HALLAN HARHAA - Tiistaina, 08.07.2014 klo 13:12
Siellä oli jos jonkinlaisia otuksia, pieniä ja suuria, pentuja ja vanhuksia ja kissoja ja koiria ja osalla oli joku side ja osalla pönttö päässä ja ketään ei saanu moikata eikä leikittää (ihan mälsää). Omalla vuorolla päästiin sinne huoneeseen jossa kiva täti rapsutti ja pusutti, tutki silmät ja korvat ja kuunteli rintaa (hyvältä kuulosti ja näytti kaikki) ja vähän piikitti mua pyllyyn (mikä ei ollu kovin kivaa, mutta joskus ne tekee semmosta). Sitten olo menikin pian aika omituiseksi ja alkoi hoipututtaa kun oisin halunnu mennä moikkaamaan niitä toisia tätejä. Ei auttanu muu kun mennä emännän syliin päiväunille (vähänkö noloa nukahtaa tolleen?).
Päiväunien jälkeen heräilin sitten jossain ihan eri huoneessa. Mulla oli pönttö päässä, kieli ulkona ja joku ihmeellinen laite kuonon edessä. Olo tuntui tosi omituiselta ja ei millään meinannu jaksaa nousta ylös. Vähän itkettikin ja maha tuntui omituiselta ja kipeältä mutta sitä ei pystyny katsomaan sen pöntön kanssa. Levähtelin kaikessa rauhassa emännän ja isännän vieressä siihen asti että se täti tuli sanomaan että ois jo aika nousta ylös. Sitten oli pakko koittaa kun se kerran käski ja kyllähän sitä just ja just pystyi nousemaan ja pistämään sen kielen takaisin suuhun (tuntui tosi hassulta ensin). Se täti puhui emännän kanssa leikkauksesta ja jostain haavan hoidosta ja ties ja mistä mutta olo oli niin omituinen etten muista siitä juuri mitään. Kun pääsin lopulta ylös (ja meinasin heti kaatua kyljelleni) joku toinen täti tuli irrottamaan mun jalassa törröttäneen neulahomman. Se tuntui kurjalta ja itkeä vollotin niin että varmaan koko kylä kuuli sen. Emäntä kantoi mut autolle ja piti mua sylissä koko matkan kotiin, mikä oli hyvä sillä olo oli edelleen itkuinen ja jalat huterat.
Kotona sattui vahinko ja äiti ja isi ois halunneet tosi kovasti katsoa mun mahaa, mutta emäntä ei antanut. Äiti unohti jopa pelätä mun päässä olevaa pönttöä jota se normaalisti karttelee kuin ruttoa. Hoipuin ympäriinsä ja pesuun meni parikin mattoa jonka jälkeen mut määrättiin yksiöön ilman mukavuuksia.
Yksiö ilman mukavuuksia. Mahassa reikä. Tassussa pipi. Päässä pönttö ja olokin aika hutera.
Se oli kamalaa! Siellä oli yksinäistä ja vaikka mua väsytti ihan hirveästi niin päätin että en ainakaan suostu nukkumaan siellä. Nojasin nenällä kaltereihin ja ölisin. Emäntä luovutti ensin ja otti mut pyyhkeen päälle sohvalle missä se vartioi tosi tarkkaan sekä mua että toisia koiria. Siinä me sitten oltiin kahdestaan yömyöhään kunnes yksiö siirrettiin makkariin ja minut taas yksiöön. Yö meni mun itkeskellessä, äidin vinkuessa portin takana, emännän ja isän valvoessa ja isännän nukkuessa.
Tämä katse tepsi emäntään päivällä vaan ei oikein yöllä (ekana yönä se tosin armahti ja otti mut viereen klo 5.30 kun ei ollu kuulemma nukkunu yhtään mun ulvomiselta... no enpä ollu nukkunu minäkään! ja minä olin sentään kipeä!)
Seuraavana päivänä se ell soitti emännälle antoi luvan antaa mulle kipulääkettä jo vähän aiemmin. Emäntä kaivoi jostain uimarenkaan ja vaihtoi pöntön uimarenkaaseen. Uimaan ei silti päästy mutta onhan se uimarengas mukavampi kuin pönttö. Lisäksi sain uimapuvun jonka emäntä puki mulle ihan hassusti ja nimitteli sitä haavapuvuksi. Sen tarkoitus oli kuulemma estää äitiä hoitamasta mua ja uimarenkaan tarkoitus estää mua pomppimasta sohville ja muualle.
uikkarit aka haavapuku (huom: siinä lukee "top model" se oon minä!)
pyllyrusetit!
Noita kuminauhoja modattiin vielä vähän että ne pysyi sitten paremmin
Puku ehkä estikin nuoleskelua, mutta uimarengas ei kyllä mitenkään estäny mua pomppimasta. Kipulääkkeen voimin pompin sohvalle 149 kertaa ekan päivän aikana, sänkyyn 2 kertaa (kerran karattuani yksiöstä ja kerran juostuani makkarin oviesteen läpi) ja 987476 kertaa paikoillani ihan vaan siksi kun elämä on kuitenkin aika ihanaa. Emäntä oli sydän syrjällään sekä mutisi jotain siitä että toivottavasti mun haavassa on zig-zag-jousto-ompeleet. Se on muutenki ollu ihan ihmeellisen niuho. Uimaan ei saa mennä. Sinkoilla ei saa. Juosta ei saa. Riehumispainia ei saa. Ylipäänsä melkein kaikki kiva on taas kiellettyä. En tiedä oisko ne antaneet sillekin jotain pään sekoittavaa lääkitystä siellä eläinlääkärissä?
Harjottelin se uimarengas kaulassa tämmösiä murhaavia silmäyksiä emäntää kohti mutta ei se taipunu. Se ei kuulemma luota (!) muhun haava-asioissa. Kysyn vaan että kuka antoi leikata toisen ihan hyvään mahaan jonku kolon toisen nukkuessa? Että jos jollain pitäis olla luottamuspula niin mulla...
Koko ranta-asusetti!
Toistaiseksi tehokkain ilmeeni... "ota edes syliin!" ja sitten ne ottaa.
Ensin mun ei pitäny mennä olleskaan lenkille kun leikkauksesta oli menny päivä. Mutta menon yltyessä emäntä köytti mun ympärille elmu-kelmua ja sitten taiteili muovikassista puvun (ulkona satoi) ja mua vähän hävetti kävellä sen näköisenä ulkona (toisaalta pääsin eroon sekä pöntöstä että uimarenkaasta ulkoilun ajaksi). Seuraava ulkoilu meni pelkässä elmu-kelmussa ja nyt kun on ollu kuivaa olen saanu kävellä ihan nakuna. Päivisin valvonnassa ei tarvi pitää ees sitä kauluria ja öisin olin ensin yksiössä sen uimarenkaan kanssa ja nyt oon päässy sänkyyn uimarenkaan kanssa kun kuulemma pompin niin tolkuttomasti pitkin päivää ettei yksi yöpomppaus enää tee mitään eroa. Toissapäivänä jäljestin kaatunutta tonnikalapurkkia ja eilen olin emännän maskottina kun se kävi kuvausreissulla. Kai tää tästä vielä. Kauankohan kestää ennen kuin se uskaltaa päästää mut irti ja ennen kuin saan katsoa masua? Vielä sitä ei saa katsoa? Kivoja maksanmakuisia lääkkeitä en oo saanu enää moneen päivään (taisin saada niitä 3 tai 4 päivää yhteensä).
Uimarengaskoira,
Halla
Yksiö ilman mukavuuksia
Se ihan tavallinen tiistai, josta kerroin viimeksi ei sitten ollutkaan ihan tavallinen tiistai. Käytiin uimasilla ja juoksentelemassa ja suihkussa kotona. Sitten suit sait sukkelaan takaisin autoon ilman äitiä ja isiä! Haettiin isäntä töistä ja kurvailtiin sen kauhean kivan paikan parkkiin missä on paljon paljon tätejä jotka tykkää rapsuttaa mua. Käytiin vaa'alla (7,7kg jos emäntä muistaa oikein eli -800g viime punnitukseen) ja istuttiin odottamaan omaa vuoroa.Siellä oli jos jonkinlaisia otuksia, pieniä ja suuria, pentuja ja vanhuksia ja kissoja ja koiria ja osalla oli joku side ja osalla pönttö päässä ja ketään ei saanu moikata eikä leikittää (ihan mälsää). Omalla vuorolla päästiin sinne huoneeseen jossa kiva täti rapsutti ja pusutti, tutki silmät ja korvat ja kuunteli rintaa (hyvältä kuulosti ja näytti kaikki) ja vähän piikitti mua pyllyyn (mikä ei ollu kovin kivaa, mutta joskus ne tekee semmosta). Sitten olo menikin pian aika omituiseksi ja alkoi hoipututtaa kun oisin halunnu mennä moikkaamaan niitä toisia tätejä. Ei auttanu muu kun mennä emännän syliin päiväunille (vähänkö noloa nukahtaa tolleen?).
Päiväunien jälkeen heräilin sitten jossain ihan eri huoneessa. Mulla oli pönttö päässä, kieli ulkona ja joku ihmeellinen laite kuonon edessä. Olo tuntui tosi omituiselta ja ei millään meinannu jaksaa nousta ylös. Vähän itkettikin ja maha tuntui omituiselta ja kipeältä mutta sitä ei pystyny katsomaan sen pöntön kanssa. Levähtelin kaikessa rauhassa emännän ja isännän vieressä siihen asti että se täti tuli sanomaan että ois jo aika nousta ylös. Sitten oli pakko koittaa kun se kerran käski ja kyllähän sitä just ja just pystyi nousemaan ja pistämään sen kielen takaisin suuhun (tuntui tosi hassulta ensin). Se täti puhui emännän kanssa leikkauksesta ja jostain haavan hoidosta ja ties ja mistä mutta olo oli niin omituinen etten muista siitä juuri mitään. Kun pääsin lopulta ylös (ja meinasin heti kaatua kyljelleni) joku toinen täti tuli irrottamaan mun jalassa törröttäneen neulahomman. Se tuntui kurjalta ja itkeä vollotin niin että varmaan koko kylä kuuli sen. Emäntä kantoi mut autolle ja piti mua sylissä koko matkan kotiin, mikä oli hyvä sillä olo oli edelleen itkuinen ja jalat huterat.
Kotona sattui vahinko ja äiti ja isi ois halunneet tosi kovasti katsoa mun mahaa, mutta emäntä ei antanut. Äiti unohti jopa pelätä mun päässä olevaa pönttöä jota se normaalisti karttelee kuin ruttoa. Hoipuin ympäriinsä ja pesuun meni parikin mattoa jonka jälkeen mut määrättiin yksiöön ilman mukavuuksia.
Yksiö ilman mukavuuksia. Mahassa reikä. Tassussa pipi. Päässä pönttö ja olokin aika hutera.
Se oli kamalaa! Siellä oli yksinäistä ja vaikka mua väsytti ihan hirveästi niin päätin että en ainakaan suostu nukkumaan siellä. Nojasin nenällä kaltereihin ja ölisin. Emäntä luovutti ensin ja otti mut pyyhkeen päälle sohvalle missä se vartioi tosi tarkkaan sekä mua että toisia koiria. Siinä me sitten oltiin kahdestaan yömyöhään kunnes yksiö siirrettiin makkariin ja minut taas yksiöön. Yö meni mun itkeskellessä, äidin vinkuessa portin takana, emännän ja isän valvoessa ja isännän nukkuessa.
Tämä katse tepsi emäntään päivällä vaan ei oikein yöllä (ekana yönä se tosin armahti ja otti mut viereen klo 5.30 kun ei ollu kuulemma nukkunu yhtään mun ulvomiselta... no enpä ollu nukkunu minäkään! ja minä olin sentään kipeä!)
Seuraavana päivänä se ell soitti emännälle antoi luvan antaa mulle kipulääkettä jo vähän aiemmin. Emäntä kaivoi jostain uimarenkaan ja vaihtoi pöntön uimarenkaaseen. Uimaan ei silti päästy mutta onhan se uimarengas mukavampi kuin pönttö. Lisäksi sain uimapuvun jonka emäntä puki mulle ihan hassusti ja nimitteli sitä haavapuvuksi. Sen tarkoitus oli kuulemma estää äitiä hoitamasta mua ja uimarenkaan tarkoitus estää mua pomppimasta sohville ja muualle.
uikkarit aka haavapuku (huom: siinä lukee "top model" se oon minä!)
pyllyrusetit!
Noita kuminauhoja modattiin vielä vähän että ne pysyi sitten paremmin
Puku ehkä estikin nuoleskelua, mutta uimarengas ei kyllä mitenkään estäny mua pomppimasta. Kipulääkkeen voimin pompin sohvalle 149 kertaa ekan päivän aikana, sänkyyn 2 kertaa (kerran karattuani yksiöstä ja kerran juostuani makkarin oviesteen läpi) ja 987476 kertaa paikoillani ihan vaan siksi kun elämä on kuitenkin aika ihanaa. Emäntä oli sydän syrjällään sekä mutisi jotain siitä että toivottavasti mun haavassa on zig-zag-jousto-ompeleet. Se on muutenki ollu ihan ihmeellisen niuho. Uimaan ei saa mennä. Sinkoilla ei saa. Juosta ei saa. Riehumispainia ei saa. Ylipäänsä melkein kaikki kiva on taas kiellettyä. En tiedä oisko ne antaneet sillekin jotain pään sekoittavaa lääkitystä siellä eläinlääkärissä?
Harjottelin se uimarengas kaulassa tämmösiä murhaavia silmäyksiä emäntää kohti mutta ei se taipunu. Se ei kuulemma luota (!) muhun haava-asioissa. Kysyn vaan että kuka antoi leikata toisen ihan hyvään mahaan jonku kolon toisen nukkuessa? Että jos jollain pitäis olla luottamuspula niin mulla...
Koko ranta-asusetti!
Toistaiseksi tehokkain ilmeeni... "ota edes syliin!" ja sitten ne ottaa.
Ensin mun ei pitäny mennä olleskaan lenkille kun leikkauksesta oli menny päivä. Mutta menon yltyessä emäntä köytti mun ympärille elmu-kelmua ja sitten taiteili muovikassista puvun (ulkona satoi) ja mua vähän hävetti kävellä sen näköisenä ulkona (toisaalta pääsin eroon sekä pöntöstä että uimarenkaasta ulkoilun ajaksi). Seuraava ulkoilu meni pelkässä elmu-kelmussa ja nyt kun on ollu kuivaa olen saanu kävellä ihan nakuna. Päivisin valvonnassa ei tarvi pitää ees sitä kauluria ja öisin olin ensin yksiössä sen uimarenkaan kanssa ja nyt oon päässy sänkyyn uimarenkaan kanssa kun kuulemma pompin niin tolkuttomasti pitkin päivää ettei yksi yöpomppaus enää tee mitään eroa. Toissapäivänä jäljestin kaatunutta tonnikalapurkkia ja eilen olin emännän maskottina kun se kävi kuvausreissulla. Kai tää tästä vielä. Kauankohan kestää ennen kuin se uskaltaa päästää mut irti ja ennen kuin saan katsoa masua? Vielä sitä ei saa katsoa? Kivoja maksanmakuisia lääkkeitä en oo saanu enää moneen päivään (taisin saada niitä 3 tai 4 päivää yhteensä).
Uimarengaskoira,
Halla
