ILOPILLERIN IKUISUUSPROJEKTI - Sunnuntaina, 09.03.2014 klo 15:49
”Takapakkia”, jos tätä sellaiseksi voi kutsua, tuntuu tulleen lähinnä Lennun käytöksessä minua kohtaan; se ei ole enää puoliksikaan niin ”hellyydenkipeä” (paremman termin puutteessa) kuin ennen. En tiedä johtuuko tuo ihan vain iän ja itsenäisyyden karttumisesta, Lennun luonteesta vai onko mahdollisesti joka päivä tekemälläni yläkulmurin heilutuksella jotain osaa asiaan. Lennu selkeästi aristaa suutaan tällä hetkellä ja väistäisi mielellään pois koko tilanteesta, mutta kulmuri saisi jo lähteä joten niitä on hiukan autettava. Tämä nyt on lähinnä ihan minun oma ongelmani, sillä joskus olisi tietysti kiva hiukkasen helliä omaa koiraansa. Muuten Lennu on edelleen hyvin leimautunut minuun ja yhteistyöhaluisen oloinen. Ehkä tämä on siis vain joku ohimenevä vaihe.
Lennun näyttelyuran korkkaaminen lähestyy uhkaavasti, kahden viikon päästä suuntaamme siis Kouvolan pentunäyttelyyn. Siellä onkin huima nahkaedustus paikalla; sileäkarvaiset colliet ovat 15 ilmoitetulla pennulla suurilukuisin rotu koko näyttelyssä! Olemme harjoitelleet tätä koitosta varten sunnuntaisin paikallisen koiraharrastusseuran näyttelytreeneissä. Odotin Lennun käytöksen esimerkiksi ryhmässä ravatessa olevan jotain katastrofaalista, mutta pentu ylitti käytöksellään kaikki odotukseni. Olemme käyneet nyt kolme kertaa näissä harjoituksissa ja jokaisella kerralla Lennu on toiminut esimerkillisen hienosti ja saanut osakseen paljon kehuja. Vieraassa ympäristössä ja useiden satojen pentujen seassa meno voi kuitenkin olla varsin erilaista. Onneksi pentunäyttelyyn osallistuminen on meille puhtaasti harjoittelua ja hömpöttelyä, ei mitään sen kummempaa.
Muiden harrastusten aloittaminen jumittaa edelleen paikallaan, sillä kurssien ja ryhmien löytäminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Ensi kuussa pääsemme luultavasti pentukurssille, mutta minusta tuntuu, että Lennu osaa asioita jo todella hyvin eikä kurssi ehkä tarjoa meille muuta kuin mahdollisuuden harjoitella häiriössä. Katsotaan mihin me vielä päädytään!
Kuulumisia, pitkästä aikaa
Pahoitteluni pitkäksi venähtäneestä tauosta! Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, edistystä ja jonkun verran takapakkia erilaisissa asioissa. Sisällä haukkuminen on käytännössä loppunut täysin. Aivan uskomatonta edistystä on siis tapahtunut, tosin haukkuminen hävisi oikeastaan yhtä nopeasti kuin tulikin. Nyt ääntä lähtee aika satunnaisesti ja lyhytkestoisesti, mikä on mahtavaa. Myös hihnakäytös on parantunut huimasti, Lennu vetää hihnassa lähinnä ollessaan todella energinen sekä nähdessään toisen koiran (liian lähellä). Koirien ohittaminenkin on tosin helpottunut huomattavasti.”Takapakkia”, jos tätä sellaiseksi voi kutsua, tuntuu tulleen lähinnä Lennun käytöksessä minua kohtaan; se ei ole enää puoliksikaan niin ”hellyydenkipeä” (paremman termin puutteessa) kuin ennen. En tiedä johtuuko tuo ihan vain iän ja itsenäisyyden karttumisesta, Lennun luonteesta vai onko mahdollisesti joka päivä tekemälläni yläkulmurin heilutuksella jotain osaa asiaan. Lennu selkeästi aristaa suutaan tällä hetkellä ja väistäisi mielellään pois koko tilanteesta, mutta kulmuri saisi jo lähteä joten niitä on hiukan autettava. Tämä nyt on lähinnä ihan minun oma ongelmani, sillä joskus olisi tietysti kiva hiukkasen helliä omaa koiraansa. Muuten Lennu on edelleen hyvin leimautunut minuun ja yhteistyöhaluisen oloinen. Ehkä tämä on siis vain joku ohimenevä vaihe.
Lennun näyttelyuran korkkaaminen lähestyy uhkaavasti, kahden viikon päästä suuntaamme siis Kouvolan pentunäyttelyyn. Siellä onkin huima nahkaedustus paikalla; sileäkarvaiset colliet ovat 15 ilmoitetulla pennulla suurilukuisin rotu koko näyttelyssä! Olemme harjoitelleet tätä koitosta varten sunnuntaisin paikallisen koiraharrastusseuran näyttelytreeneissä. Odotin Lennun käytöksen esimerkiksi ryhmässä ravatessa olevan jotain katastrofaalista, mutta pentu ylitti käytöksellään kaikki odotukseni. Olemme käyneet nyt kolme kertaa näissä harjoituksissa ja jokaisella kerralla Lennu on toiminut esimerkillisen hienosti ja saanut osakseen paljon kehuja. Vieraassa ympäristössä ja useiden satojen pentujen seassa meno voi kuitenkin olla varsin erilaista. Onneksi pentunäyttelyyn osallistuminen on meille puhtaasti harjoittelua ja hömpöttelyä, ei mitään sen kummempaa.
Muiden harrastusten aloittaminen jumittaa edelleen paikallaan, sillä kurssien ja ryhmien löytäminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Ensi kuussa pääsemme luultavasti pentukurssille, mutta minusta tuntuu, että Lennu osaa asioita jo todella hyvin eikä kurssi ehkä tarjoa meille muuta kuin mahdollisuuden harjoitella häiriössä. Katsotaan mihin me vielä päädytään!
