäntä ei anna vaan sanoo ettei pupuja aina oo siellä missä koneitakin. Outo juttu (ja outo nimi koneella koska ei se ees möngi)
Olin niin nopee että kamera ei pysyny mukana!
Huomaa pupu edellä vasemmalla!
Kurveja. Pupu on tuommoinen valkoinen pörrö joka sinkoilee maastossa ja mun tehtävä on pyydystää se ja tappaa se ravistamalla! Kun pupu on hengissä siitä kuuluu pörinää (vähän niinku ruohonleikkuri!) ja kun se kuolee niin se enää vaan kahisee jos sitä ravistaa.
Välillä musta tuntui että olin ihan just saamassa pupun kiinni! Mikä jännitys!
Mutta pupu on tosi nopea ja se pääsee monta kertaa karkuun!
Tiukka kurvi! Vaatii etujaloilta paljon ja koko kropan pitää olla kunnossa jos pupun meinaa saada kiinni.
Pupun perässä pitää olla valmis syöksymään pusikkoon miettimättä!
Nyt ollaan jo lähellä sitä että pupu luovuttaa!
Kuoli!
Jostain syystä niitä pupuja ei välillä karkaa pitkään aikaan sieltä mönkimiskoneelta ja sitten kun se karkaa kerran niin se pääsee karkuun tosi monesti saman päivän aikana ja tarvitaan hirmuisen monta tappajaa että se saadaan taas hengiltä. Onneksi meillä on iso porukka erilaisia vinttikoiria tappamassa sitä pupua. Yksin ei kukaan jaksais sitä montaa kymmentä kertaa jahdata, kun se on niin supernopea! Äiti ja isikin auttoi meitä puputalkoissa:
isi ja pupu
äiti ja pupu.
Nyt se pupu on taas saatu haltuun eikä mönkimiskoneitakaan ole toviin nähty. Mä olen miettinyt että voisinkohan mä olla pörröwhippet jos musta ei kerran ole villakoiraksi eikä terrieriksi? Whippetit jahtaa kans pupuja ja musta ois hienoa olla osa pupujen jahtausjoukkuetta. Ainakaan kukaan ei huutanu meille siellä pupupaikassa (vaikka me huudettiin kyllä yhdessä sille pupulle että vois vähän hidastaa ja antautua, mutta se taitaa olla kuuro) tai sanonu että mä oisin ruma ja tyhmä.
Pörröwhippet,
Halla
ps. Kaikki loput talkookuvat pupunjahtauksesta on nähtävillä täällä:
http://taigalta.kuvat.fi/kuvat/2012/OSVKH/
