KOIBITO - Perjantaina, 01.10.2010 klo 21:27
Oli miten oli, isäntä on nyt puolivälissä ylioppilaskirjoituksiaan, eli syksyn kirjoitukset ovat ohitse. Hän on ollut hyvin vihainen minulle viimeiset pari viikkoa, vaikka en ole tehnyt yhtään mitään pahaa. Kaksi päivää sitten isäntä ärähti minulle, kun makailimme sängyssä ja tahdoin hieman hellyyttä, joten tulin hänen typerän koulukirjansa päälle istumaan. Ennen hän on vain nauranut.
Tänään lemmikkini on onneksi normalisoitunut jonkin verran. Hän tuli kotiin kolmen aikaan kirjoituksistaan, ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Sakusakusakusaku", hän lörpötteli minulle ihan mielettömän iloisena, ja tottakai minä siitä riemastuin, heilutin häntää ja hypin takajaloillani. Kuten toivoinkin, otti isi minut sitten syliin, pyöritti ympäri ja pussasi poskelle.
Vielä parempaa on se, että emäntäkin tuli kotiin! En oikein ole varma siitä, missä hän on ollut, mutta olin ihan mielettömän iloinen. En ensin edes nähnyt häntä, kun pussailin isäntää, mutta kun Reita nosti minut emännän syliin, heluttelin häntääni tuplavauhdilla ja vähän vahingossa haukuinkin, kun oli niin hyvä mieli.
Sitten mentiin lenkille metsään. Haistoin tutun koiran hajun, ja raaputin maata siitä kohtaa vaikka kuinka kauan. Se haju on Viivi-nimisen tyttökoiran...
Leikin muuten Viivin kanssa eilen! Se on minua vähän isompi sekarotuinen neiti, puoliksi susikoiraa. Ensin sitä likkaa vähän pelotti, kun minä ja isäntä ilmestyimme pihaan, oli ihan häntä koipien välissä. Minä kuitenkin esittäydyin kuin herrasmies, häntääkin heilutin, ja pian sain itseäni neljä vuotta nuoremman leikkikaverin. Oli muuten superkivaa, mutta isäntä varoitti pitkistä pausseista tapaamisissa. Viivi asuu aika pitkän matkan päässä, koska sen omistaja muutti eilen kauemmas.
Mutta olen taas iloinen koira - sain isin ja äipän takaisin.
Oikea blogi?
Saku täällä taas! Mietin tänään sellaista asiaa, kuin oikea bloggailu. Lemmikkini, lukiolaisuros Reitahan pitää omaa blogia bloggerissa (http://www.bijinkei.blogspot.com). Minä tahtoisin niin kovasti siirtyä sinne myös, ja siellä tulisi kirjoiteltuakin aktiivisemmin, koska Reita-isäntä jaksaisi auttaa enemmän.Oli miten oli, isäntä on nyt puolivälissä ylioppilaskirjoituksiaan, eli syksyn kirjoitukset ovat ohitse. Hän on ollut hyvin vihainen minulle viimeiset pari viikkoa, vaikka en ole tehnyt yhtään mitään pahaa. Kaksi päivää sitten isäntä ärähti minulle, kun makailimme sängyssä ja tahdoin hieman hellyyttä, joten tulin hänen typerän koulukirjansa päälle istumaan. Ennen hän on vain nauranut.
Tänään lemmikkini on onneksi normalisoitunut jonkin verran. Hän tuli kotiin kolmen aikaan kirjoituksistaan, ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Sakusakusakusaku", hän lörpötteli minulle ihan mielettömän iloisena, ja tottakai minä siitä riemastuin, heilutin häntää ja hypin takajaloillani. Kuten toivoinkin, otti isi minut sitten syliin, pyöritti ympäri ja pussasi poskelle.
Vielä parempaa on se, että emäntäkin tuli kotiin! En oikein ole varma siitä, missä hän on ollut, mutta olin ihan mielettömän iloinen. En ensin edes nähnyt häntä, kun pussailin isäntää, mutta kun Reita nosti minut emännän syliin, heluttelin häntääni tuplavauhdilla ja vähän vahingossa haukuinkin, kun oli niin hyvä mieli.
Sitten mentiin lenkille metsään. Haistoin tutun koiran hajun, ja raaputin maata siitä kohtaa vaikka kuinka kauan. Se haju on Viivi-nimisen tyttökoiran...
Leikin muuten Viivin kanssa eilen! Se on minua vähän isompi sekarotuinen neiti, puoliksi susikoiraa. Ensin sitä likkaa vähän pelotti, kun minä ja isäntä ilmestyimme pihaan, oli ihan häntä koipien välissä. Minä kuitenkin esittäydyin kuin herrasmies, häntääkin heilutin, ja pian sain itseäni neljä vuotta nuoremman leikkikaverin. Oli muuten superkivaa, mutta isäntä varoitti pitkistä pausseista tapaamisissa. Viivi asuu aika pitkän matkan päässä, koska sen omistaja muutti eilen kauemmas.
Mutta olen taas iloinen koira - sain isin ja äipän takaisin.
