ILOPILLERIN IKUISUUSPROJEKTI - Maanantaina, 23.12.2013 klo 08:20
Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, kuinka rohkea pentu minulla on. Kun pennulle tuli 12 viikoa täyteen kävimme eläinlääkärillä ensimmäisillä rokotuksilla. Lennu haisteli vastaanotolla tuttuun tapaansa innoissaan, eikä näyttänyt tuumivan mitään sen erityisempää koko paikasta. Lääkärisedän saapuessa paikalle herra olisi vain halunnut pusutella häntä, eikä välittänyt lainkaan rokotuksesta (mahdollisesti ylisuuren nahkansa ansiosta). Päinvastoin, Lennu olisi mieluummin jäänyt eläinlääkärille kuin lähtenyt ulos tuuleen ja tuiverrukseen. Kotimatkalla pentu väläytteli jälleen parhaita puoliaan kulkemalla venesatamassa reippaasti, huolimatta siitä että veneiden päällä olevat pressut mekkaloivat tuulessa melkoisesti. Olemme muutenkin kerryttäneet kokemussaldoamme esimerkiksi kulkemalla bussilla, vierailemalla rautatieasemalla sekä tutustumalla kitaraan, lumiauroihin ja –koliin sekä erilaisiin alustoihin.
Lennu on ihastuttanut sekä minua että muita hurjan sosiaalisella luonteellaan. En ole koskaan ollut yhtä paljon kontaktissa naapureideni kanssa kuin pennun tulon jälkeen. Lennu rakastaa ihmisiä suurella sydämellä ja kaikkia pitäisi päästä tervehtimään. Kaupungin vilinään tutustuessamme Lennu hurmasi ohikulkevia ihmisiä (perästä kuuluvat ”oooii”-huokaukset todisteena tästä) ja tutustui erääseen pikkutyttöönkin. Lennu on myös yhä rohkeammin (ja röyhkeämmin!) mukana leikeissä muita koiria tavatessamme. Lähialueelta löytyy useita colliepentuja, joista yksi vain kaksi päivää Lennua nuorempi. Pikkupojat saivat viime tapaamisella aikaan hirmuiset rähinät ja omistajat seurasivat ilolla vierestä sitä, kuinka hyvin niiden leikit sopivat yksiin. Myös vanhempien koirien kanssa Lennu tulee toimeen todella mukavasti ja se alkaakin pysyä paremmin ja paremmin mukana isompien menossa. Muutamassa viikossa se on hujahtanut korkeudessa ohi kaverini shelteistä ja painoakin on tullut huimasti lisää, alkaa rappusien nouseminen käydä treenistä omistajalle pentua kantaessa.
Olemme harjoitelleet Lennun kanssa jo kaikennäköistä, se ei tunnu väsyvän oppimisesta lainkaan. Istumisen, maahanmenon ja seisomisen lisäksi harjoittelussa ovat olleet esimerkiksi paikallaanolo ja kosketusalusta. Maahanmenon olisin voinut varmasti opettaa järkevämminkin, nyt on aikamoinen homma avustavan käden häivyttämisessä liikkeestä. Onneksi aikaa meiltä löytyy eikä asioita tarvitse oppia hetkessä. Tärkeintä on, että pentu saa aktivointia ja toivon mukaan nauttii tekemisestä.
Pienimuotoiset agilityhaaveni saavat aina välillä (hyväntuulisen) kolauksen pennun pistäessä metsässä menemään kömpelöillä kintuillaan. Eihän tuo pentuni mikään sulavaliikkeisin otus ole, mutta tuskin tässä iässä vielä tarvitseekaan olla. Agilityharrastuksen korkkaus odottaa muutenkin pentuagilityn tai vastaavan alkamista. Sen sijaan olen alkanut haaveilemaan raunioiden valtauksesta Lennun kanssa. Minun hyvin tietämättömään silmääni Lennu nimittäin vaikuttaa varsin pätevältä tyypiltä sellaisiin hommiin, se kaivautuu metsässä kaikennäköisiin kolosiin ja kiipeilee puunrungoille ja ties minne.
Nyt alamme (toivottavasti) rauhoittumaan joulun viettoon ja välipäivät sekä uusi vuosi kuluvatkin mökillä hömppäillen. En malta odottaa sitä, että pennun voi vain päästää suoraan ulos tarpeilleen eikä tarvitse 11-kiloista jässikkää kanniskella rappusissa!
Lennu ja minä toivotamme oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua!
Joulurauhaa
Takana on nyt kuukausi yhteiseloa Lennun kanssa. Neljään yhteiseen viikkoon on mahtunut kaikenlaista, aikaisemmin puhumastani ahdistuksesta moniin iloisiin hetkiin. Viime aikoina oloni on helpottanut paljon, arki on tasaantunut jonkun verran ja yöt ovat täysin hiljaisia. Päivät ovat todella erilaisia, välillä Lennu käyttäytyy todella rauhallisesti ja kivasti, välillä se taas jatkaa vanhalla näykkimislinjallaan. Näykkimiseen olen yrittänyt puuttua laittamalla pennun jäähylle keittiöön. Se on vain välillä hieman hankalaa, sillä esimerkiksi aamupala olisi mukava syödä ilman, että tarvitsee poistua keittiöstä pennun jäähyjen vuoksi. Näykkimisen lisäksi Lennu on löytänyt äänensä oikein tosissaan ja haukkuu nykyään omaksi ilokseen sekä omistajansa ikäväksi varsin paljon. Ruokaa odotellessa olisi erityisen mukavaa komentaa omistajaa toimimaan nopeammin.Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, kuinka rohkea pentu minulla on. Kun pennulle tuli 12 viikoa täyteen kävimme eläinlääkärillä ensimmäisillä rokotuksilla. Lennu haisteli vastaanotolla tuttuun tapaansa innoissaan, eikä näyttänyt tuumivan mitään sen erityisempää koko paikasta. Lääkärisedän saapuessa paikalle herra olisi vain halunnut pusutella häntä, eikä välittänyt lainkaan rokotuksesta (mahdollisesti ylisuuren nahkansa ansiosta). Päinvastoin, Lennu olisi mieluummin jäänyt eläinlääkärille kuin lähtenyt ulos tuuleen ja tuiverrukseen. Kotimatkalla pentu väläytteli jälleen parhaita puoliaan kulkemalla venesatamassa reippaasti, huolimatta siitä että veneiden päällä olevat pressut mekkaloivat tuulessa melkoisesti. Olemme muutenkin kerryttäneet kokemussaldoamme esimerkiksi kulkemalla bussilla, vierailemalla rautatieasemalla sekä tutustumalla kitaraan, lumiauroihin ja –koliin sekä erilaisiin alustoihin.
Lennu on ihastuttanut sekä minua että muita hurjan sosiaalisella luonteellaan. En ole koskaan ollut yhtä paljon kontaktissa naapureideni kanssa kuin pennun tulon jälkeen. Lennu rakastaa ihmisiä suurella sydämellä ja kaikkia pitäisi päästä tervehtimään. Kaupungin vilinään tutustuessamme Lennu hurmasi ohikulkevia ihmisiä (perästä kuuluvat ”oooii”-huokaukset todisteena tästä) ja tutustui erääseen pikkutyttöönkin. Lennu on myös yhä rohkeammin (ja röyhkeämmin!) mukana leikeissä muita koiria tavatessamme. Lähialueelta löytyy useita colliepentuja, joista yksi vain kaksi päivää Lennua nuorempi. Pikkupojat saivat viime tapaamisella aikaan hirmuiset rähinät ja omistajat seurasivat ilolla vierestä sitä, kuinka hyvin niiden leikit sopivat yksiin. Myös vanhempien koirien kanssa Lennu tulee toimeen todella mukavasti ja se alkaakin pysyä paremmin ja paremmin mukana isompien menossa. Muutamassa viikossa se on hujahtanut korkeudessa ohi kaverini shelteistä ja painoakin on tullut huimasti lisää, alkaa rappusien nouseminen käydä treenistä omistajalle pentua kantaessa.
Olemme harjoitelleet Lennun kanssa jo kaikennäköistä, se ei tunnu väsyvän oppimisesta lainkaan. Istumisen, maahanmenon ja seisomisen lisäksi harjoittelussa ovat olleet esimerkiksi paikallaanolo ja kosketusalusta. Maahanmenon olisin voinut varmasti opettaa järkevämminkin, nyt on aikamoinen homma avustavan käden häivyttämisessä liikkeestä. Onneksi aikaa meiltä löytyy eikä asioita tarvitse oppia hetkessä. Tärkeintä on, että pentu saa aktivointia ja toivon mukaan nauttii tekemisestä.
Pienimuotoiset agilityhaaveni saavat aina välillä (hyväntuulisen) kolauksen pennun pistäessä metsässä menemään kömpelöillä kintuillaan. Eihän tuo pentuni mikään sulavaliikkeisin otus ole, mutta tuskin tässä iässä vielä tarvitseekaan olla. Agilityharrastuksen korkkaus odottaa muutenkin pentuagilityn tai vastaavan alkamista. Sen sijaan olen alkanut haaveilemaan raunioiden valtauksesta Lennun kanssa. Minun hyvin tietämättömään silmääni Lennu nimittäin vaikuttaa varsin pätevältä tyypiltä sellaisiin hommiin, se kaivautuu metsässä kaikennäköisiin kolosiin ja kiipeilee puunrungoille ja ties minne.
Nyt alamme (toivottavasti) rauhoittumaan joulun viettoon ja välipäivät sekä uusi vuosi kuluvatkin mökillä hömppäillen. En malta odottaa sitä, että pennun voi vain päästää suoraan ulos tarpeilleen eikä tarvitse 11-kiloista jässikkää kanniskella rappusissa!
Lennu ja minä toivotamme oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua!
