ILOPILLERIN IKUISUUSPROJEKTI - Sunnuntaina, 27.01.2013 klo 18:36
Olen aikaisemmin mieltänyt nartun jollain tapaa helpommaksi valinnaksi ensimmäisen koiran kohdalla. Mahdollisuuteni kasvattaa yhteiskuntakelpoinen koira tuntuivat suuremmilta nartun kanssa. Mitään ’ylimääräistä’ haastetta en varmaankaan tämän koiran kanssa kaipaa, sillä kysymys siitä, osaanko ylipäätänsä koirasta fiksua yksilöä kasvattaa on jo tarpeeksi jännittävä.
Molemmilla sukupuolilla on tietenkin puolensa. Uros olisi toki siinä mielessä parempi harrastuskoiraksi, ettei sen kanssa tulisi harrastamiseen taukoja samalla tavalla kuin nartun kanssa tulisi juoksujen takia. Uroksella on toisaalta taipumusta omiin hormonihörhöilyihinsä, narttujen perään haikailuihin sekä mahdollisesti ongelmia muiden urosten kanssa toimeen tulemisessa. Näihin asioihin voisi auttaa koiran kastroiminen, mikä ei ole edes täysin poissuljettua, sillä ainakaan täysiveristä näyttelykoiraa en pennustani ole kaavaillut. Lisäksi on vielä sekin seikka, että koiran käyttäytymiseen taitaa vaikuttaa yhtä lailla yksilökohtainen luonne kuin sukupuoli.
Mitä jos pentueesta ei riitäkään minulle narttua? Pärjäisinkö minä uroksen kanssa? Keskustellessani erään kasvattajan kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä ettei ainakaan (lyhytkarvaisissa) collieissa ole niin suurta väliä ottaako itselleen nartun vai uroksen. Voisinko siis jättää pennun ottamatta pentueesta, josta sellaisen todella tahdon vain sen takia, että se on uros? Tuskinpa. Voihan olla, että uros sopiikin minulle paremmin kuin narttu.
Tämä taitaa olla yksi ikuisuuskysymyksistä, joihin jokaisella on oma näkemyksensä. Toisen käteen istuu paremmin narttu, toisen uros. Minusta olisi mukava kuulla, mitkä ovat teidän näkemyksenne sukupuoli-kysymykseen.
Uros vai narttu - siinäpä vasta pulma
Olen oikeastaan aina ollut sitä mieltä, että kun otan itselleni koiran, se on narttu. Minulla ei ollut siitä minkäänlaista epäilystäkään, enkä sen takia ole aikaisemmin aiheesta tänne mitään kirjoittanut. Nyt kun minulla on ollut (aivan liikaa) aikaa pohtia kaikkea maan ja taivaan väliltä, ei tämäkään asia ole enää niin itsestään selvä kuin aiemmin.Olen aikaisemmin mieltänyt nartun jollain tapaa helpommaksi valinnaksi ensimmäisen koiran kohdalla. Mahdollisuuteni kasvattaa yhteiskuntakelpoinen koira tuntuivat suuremmilta nartun kanssa. Mitään ’ylimääräistä’ haastetta en varmaankaan tämän koiran kanssa kaipaa, sillä kysymys siitä, osaanko ylipäätänsä koirasta fiksua yksilöä kasvattaa on jo tarpeeksi jännittävä.
Molemmilla sukupuolilla on tietenkin puolensa. Uros olisi toki siinä mielessä parempi harrastuskoiraksi, ettei sen kanssa tulisi harrastamiseen taukoja samalla tavalla kuin nartun kanssa tulisi juoksujen takia. Uroksella on toisaalta taipumusta omiin hormonihörhöilyihinsä, narttujen perään haikailuihin sekä mahdollisesti ongelmia muiden urosten kanssa toimeen tulemisessa. Näihin asioihin voisi auttaa koiran kastroiminen, mikä ei ole edes täysin poissuljettua, sillä ainakaan täysiveristä näyttelykoiraa en pennustani ole kaavaillut. Lisäksi on vielä sekin seikka, että koiran käyttäytymiseen taitaa vaikuttaa yhtä lailla yksilökohtainen luonne kuin sukupuoli.
Mitä jos pentueesta ei riitäkään minulle narttua? Pärjäisinkö minä uroksen kanssa? Keskustellessani erään kasvattajan kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä ettei ainakaan (lyhytkarvaisissa) collieissa ole niin suurta väliä ottaako itselleen nartun vai uroksen. Voisinko siis jättää pennun ottamatta pentueesta, josta sellaisen todella tahdon vain sen takia, että se on uros? Tuskinpa. Voihan olla, että uros sopiikin minulle paremmin kuin narttu.
Tämä taitaa olla yksi ikuisuuskysymyksistä, joihin jokaisella on oma näkemyksensä. Toisen käteen istuu paremmin narttu, toisen uros. Minusta olisi mukava kuulla, mitkä ovat teidän näkemyksenne sukupuoli-kysymykseen.
