Takaisin




KOIBITO - Perjantaina, 23.04.2010 klo 09:44

Odotan jo kesää.

Kesä on mukavaa aikaa. Pidän auringossa mammimisesta ja varsinkin uimisesta. Isäntäkään ei käy koulussa, ja töiden jälkeen on paljon rentoutuneempi, kuin lukion pitkän päivän jälkeen, joten jaksaa lähteä kanssani metsiin samoilemaan. Ja minä muuten olen sitten loistava metsässä kävelytettävä, vaikken hirvikoira olekaan. Isäntäkin hymyilee, nauraa ja taputtelee kylkiäni, vaikka yleensä ei näytä iloiselta sitten millään.



Viime kesä oli kaikkein paras. Lenkkeilin paljon, ja pääsin uimaan ainakin kerran joka viikko. Kävin myös Ruotsissa... Isäntä oli kotona melkein kaiken aikaa, joskin vähän ahdisti, kun hän lähti kerran muutamaksi päiväksi Itä-Suomeen katsomaan lajitoveriaan. Minä puolestani en paljon lajotovereita nähnyt - vain erään Nano-nimisen tytön, joka ei aivan pitänyt minusta niin paljon, kuin minä hänestä.

Nanosta tulikin mieleeni eräs Pilvi-niminen, valkoinen villakoiratyttö. Pidän hänestä niin paljon - Pilvi on kauniimpi, kuin nallevaimoni, ja tuoksuu hienostuneelta. Minä tapasin hänet muutama kesä sitten, heilutin häntääni ja moikkasin haukahduksella, mutta Pikvi vain tuhahti ja käänsi selkänsä minulle. Hänen mielestään olen alhainen ja ruma maalaiskoira, ja kun minua Hänen Korkeutensa rinnalla katselee, niin olenkin. Pilvi on minua paljon sirompi, varmaan siksi, että on tyttö, ja kulkee nätisti kuono ylhäällä. Minulla on suuremmat tassut, olen paljon isompi ja kävelen mielummin ojassa kuin sievästi tiellä.

Isäntä sanoo, että kesä tulee pian. Haluan, että se tulee vielä nopeammin!