HALLAN HARHAA - Perjantaina, 22.04.2011 klo 22:52
Vappu! Aina yhtä kauniina.
Isi vaihteeksi rakastui. Alatteko havaita tässä mitään kaavaa? Se rakastuu AINA kun me nähdään jotain nopeita tyttöjä.
Äitikin innostui mielistelemään winttiystäviä.
Äiti taisi hämmentää Ainaakin...
painia
Kaikki meni tosi hyvin kunnes Aina hermostui mulle. Mä nousin sen sään päälle seisoskelemaan ja tuijotin sitä silmiin, mutta se ei alistunutkaan! Ja kaiken lisäksi se kehtasi murahtaa mulle. No eihän sellainen käy, joten mun oli pakko ärjyä sille takaisin "Pää kiinni painajainen!" ja se ärjyi mulle takaisin... ja kohta meillä olikin kaksi emäntää ärjymässä meille molemmille ja kiskomassa niskavilloista erilleen. En nyt ole aivan varma kuka sen ärjyntäkisan voitti. Tai siis emännät voitti meidän 3-0 mutta kumpi emännistä voitti kumman? Ja sekin on vielä hieman epävarmaa että ymmärtääkö Aina vieläkään että se on mun alamaiskoira. Harvinaisen tyhmä tyyppi. Kaikki muut on aina alistuneet mulle ilman mitään vastaansanomisia (no äiti ei tietenkään alistu vaan ärjyy, mutta sille mä en uskalla huutaa takaisin). Ihan hyvä tyyppi se Aina muuten on. Se osaa juosta ja silleen ja mua oikeastaan ottaa vähän aivoon sekin että se juoksee niin lujaa. Ja on niin musta. Ja ennen kaikkea se ettei se tottele mua! Raivostuttavaa! Tai siis, mun piti sanoo että on se ihan hyvä tyyppi. Enimmäkseen.
"Sinä senkin ärsyttävä..."
Olkoon keskenään koko Aina -koira.
Me oltiin sit loppuaika korostetun rauhallisia molemmat. Mä en muka nähny Ainaa eikä Aina nähny mua. Mutta sanonpa vaan että tästä varmaan keskustellaan vielä. Ainan piti tulla meille hoitoon nyt pääsiäiseksi mutta emäntä otti ja sairastui joten Aina menikin varahoitopaikkaan ja meidän välien selvittely siirtyi vielä vähäsen. Uskon kyllä että Ainakin ymmärtää alkaa totella mua kunhan se kasvaa vähän viisaammaksi.
Ainan isäntä osaa rapsuttaa täydellisesti.
ja osaa auttaa kun tarvii apua. Eli on se Aina osannu jotain tehdä oikein: kouluttaa isännän.
Ainan kanssa tap... kinaamista lukuunottamatta meillä meni siis ihan hyvin. Ainan isäntä on ihan huippu tyyppi ja se raahasi mukanaan jotain laitetta jota mä en tunnistanut aluksi mutta sehän olikin viehe! En ole ajanut viehettä pitkiin aikoihin ja olipas aika ihana päästä ajamaan sitä taas. Aina ajoi sitä raivostuttavan lujaa ja kaikki muut paitsi minä kiljui ja kiskoi sen perään ja mä en aluksi muistanut mitä sille piti tehdä, mutta Ainan huippu emäntä leikitti mua sillä ja sit mä muistin että olen suuri ja mahtava vieheenajajakoira ja ajoin (+ tapoin) vieheen oikein tyylikkäästi. Nyt on sit kesän treenikausi vieheen perässä avattu! Kiitos miljoonasti Ainan ja Vapun ihanat omistajat! Nähdään maasto- ja ratatreeneissä taas pitkin kesää!
Äidiltä viehe meni hukkaan....
Opin että pitää etsiä sinnikkäästi jos viehe katoaa.
Isi opetti että vieheen kanssa voi käydä lyhyessä ajassa läpi monenlaista ilmettä ja tunnetta... kuten hassua
iloista
ja ylpeää:
Vappu opetti vieheen taitavaa seuraamista:
vieheen perään huutamista ja sen kanssa taistelua:
Ja Ainalta opin että on hyvä oppia jarruttamaankin:
Ihana Ainan emäntä leikki mun kanssa! Se oli huippukivaa!
Ja niin mä ajoin pupua!
Enää vain hiukan Ainalle kiukkuinen, Halla.
ps: toiset kyllä tajuaa
niinpä mä otinki mallikuvia sekä Vapun että äidin kans:
Vieheen viemää
Me nähtiin Ainaa ja Vappua! Pitkästä aikaa. Melkein kaikki meni vanhan kaavan mukaan: äiti tykkäsi Vapusta mutta enempi se tykkäsi omasta pallostaan. Mä juoksin Ainan perässä ja isi rakastui (ja joutui remmiin) ja emäntä kuvasi ja nautti kevätauringosta Ainan ja Vapun huoltojoukkojen kanssa.Vappu! Aina yhtä kauniina.
Isi vaihteeksi rakastui. Alatteko havaita tässä mitään kaavaa? Se rakastuu AINA kun me nähdään jotain nopeita tyttöjä.
Äitikin innostui mielistelemään winttiystäviä.
Äiti taisi hämmentää Ainaakin...
painia
Kaikki meni tosi hyvin kunnes Aina hermostui mulle. Mä nousin sen sään päälle seisoskelemaan ja tuijotin sitä silmiin, mutta se ei alistunutkaan! Ja kaiken lisäksi se kehtasi murahtaa mulle. No eihän sellainen käy, joten mun oli pakko ärjyä sille takaisin "Pää kiinni painajainen!" ja se ärjyi mulle takaisin... ja kohta meillä olikin kaksi emäntää ärjymässä meille molemmille ja kiskomassa niskavilloista erilleen. En nyt ole aivan varma kuka sen ärjyntäkisan voitti. Tai siis emännät voitti meidän 3-0 mutta kumpi emännistä voitti kumman? Ja sekin on vielä hieman epävarmaa että ymmärtääkö Aina vieläkään että se on mun alamaiskoira. Harvinaisen tyhmä tyyppi. Kaikki muut on aina alistuneet mulle ilman mitään vastaansanomisia (no äiti ei tietenkään alistu vaan ärjyy, mutta sille mä en uskalla huutaa takaisin). Ihan hyvä tyyppi se Aina muuten on. Se osaa juosta ja silleen ja mua oikeastaan ottaa vähän aivoon sekin että se juoksee niin lujaa. Ja on niin musta. Ja ennen kaikkea se ettei se tottele mua! Raivostuttavaa! Tai siis, mun piti sanoo että on se ihan hyvä tyyppi. Enimmäkseen.
"Sinä senkin ärsyttävä..."
Olkoon keskenään koko Aina -koira.
Me oltiin sit loppuaika korostetun rauhallisia molemmat. Mä en muka nähny Ainaa eikä Aina nähny mua. Mutta sanonpa vaan että tästä varmaan keskustellaan vielä. Ainan piti tulla meille hoitoon nyt pääsiäiseksi mutta emäntä otti ja sairastui joten Aina menikin varahoitopaikkaan ja meidän välien selvittely siirtyi vielä vähäsen. Uskon kyllä että Ainakin ymmärtää alkaa totella mua kunhan se kasvaa vähän viisaammaksi.
Ainan isäntä osaa rapsuttaa täydellisesti.
ja osaa auttaa kun tarvii apua. Eli on se Aina osannu jotain tehdä oikein: kouluttaa isännän.
Ainan kanssa tap... kinaamista lukuunottamatta meillä meni siis ihan hyvin. Ainan isäntä on ihan huippu tyyppi ja se raahasi mukanaan jotain laitetta jota mä en tunnistanut aluksi mutta sehän olikin viehe! En ole ajanut viehettä pitkiin aikoihin ja olipas aika ihana päästä ajamaan sitä taas. Aina ajoi sitä raivostuttavan lujaa ja kaikki muut paitsi minä kiljui ja kiskoi sen perään ja mä en aluksi muistanut mitä sille piti tehdä, mutta Ainan huippu emäntä leikitti mua sillä ja sit mä muistin että olen suuri ja mahtava vieheenajajakoira ja ajoin (+ tapoin) vieheen oikein tyylikkäästi. Nyt on sit kesän treenikausi vieheen perässä avattu! Kiitos miljoonasti Ainan ja Vapun ihanat omistajat! Nähdään maasto- ja ratatreeneissä taas pitkin kesää!
Äidiltä viehe meni hukkaan....
Opin että pitää etsiä sinnikkäästi jos viehe katoaa.
Isi opetti että vieheen kanssa voi käydä lyhyessä ajassa läpi monenlaista ilmettä ja tunnetta... kuten hassua
iloista
ja ylpeää:
Vappu opetti vieheen taitavaa seuraamista:
vieheen perään huutamista ja sen kanssa taistelua:
Ja Ainalta opin että on hyvä oppia jarruttamaankin:
Ihana Ainan emäntä leikki mun kanssa! Se oli huippukivaa!
Ja niin mä ajoin pupua!
Enää vain hiukan Ainalle kiukkuinen, Halla.
ps: toiset kyllä tajuaa
niinpä mä otinki mallikuvia sekä Vapun että äidin kans:
