HALLAN HARHAA - Keskiviikkona, 15.09.2010 klo 01:54
Emäntä meinasi että se oli mun vika. Kun mä innostuin velipojan näkemisestä niin että hyökin sen kimppuun oikein kunnon murinan ja ärinän kera, kiskoin sitä korvista ja me painittiin ihan niin kuin ei oltais koskaan erossa oltukaan. Kuulemma voisin käyttäytyä hillitymmin kun meillä on vieraita. Mutta mun mielestä perhe ja vieraat on ihan eri asia. Kyllä oman perheen kesken pitää saada olla oma itsensä. Me vietiin Remu hiekkakuopille leikkimään, mutta sielläkin sillä meni osa ajasta siinä kun se vaan ihmetteli meidän menoa. Se kun on tainnut tottua hieman rauhallisempaan menoon ja yhteen kaveriin kerralla.
Remu
Se mielisteli isää... Tyhmä! Isi on nössöjen nössö ja ihan turha sitä on mielistellä... tosin isihän tykkäs siitä.
Se yritti taas astua mua. Mutta viime kerrasta viisastuneena se ei astunut mun päätä...
Tosin tällä kertaa se yritti astua myös kun mä makasin maassa...
Me juostiin.
Me tanssittiin.
Ja se löi mua! Miten voi olla että mua aina syytetään siitä etten osaa käyttäytyä kun toiset on tällasia?
Välillä meidän meno oli kuulemma aika aivotonta.
Eniten Remu taisi tykätä pallosta jonka se löysi.
Leikkien jälkeen Remu lähti kohti pohjoista väsyneenä, onnellisena ja hiekkaisena.
Viikko Remun näytelmän jälkeen oli Kuuran vuoro debytoida. Ja kun me sattumalta oltiin käymässä etelässä niin Kuura joutui emännän kidutuspenkkiin (eli trimmattavaksi). Mä en saanut leikkiä Kuuran kanssa ollenkaan niin paljon kuin oisin halunnut, koska sen siistimiseen käytettiin niin älyttömästi aikaa. Ihan tyhmä homma.
Äiti sen sijaan leikitti Kuuraa...
(Juu-u: äiti on ihan mainio leikkimään)
Tällaisella kampauksella Kuura sit lähti näyttelyyn. Toisaalta taitaa olla onni ettei mun hännällä saa mennä näytelmiin. Eipähän mene aikaa kaunistautumiseen niin paljoa!
Semmoisia velipoikia. Lumoa en ole nyt nähnyt vähään aikaan, mutta onneksi se soittaa mulle välillä ja kertoo kuulumisia!
Voi veljet, missä lienet?
Mun veljet on nyt Lumoa lukuunottamatta aloittaneet näytelmäuran. Mä en näytelmiin pääse kun mun häntä on niin spesiaali ettei sen kanssa ole näyttelyihin asiaa. Onneksi on paljon muuta mitä mä voin tehdä ja missä häntä ei haittaa. Ihan ensimmäisenä näytelmät aloitti Remu, joka matkasi näyttelyn jälkeen pohjoiseen syyslomalle ja tuli samalla tervehtimään meitä. Heti autosta poistuttuaan Remu oli kuulemma alkanut kiskoa meille päin ja aikamoisella vauhdilla se sisälle tulikin, mutta jo viiden minuutin päästä se istua nökötti ulko-oven edessä odottamassa kotiin paluuta. Kai se muisti miksi se aikanaan halusi muuttaa pois kotoa. Kuulemma aikuisille lapsille voi joskus käydä niin.Emäntä meinasi että se oli mun vika. Kun mä innostuin velipojan näkemisestä niin että hyökin sen kimppuun oikein kunnon murinan ja ärinän kera, kiskoin sitä korvista ja me painittiin ihan niin kuin ei oltais koskaan erossa oltukaan. Kuulemma voisin käyttäytyä hillitymmin kun meillä on vieraita. Mutta mun mielestä perhe ja vieraat on ihan eri asia. Kyllä oman perheen kesken pitää saada olla oma itsensä. Me vietiin Remu hiekkakuopille leikkimään, mutta sielläkin sillä meni osa ajasta siinä kun se vaan ihmetteli meidän menoa. Se kun on tainnut tottua hieman rauhallisempaan menoon ja yhteen kaveriin kerralla.
Remu
Se mielisteli isää... Tyhmä! Isi on nössöjen nössö ja ihan turha sitä on mielistellä... tosin isihän tykkäs siitä.
Se yritti taas astua mua. Mutta viime kerrasta viisastuneena se ei astunut mun päätä...
Tosin tällä kertaa se yritti astua myös kun mä makasin maassa...
Me juostiin.
Me tanssittiin.
Ja se löi mua! Miten voi olla että mua aina syytetään siitä etten osaa käyttäytyä kun toiset on tällasia?
Välillä meidän meno oli kuulemma aika aivotonta.
Eniten Remu taisi tykätä pallosta jonka se löysi.
Leikkien jälkeen Remu lähti kohti pohjoista väsyneenä, onnellisena ja hiekkaisena.
Viikko Remun näytelmän jälkeen oli Kuuran vuoro debytoida. Ja kun me sattumalta oltiin käymässä etelässä niin Kuura joutui emännän kidutuspenkkiin (eli trimmattavaksi). Mä en saanut leikkiä Kuuran kanssa ollenkaan niin paljon kuin oisin halunnut, koska sen siistimiseen käytettiin niin älyttömästi aikaa. Ihan tyhmä homma.
Äiti sen sijaan leikitti Kuuraa...
(Juu-u: äiti on ihan mainio leikkimään)
Tällaisella kampauksella Kuura sit lähti näyttelyyn. Toisaalta taitaa olla onni ettei mun hännällä saa mennä näytelmiin. Eipähän mene aikaa kaunistautumiseen niin paljoa!
Semmoisia velipoikia. Lumoa en ole nyt nähnyt vähään aikaan, mutta onneksi se soittaa mulle välillä ja kertoo kuulumisia!
