Takaisin




ILTAHäMYN PENTUPROJEKTI - Perjantaina, 11.02.2011 klo 18:22

Viimeisiä hetkiä mahassa

Täällä odotellaan edelleen. Vuorokausia on nyt kasassa 61. Rillalla ei tunnu olevan vielä mikään kiire ruveta jakautumaan. Rilla syö hyvin ja on muutenkin rauhallinen, ei läähättele, eikä petaa. Tavallisesti synnytys tapahtuu 60-65vrk astutuksesta. Ensisynnyttäjällä kantoaika on usein lyhyempi, pieni pentue taas voi venyä yliaikaiseksi. Rilla on ensisynnyttäjä ja epäilen pentueen olevan pieni.

Lämpöjä on nyt mittailtu maanantaista. Aluksi lämpöjen mittaaminen oli Rillasta hyvin epämiellyttävää, mutta parin päivän jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen lämpöjen mittaamisesta, kun löydettiin sopiva tapa ja palkka. Eli kyljellään rapsutellessa mittaan samalla lämmön ja palkaksi tulee possunkorvan suikale tai ruoka-annos. Vielä ei lämmöt ole laskuun lähteneet, eli saamme vielä jatkaa jännittämistä.

Maito on selkeästi jo laskeutunut ja Rillan tissit ovat kasvaneet. Kuvassa näkyy myös hyvin, kuinka nisien ympäriltä on karvat tippuneet.


Nyt viikon ajan pentuhuone on ollut suljettuna muilta koiriltamme. Pentuhuoneen ovella on mieheni tekemä este, johon pystyy pinoamaan lautoja korkeuden säätämiseksi. Muille koirilleni on opetettu, ettei tuota estettä saa ylittää. Sen sijaan Rilla voi vapaasti kulkea matalana olevan esteen yli pentuhuoneeseen sekä muuhun taloon meidän kotona ollessamme. Este tulee olemaan pentuhuoneen ovella siihen asti, kunnes pennut ja Rilla ovat valmiita siihen, että muut lauman koirat saavat tulla tutustumaan pentuihin.

"Pentuportti" ja muut koirani portin takana