HALLAN HARHAA - Maanantaina, 20.12.2010 klo 09:05
Me vuoden ikäiset koirat ollaankin aika kiireisiä! Mun pitää esimerkiksi hoitaa meillä kaikki vahtitehtävät sillä äiti ja isi eivät vaan ymmärrä ollenkaan haukkua esimerkiksi naapureille tai postinkantajalle tai erityisen epäilyttäville lumipaakuille. Joten mä olen haukkunut ne kaikki ja varalta vielä joka ilmansuuntaan yhdet ylimääräisetkin haukut aina kun olen ollut ulkona. Lisäksi yritän muistaa joka kerta ulvoa vähäsen sillä ulvominen kuuluu kauemmas kuin haukku ja niin ollen kauempanakin olevat epäilyttävät tyypit kuulevat ettei kannata alkaa ryppyillä mulle.
Mun synttäreiden jälkeen täällä on ollut aika kylmä ja välillä ei olla päästy ollenkaan lenkille! Kyllä me normaalisti käydään siis lenkillä vaikka olis kuinka kylmää mutta kun ulkona oli 22 astetta pakkasta ja tuuli mereltä päin... Ja me kaikki koirat ensin piilouduttiin sisällä ettei meitä raahattais ulos (piilouduttiin uudestaan kun meidät oli puettu), jarrutettiin neljällä tassulle heti ovesta lähtien ja raahauduttiin vaan väkisin emännän perässä... niin yhtäkkiä emäntä totesi ettei touhussa ole mitään järkeä ja jätti sitten parina päivänä meidän lenkit välistä. Sillon mä olen joutunut itse keksimään tekemistä (purkamaan lankakerää, pureskelemaan heijastimia), mutta nyt meillä on onneksi kaikilla niin paljon vaatetta että saa tulla kyllä melkoinen talvi ettei tarjeta.
Pakkasista on ollut jotain iloakin: me on päästy juoksemaan merellä. Kesällä meri on ihana kun siellä voi uida ja kahlata ja etsiä kaloja ja levää ja kiipeillä rantakivillä. Mutta nyt viime aikoina meren on peittänyt paksu jää. Ja jäällä on aivan ihana juosta. Siellä on tilaa ja siellä on valoisaa pidempään kuin metsässä ja mikä parasta: pilkkijöiden jäljiltä mä olen löytänyt joka kerta sieltä jäätyneitä pikkukaloja. Ne ei kelpaa kellekään muulle mutta mä tykkään niistä hirmuisesti.
Jäällä pitää tietysti olla tosi varovainen eikä mekään mentäis sinne ellei emäntä olis katsonut jotain tiedotusta jossa kerrottiin että täällä on 20cm kovaa jäätä. Pysytään pois virtauspaikoista, ruovikoista ja laitureiden alta. Kerrotaan aina etukäteen mihin ollaan menossa (ja millon tullaan takaisin). Mukana on naskalit ja emäntä kuuntelee ja katselee jäätä tosi tarkkaan koko ajan. Jos tilanne näyttää vaaralliselta niin on parempi palata rantaan.
Jäällä voi hepuleita aukean alueen hepuleita silloinkin kun hiekkakuopilla ja metsissä on liikaa lunta. Lisäksi mulla on yksi aivan erityinen jäätekniikka: mä työnnän pään lumihankeen, pistän etujalat taaksepäin ja työnnän takajaloilla vauhtia. Emäntä väittää että just tästä syystä mun takki on aina täynnä lunta ja korvat punoittaa mutta kun se lumi on niin ihanaa etten voi vastustaa kiusausta.
Mun motto talviaikaan onkin tämä Hellaakosken ihana runo:
Tietä käyden tien on vanki,
vapaa on vain umpihanki.
(Aaro Hellaankoski)
Ja koska merellä ei ole ollenkaan teitä niin siellä voi olla tosi vapaa!
t. Halla
Vapaa on vain umpihanki
Hei kaikki!Me vuoden ikäiset koirat ollaankin aika kiireisiä! Mun pitää esimerkiksi hoitaa meillä kaikki vahtitehtävät sillä äiti ja isi eivät vaan ymmärrä ollenkaan haukkua esimerkiksi naapureille tai postinkantajalle tai erityisen epäilyttäville lumipaakuille. Joten mä olen haukkunut ne kaikki ja varalta vielä joka ilmansuuntaan yhdet ylimääräisetkin haukut aina kun olen ollut ulkona. Lisäksi yritän muistaa joka kerta ulvoa vähäsen sillä ulvominen kuuluu kauemmas kuin haukku ja niin ollen kauempanakin olevat epäilyttävät tyypit kuulevat ettei kannata alkaa ryppyillä mulle.
Mun synttäreiden jälkeen täällä on ollut aika kylmä ja välillä ei olla päästy ollenkaan lenkille! Kyllä me normaalisti käydään siis lenkillä vaikka olis kuinka kylmää mutta kun ulkona oli 22 astetta pakkasta ja tuuli mereltä päin... Ja me kaikki koirat ensin piilouduttiin sisällä ettei meitä raahattais ulos (piilouduttiin uudestaan kun meidät oli puettu), jarrutettiin neljällä tassulle heti ovesta lähtien ja raahauduttiin vaan väkisin emännän perässä... niin yhtäkkiä emäntä totesi ettei touhussa ole mitään järkeä ja jätti sitten parina päivänä meidän lenkit välistä. Sillon mä olen joutunut itse keksimään tekemistä (purkamaan lankakerää, pureskelemaan heijastimia), mutta nyt meillä on onneksi kaikilla niin paljon vaatetta että saa tulla kyllä melkoinen talvi ettei tarjeta.
Pakkasista on ollut jotain iloakin: me on päästy juoksemaan merellä. Kesällä meri on ihana kun siellä voi uida ja kahlata ja etsiä kaloja ja levää ja kiipeillä rantakivillä. Mutta nyt viime aikoina meren on peittänyt paksu jää. Ja jäällä on aivan ihana juosta. Siellä on tilaa ja siellä on valoisaa pidempään kuin metsässä ja mikä parasta: pilkkijöiden jäljiltä mä olen löytänyt joka kerta sieltä jäätyneitä pikkukaloja. Ne ei kelpaa kellekään muulle mutta mä tykkään niistä hirmuisesti.
Jäällä pitää tietysti olla tosi varovainen eikä mekään mentäis sinne ellei emäntä olis katsonut jotain tiedotusta jossa kerrottiin että täällä on 20cm kovaa jäätä. Pysytään pois virtauspaikoista, ruovikoista ja laitureiden alta. Kerrotaan aina etukäteen mihin ollaan menossa (ja millon tullaan takaisin). Mukana on naskalit ja emäntä kuuntelee ja katselee jäätä tosi tarkkaan koko ajan. Jos tilanne näyttää vaaralliselta niin on parempi palata rantaan.
Jäällä voi hepuleita aukean alueen hepuleita silloinkin kun hiekkakuopilla ja metsissä on liikaa lunta. Lisäksi mulla on yksi aivan erityinen jäätekniikka: mä työnnän pään lumihankeen, pistän etujalat taaksepäin ja työnnän takajaloilla vauhtia. Emäntä väittää että just tästä syystä mun takki on aina täynnä lunta ja korvat punoittaa mutta kun se lumi on niin ihanaa etten voi vastustaa kiusausta.
Mun motto talviaikaan onkin tämä Hellaakosken ihana runo:
Tietä käyden tien on vanki,
vapaa on vain umpihanki.
(Aaro Hellaankoski)
Ja koska merellä ei ole ollenkaan teitä niin siellä voi olla tosi vapaa!
t. Halla
