ILOPILLERIN IKUISUUSPROJEKTI - Torstaina, 29.08.2013 klo 19:05
Fiilikset uutisen jälkeen ovat kulkeneet vuoristoratameiningillä. Ensin tansittiin ympäri kämppää ilosta, sitten iski paniikki ja kaikki kauhuskenaariot, tämän jälkeen palattiinkin takaisin riemuitsemiseen. Tuo paniikki oli varmaankin sellainen oikeastaan kaikkiin suuriin elämänmuutoksiin liittyvä pelko, että apua mitä mie oon oikein tekemässä. Mutta onneksi se on yleensä väistyvä ja varsin turhaksi todettava tunnetila. Itsellänikin se oikeastaan meni jo ohi ja liittyi varmaan enemmän sen hetkiseen tenttien aiheuttamaan stressiin kuin itse koira-asiaan.
Noista kauhuskenaarioista taas en varmaankaan pääse eroon ennen kuin sen pennun itselleni saan. Tasaisin väliajoin sitä pitää vain miettiä, että mitä jos pentuni ei koskaan opikaan luoksetuloa ja pinkoo vain sata lasissa ties minne? Mitä jos siitä tulee ihan hirveä remmirähjä? Mitä jos en osaa leikkiä sen kanssa oikein? Viimeistään seuraavana päivänä naureskelen kuitenkin jo itselleni, että voisi tietysti ottaa vähän rennommin, kun ei tässä mitään stressattavaa edes ole. Mutta tällaista se ensimmäisen koiran ottaminen taitaa olla, täynnä odotusta ilon ja pelon sekaisin tuntein.
Viimein hyviä uutisia (ja kauhuskenaarioita)!
Sähköpostissa odotti hyviä uutisia kasvattajalta: narttu on ultrattu kantavaksi! Nyt vain odotellaan jännityksessä pentujen saapumista maailmaan ja katsotaan mitä sieltä tulee.Fiilikset uutisen jälkeen ovat kulkeneet vuoristoratameiningillä. Ensin tansittiin ympäri kämppää ilosta, sitten iski paniikki ja kaikki kauhuskenaariot, tämän jälkeen palattiinkin takaisin riemuitsemiseen. Tuo paniikki oli varmaankin sellainen oikeastaan kaikkiin suuriin elämänmuutoksiin liittyvä pelko, että apua mitä mie oon oikein tekemässä. Mutta onneksi se on yleensä väistyvä ja varsin turhaksi todettava tunnetila. Itsellänikin se oikeastaan meni jo ohi ja liittyi varmaan enemmän sen hetkiseen tenttien aiheuttamaan stressiin kuin itse koira-asiaan.
Noista kauhuskenaarioista taas en varmaankaan pääse eroon ennen kuin sen pennun itselleni saan. Tasaisin väliajoin sitä pitää vain miettiä, että mitä jos pentuni ei koskaan opikaan luoksetuloa ja pinkoo vain sata lasissa ties minne? Mitä jos siitä tulee ihan hirveä remmirähjä? Mitä jos en osaa leikkiä sen kanssa oikein? Viimeistään seuraavana päivänä naureskelen kuitenkin jo itselleni, että voisi tietysti ottaa vähän rennommin, kun ei tässä mitään stressattavaa edes ole. Mutta tällaista se ensimmäisen koiran ottaminen taitaa olla, täynnä odotusta ilon ja pelon sekaisin tuntein.
